Kauneus & Terveys

"Jatkan kuolleen tyttäreni blogia"

2

Kirsi Saarela, 55, menetti tyttärensä Lauran äkillisesti. Äiti päätti jatkaa 25-vuotiaan kuolleen tyttärensä blogia.
Kuvat Johanna Myllymäki

Kirsi Saarela kertoo surun vallassa tyttärensä yllättävästä kuolemasta:

"Minuun iski vahva tunne, kun olin kävelyllä koirieni kanssa kaksi vuotta sitten. Tunsin, että minun on mentävä 25-vuotiaan tyttäreni Lauran luokse.

Hänen asuntonsa oli nyt pimeänä, ja Laura pelkäsi pimeyttä. Tiesin, että jokin on pahasti vialla.

Löysin hänet elottomana. Apuun tuli alakerrassa asunut lääkäri. Yritimme elvyttää Lauraa. Se oli turhaa. Laura oli jo kuollut.

Oli vaikea käsittää, ettei hän ole enää täällä. En voi soittaa hänelle, emme jakaa asioita, hassutella tai itkeä.

Mikään ei voi täyttää Lauran paikkaa elämässäni. Siinä kohtaa on vain musta aukko.

Sirottelin tyttären tuhkat mereen

Sirottelin Lauran tuhkat mereen auringonlaskunristeilyllä Santorinilla, Kreikassa. Laura rakasti sitä paikkaa.

Minulle se oli vaikein hetki. Luovuin hänestä fyysisesti, ja kuolemasta tuli enemmän totta.

Kun Lauran maallinen keho sulautui mereen, tunsin myös vahvan rakkauden energian. Ajattelin: tyttäreni Laura, olet aina kanssani.

Jälkeenpäin olin lamautunut. Miten jatkan eteenpäin? Miten elän ilman tytärtäni? Mietin, onko edes järkeä selvitä.

Kuolema herätti vihan

Lamaannuksen jälkeen tuli viha. Olin vihainen kuolemalle ja sille, että minun pitää jatkaa elämää. Olin eksyksissä ja raivosin, miksi näin kävi.

Rupesin viivyttelemään menneessä.

Mietin, että ehkä olikin tapahtunut erehdys. Kun kuulin askelia rappukäytävästä, ajattelin, että Laura on tulossa.

Se oli kaupankäyntiä mahdottoman surun kanssa. Tiesin, että hän on poissa, mutta hänen kuvittelemisensa auttoi kestämään.

Lopulta minun oli hyväksyttävä, että hän on poissa. Kukaan ei pystynyt auttamaan minua. Tiesin, että muutkin surevat, mutta se ei lohduttanut minua yhtään.

Koulutus ei auta kuoleman ymmärtämiseen

Koska olen psykoterapeutti, ymmärsin teorian tasolla, mitä käyn läpi. Siitä ei ollut mitään apua. Lapsen kuolemaan ei auta mikään ammatti tai koulutus.

Hain heti ammattiapua. Vaativa työni antoi myös lepoa suruuni. Töissä olen sataprosenttisesti asiakastani varten. Se on ollut äärettömän tärkeä voimavara.

Elämänkatsomukseni on myös auttanut. Vaikka Laura on fyysisesti poissa, hän on aina läsnä sieluna.

Uskon, että kaikella on tarkoitus. Lauran piti kuolla silloin, kun hän kuoli. Se oli hänen elämänpolkunsa, eikä sitä kysytä minulta.

Kuolema antoi rohkeutta

Lauran kuoleman merkityksen ymmärtäminen on minulla vielä kesken, enkä tiedä, ymmärränkö sitä koskaan. Ajattelen kuitenkin, että minulle on annettu tämä koettavaksi, jotta kasvan ja jalostun elämässäni.

Mikään ei voi olla pahempaa kuin lapsen menettäminen. Kun mietin elämääni sen jälkeen, ymmärsin, etten tahdo jatkaa parisuhdettani. Avioero ei tuntunut miltään Lauran kuolemaan verrattuna. Kuolema toi rohkeutta.

Äidin pohjaton ikävä

Suru on vaihtunut ikäväksi. Se ei katoa koskaan. Lauran sureminen on elämän mittainen tie. On tuskallista, kun välillä haluaisi silittää eikä voi.

Elän nyt vaihetta, jossa voin puhua Lauralle aina, kun haluan. Kun kova ikävä iskee, hiljennyn ja saan yhteyden Lauran energiaan. Näen valoja ja värejä.

Puhun hänelle arkisia asioita. Saatan kysyä hänen mielipidettään vaateostoksilla ja kuulen, kun hän vastaa selkeästi ja napakasti: ”Tuota et osta” tai ”Toi on ihan hyvä”.

Ajattelen, että hän on ottanut osan surustani kantaakseen. Laura oli pitänyt muotiblogia. Päätin, että jatkan sen kirjoittamista. Se oli hänelle hyvin tärkeä, ja lukijat olivat hänen kavereitaan netissä.

Lue myös: Menehtyneen Lauran blogi

Myin tyttären vaatteet

Minusta oli itsestäänselvyys kirjoittaa hänen kuolemastaan. Uskon, että Laura olisi tahtonut niin.

Myin Lauran vaatteet blogikirppiksellä ja lahjoitin tuotot Serbian katukoirien hyväksi. Eläimet olivat hänelle tärkeitä. Olen varma, että hän olisi iloinnut siitä.

Tuo päivä oli hyvin merkittävä. Lauran vaatteet saivat uuden merkityksen. On ihanaa, että osa niistä lähti maailmalle, ja Laura elää monien mielissä.

Tiedän, että tyttärelläni on nyt hyvä olla. Me täällä suremme, mutta hänen sielunsa jatkaa matkaansa.”

Kirsi Saarela, 55, on psykoterapeutti Helsingistä.

Julkaistu: 7.7.2017