Painonhallinnan haasteet
Moni pinnistelee töissä tai on edennyt uralla vaativiin tehtäviin. Työ voi stressata ja vaikeuttaa ajankäyttöä. Se taas vaikeuttaa painonhallintaa ja kerryttää kiloja. Jos kunto ei ole kovin hyvä, jaksaminen töissä ja vapaa-ajalla on entistä vaikeampaa. Tästä kehästä nouseminen vaatii motivaatiota.
Kun vaihdevuodet alkavat ja estrogeenihormoni vähenee, rasvaa alkaa kertyä vyötärölle. Kehitys on alkanut naisella jo +40-vuotiaana. Vatsarasva on viisikymppiselle haitallisempaa kuin 30-vuotiaalle. Vatsarasva on tässä iässä sitkeässä. Ja samaan aikaan ruoka on monelle viisikymppiselle entistäkin merkittävämpi nautinnon lähde.
Rasvaa on myös sisäelinten ympärillä, tätä kutsutaan viskeraalirasvaksi. Vaikka painossa ei tapahtuisikaan merkittäviä muutoksia, viskeraalirasvaa voi kertyä. Liikunta vähentää tätä rasvaa tehokkaasti. Liikunta vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä. Urheilevalla rasva kertyy eri paikkaan kuin sohvaperunalla.
Paino ei kerro koko totuutta terveydestä. Jos kaksi elämäntavoiltaan erilaista ihmistä lihoo viisi kiloa, heistä liikuntaa harrastavalle kertyy vähemmän rasvaa vyötärölle ja hän on terveempi kuin se, joka ei liiku.
Viimeistään 50-vuotiaana liikkuminen ja lihasten vahvistaminen kannattaa ottaa elämäntavaksi. Ikävä kyllä luonto ei ole viisikymppisen puolella, sillä lihasmassa alkaa luontaisesti huveta.
Paino alkaa myös jojoilla entistä helpommin. Jojoilu ei ole haitallisempaa kuin liikapaino, mutta se voi viedä motivaatiota elämän tapamuutokselta.
Ikävä uutinen on se, että vaikka paino ei nouse, lihominen voi suorastaan jatkua.
On tutkittu, että kuusikymppinen ihminen voi jopa menettää painoa, mutta silti vyötärönympärys ei kapene.
Toisaalta parista liikakilosta ei vielä kannata stressata. Maltillinen pyöreys on hyväksi ja jopa parempi luustolle. Paino myös vahvistaa lihaksia ja luustoa. Hyvin hoikat naiset ovat alttiimpia osteoporoosille.
Lue myös: "Laihduin kuudessa kuukaudessa 30 kiloa" – katso kuvat muutoksesta
Vinkit +50-vuotiaalle
- Urheile monipuolisesti. Treenaa lihaskuntoa, sauvakävele tai ui. Liiku arjessa. Huolehdi levosta ja unesta.
- Pyri elämäsi kuntoon, mutta maltillisesti. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämäntapoja. Mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olet, sitä terveempänä elät.
- Tunnista ylipainon riskit. Painonhallinta todella kannattaa terveyden vuoksi, ei vain ulkonäkösyistä. Painonhallinta ei ole laihdutusta.
- Kasvispainotteinen ruokavalio proteiinia unohtamatta on viisain valinta.
- Yli 50-vuotiaana ei kannata ryhtyä superdieeteille, ne eivät toimi enää samalla tavalla kuin nuorempana. Nyt kannattaa kysyä asiantuntijan neuvoa, jos liikakiloja on paljon.
Asiantuntijat: professori, lääkäri ja lihavuuden tutkija Jukka T. Salonen Mehiläisestä ja ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.