Oravanpyörä vaihtui orankisaareen ja ashramiin – nämä asiat Johanna Elomaa ymmärsi irtioton myötä

Johanna Elomaa palasi muutama vuosi sitten matkalta, joka muutti hänen elämänsä.

Äidinkielenopettaja patisteli lukiossa kirjoittamisesta kiinnostunutta tyttöä opiskelemaan kirjallisuutta. Omaksi ja vanhempiensa yllätykseksi hän menikin kauppakorkeakouluun.

– Tajusin ensimmäisenä päivänä olevani väärässä koulussa. Tunnollisena ihmisenä suoritin opinnot silti loppuun.

Valmistumisensa jälkeen Johanna työskenteli media-alalla. Kymmenessä vuodessa hän eteni uraputkessa uutispäälliköksi ja tiimiesimieheksi.

Kunnes tuli syksy 2014. Mitä pimeämmäksi päivät muuttuivat, sitä vaikeampi Johannan oli innostua yhtään mistään.

– Pyörin tavarataloissa ostamassa kalliita nahkarotseja, mutta ahdistus, jota niillä paikkasin, palasi jo ratikassa kotimatkalla.

Vuosia jatkunut unettomuus paheni. Lopulta Johanna nukkui yönsä tunnin pätkissä.

Työ oli alkanut tuntua ”järjettömältä vääntämiseltä”, eikä Johannaa piristänyt edes ystävän kanssa kaavailtu talviloma Afrikan safarille.

Suunnitteluhetkellä unelmien loma tuntui samalta kuin koko muu elämä – täysin yhdentekevältä.

Johannan ahdistus kumpusi vuosien takaa. Neljä vuotta nuorempi pikkuveli oli kuollut vuonna 2011. Hän oli käyttänyt huumeita ja sotkeutunut hämäriin bisneksiin. Veli teki itsemurhan hyppäämällä kerrostalon parvekkeelta Vietnamin-matkallaan.

Johanna sai tiedon veljen kuolemasta parin päivän päästä. Hän joutui kertomaan uutiset vanhemmilleen.

Lue myös: Jatkan kuolleen tyttäreni blogia

Kun Johanna soitti surupuhelua äidilleen, hänen oli oksennettava mahalaukkunsa tyhjäksi ennen kuin sai sanottua, että Antti on kuollut.

– Lupasin äidilleni, että kirjoitan vielä kirjan veljeni tragediasta.

Pian veljen hautajaisten jälkeen arjen sekoitti toinen suuri suru. Johanna erosi seitsemän vuoden parisuhteesta.

– Mietin jatkuvasti, mitä olisin voinut tehdä toisin, ettei veljeni olisi kuollut. Ja koska ero tapahtui niin pian Antin kuoleman jälkeen, pohdin taukoamatta sitäkin, olisinko menettänyt parisuhdettani, jos veljeni olisi elossa.

Harmaan syksyn päätteeksi Johannan pysäytti fyysinen ja henkinen romahdus. Hän sai pahan paniikkikohtauksen.

– Silloin minulle tuli olo, että jos annan tilanteen jatkua pidemmälle, saan lopulta pahemman kohtauksen ja oikeasti kuolen.

Töissä hän ilmoitti esimiehelle joko irtisanoutuvansa tai jäävänsä pitkälle vapaalle.

Esimies lupasi vuoden vuorotteluvapaan. Johanna tajusi, että nyt olisi aika toteuttaa pitkäaikaiset unelmat. Niitä oli kolme.

Ensin hän lähtisi etsimään mielenrauhaa Intiaan. Sitten hän suuntaisi Thaimaan ja Filippiinien välissä sijaitsevalle Borneon saarelle hoitamaan äärimmäisen uhanalaisia ihmisapinoita.

Ja reissunsa aikana hän kirjoittaisi veljensä tarinasta kirjan, viimeistään matkan viimeisellä etapilla Balilla.

Johanna alkoi etsiä tietoja intialaisista ashrameista, luostarin tapaisista yhteisöistä, joissa voi viipyä haluamansa ajan joogaamassa ja meditoimassa.

– En ole varsinaista hippihörhötyyppiä, mutta päätin antaa Intialle mahdollisuuden. Koko ajatus mielenrauhasta on saanut alkunsa juuri sieltä, joten siinä on pakko olla jokin perä.

Pohjois-Intiasta löytyi sopiva ashram ja Borneolta orankien kuntoutuskeskus. Johanna oli ollut kuusi vuotta aiemmin Borneolla matkalla ja ihastellut ihmisapinoita etäältä. Silloin hän lupasi itselleen, että seuraavalla reissulla hän pääsisi kosketuksiin orankien kanssa.

Lue myös: Ayurveda - tasapaino ympäristön kanssa

Hän löysi netistä keskuksen, joka kotiutti loukkaantuneita ihmisapinoita vaihe vaiheelta takaisin viidakkoon – ja otti vastaan vapaaehtoisia.

Matkaansa varten Johanna korkkasi säästötilinsä. Edes orankikeskukseen ei päässyt ilmaiseksi, vaan organisaatiolle piti lahjoittaa vastineeksi parisen tuhatta euroa avustusta.

Johanna osti tuhannella eurolla lentolippuja. Hän etsi Helsingin-kotiinsa vuokralaisen ja pakkasi tavaransa matkalaukkuun ja pieneen reppuun. Oli tammikuu 2015.

Järkytys. Sellainen odotti Johannaa Intiassa. Herätyskello soi joka aamu kello 5.15 ashramissa Himalajan juurella. Meditaatiohetkissä Johannan ajatukset harhailivat, ja illallisena tarjotusta kikhernepadasta jäi kova nälkä.

Mitä ihmettä teen yksin Himalajalla, kun voisin lepäillä jossakin paratiisissa, Johanna pohti.

Matkaa oli takana kolme viikkoa, kun hän sai pohdintoihinsa yhdenlaisen vastauksen.

Iltameditaatiossa päähän välähti äkkiä muisto varhaisteinivuosilta. Silloin parhaiden ystävien muodostama tyttöviisikko oli jättänyt hakematta hänet mukaansa sovitulle festarireissulle.

Siihen päättyi ystävyys. Ilman selityksiä.

– Meditaatiossa ymmärsin, että iso osa riittämättömyyden tunteestani juontaa juurensa niihin vuosiin. Olin ihmeissäni, koska en ollut ajatellut tapahtunutta viiteentoista vuoteen.

Ashramissa hän ymmärsi senkin, että syitä veljen kuolemaan tai eroon on turha pyöritellä mielessä. Vain se oli varmaa, että veli on kuollut ja parisuhde päättynyt. Kaikki muu oli Johannan tulkintaa.

– Aluksi minun oli tosi vaikea ymmärtää intialaisen kulttuurin ajatusta, että ihmisellä ei ole olemassa kuin tämä hetki, ei menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Vähitellen tajusin, miten epärealistisessa todellisuudessa, lähinnä menneessä, ajatukseni olivat pitkään liikkuneet.

Borneolla mietiskely vaihtui fyysiseen työhön. Johanna lapioi päivät orankien ripulia, oksennusta ja banaanintähteitä ja hikoili viidessäkymmenessä helleasteessa korvillaankin.

Lue myös: Aasin sydän sykkii rakkautta

Muut vapaaehtoiset riitelivät paljon keskenään. Johanna pakeni kiistojen keskeltä seudun ainoaan kahvilaan. Siellä hän istui yksin ja katui joinain päivinä koko reissua.

– Intiassa saamani oivallukset nykyhetkeen keskittymisestä eivät tuntuneet enää yhtä vahvoina. Ajattelin, että matka on ollut turha, ja paniikki alkoi iskeä.

Intiassa ashramin emäntä Sarah oli haastanut Johannaa ajattelemaan, että virheitä ei ole. Ihminen tekee päätöksiä aina parhaan tietonsa mukaan.

Borneolaisessa kahvilassa hän tarrasi Sarahin ajatukseen, ja paniikki laantui.

Orankisaarikin palkitsi lopulta reissaajan. Tunne oli ”uskomaton”, kun Johanna otti ensimmäistä kertaa täysikasvuista orankia kädestä kiinni.

– Autoin sen ulos, ja se katsoi minua luottavaisesti silmiin sen näköisenä, että kiitos kaveri. Tiesin, että olin tekemässä jotain merkityksellistä.

Balilla Johanna viimeisteli kirjansa. Säästä ajatuksesi eläviä varten -kirja kertoo lopulta vähemmän pikkuveljestä ja enemmän Johannan elämästä. Matkan ja kirjoittamisen vaikutukset selvisivät Johannalle vähitellen.

Suomeen paluun jälkeen tutut päivätyöt tuntuivat hetken kivalta vaihtelulta reissulle.

Kuukaudessa hän huomasi, että mieli on pysyvästi muualla. Hän päätti jättää työnsä lopullisesti, jos saisi kirjalleen kustannussopimuksen. Tieto julkaisemisesta tuli maaliskuussa, ja Johanna irtisanoutui.

– Ehkä elän lähestyvän keski-iän kriisiä, mutta haluan tehdä jotain, minkä takana seison sataprosenttisesti.

Nyt hän kirjoittaa toista kirjaa ja elättää itsensä esimerkiksi kirjoittamalla lehtiin matkajuttuja. Tulot putosivat puoleen entisestä.

– En enää juokse tavarataloissa nahkarotsien perässä. Valitsen ruokakaupassa halpamerkkejä ja jätän pensasmustikat ostamatta. Veikkaan, että olisin paljon onnettomampi, jos olisin pannut rahani asuntosäästötilille matkan ja irtisanoutumisen sijasta.

Ja oravanpyörään pääsee aina takaisin, vaikka kävisi välissä apinasaarella. Niin Johanna uskoo.

– Kahdesta pätevästä hakijasta kiinnostavampi voi olla se, joka on tehnyt töiden lisäksi muutakin.