Hyvinvointi

"Miksi orgasmin puuttuminen tuntuu niin pahalta?"

Miltä tuntuisi jos et olisi koskaan saanut orgasmia? Mitä voi tehdä, jotta orgasmin saaminen helpottuisi? Seksuaaliterapeutti Maaret Kallio auttaa lukijaa kiperän kysymyksen kanssa.

Teksti Maaret Kallio
Kuvat Thinkstock
31.1.2012

”Olen masturboinut aktiivisesti pian 20 vuotta, mutta saamatta koskaan yhtään todellista orgasmia. Pariseksin orgasmittomuus on jo itsestäänselvyys, mutta haluaisin joskus päästä loppuun saakka edes itseni kanssa. Miksi orgasmin puuttuminen voikaan tuntua minusta niin mielettömän pahalta?”

Turhautunut

Lue myös: Tiesitkö tätä orgasmista?

Vastaus:

Kirjoitat masturboineesi jo 20 vuoden ajan, muttet ole koskaan mielestäsi kokenut orgasmia. Orgasmia kuvaillaan yleensä seksuaalisen kiihottumisen huippuna, voimakkaan kiihottumisen purkautumisena tai järisyttävänä mielihyvän hetkenä. Orgasmin voi saada esimerkiksi tahattomasti unissaan tai tarkoituksellisesti itsetyydytyksessä tai seksissä toisen ihmisen kanssa.

Orgasmia ei voi kuvailla toisen puolesta kattavasti, sillä ne koetaan hyvin yksilöllisesti. Vaihtelua esiintyy orgasmin pituudessa, voimakkuudessa ja laajuudessa samallakin ihmisellä. Usein orgasmi on etenkin alussa helpommin saavutettavissa masturboidessa itsekseen ja myöhemmin myös kumppanin läsnäollessa.

Hyvää seksiä voi olla ilman orgasmia yhtä lailla kuin orgasmi ei ole tae siitä, että itse seksi on ollut loistavaa. On ymmärrettävää, että orgasmin puuttuminen haittaa sinua ja niin saa ollakin. Uskon kuitenkin, että orgasmin voi oppia, eikä opittua orgasmikykyä herkästi menetä.

Orgasmi on kokonaisvaltainen kokemus, jota ei koeta yksin sukupuolielinten alueella vaan myös aivoissa. Orgasmiin vaaditaan kiireettömyyttä, keskittyneisyyttä, rentoutta ja riittävää seksuaalista kiihottumista ja halua. Orgasmin kannalta tärkeää on tuntea oman kehonsa reagointi ja tavat, jotka tuottavat juuri itselle mielihyvää. Usein orgasmin puuttumisen taustalla on kyse yksinkertaisesti siitä, ettei kiihottuminen ole ollut riittävän voimakasta orgasmin saavuttamiseksi. Jännittyneenä tai väen vängällä on vaikea saada orgasmia, kuten myös silloin, kun ei ole riittävästi kiihottunut tai halukas seksiin.

Lue myös: 5 askelta parempaan orgasmiin

Jos seksi tekee kipeää tai on humalassa, orgasmin saavuttaminen on ymmärrettävästi hankalampaa. Naiset kokevat harvemmin orgasmia pelkässä yhdynnässä. Monelle naiselle klitoriksen eli häpykielen ja sen ympäryksen kosketteleminen on ensisijaisen tärkeää kiihottumisen ja orgasmin kannalta.

Orgasmeja voi oppia kokeilemalla, etsimällä ja rennosti tutkimalla. Kyse ei suinkaan ole välttämättä teknisestä seikasta, vaan voi olla, että mielesi tasolla et jostain syystä ole valmis orgasmiin. Voitkin pohtia, onko seksuaalisuuteen tai nautintoon liittyvissä ajatuksissasi tai tunteissasi jotain sellaista, joka estää antautumasta orgasmille tai tavoittelemasta sitä? Seksuaalisen nautinnon kannalta on tärkeää tutkia itseään sekä mielen että kehon taholta.

Kirjoittaja on psykoterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti (NACS).

Lue myös:

Parisuhteen yleisimmät seksiongelmat

10 kysymystä orgasmista

10 faktaa: Naisen orgasmi on pitkä ja mahtava

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi