Mikä ihmeen "nolla-aika"?

Nolla-aika nousi julkisuuteen Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen blogikirjoituksesta. Hänen mukaansa se tarkoittaa sellaista aikaa, jolloin sinkku on poissa parisuhdemarkkinoilta. Vaarasen sanoo, että tämä aika kuluu esimerkiksi paikoissa, joissa mahdollisia kumppanikokelaita ei ole, kuten kotona.

Nolla-ajan käsite herättää kysymyksiä alan asiantuntijoissa.

Turun yliopiston digitaalisen deittikulttuurin tutkija Anne Holappa pitää outona nolla-aikaan liittyvää ajatusta, että ihminen haluaisi kumppanin, mutta ei löydä haulle aikaa. Hän kommentoi termiä Ylen aamutv:n (23.2.2015) haastattelun pohjalta.

– Varsinkin ajatus siitä, että ei oltaisi saatavilla, on nykyisen viestintäaikakauden aikaan outo väite. Samaan aikaanhan valitetaan sitä, että ollaan älypuhelimien ja verkkolaitteiden myötä koko ajan saatavilla ja tavoitettavissa. En myöskään ymmärrä täysin ajatusta, että Vaaranen korostaa verkon käyttöä kumppaninhaussa Tinderin käyttönä. On muitakin ja muunlaisiakin areenoja, Holappa sanoo.

Parisuhde ainut onnellisuuden mittari?

Perheklinikka Ovumian psykologi Mirka Paavilainen pitää Vaarasen pointtia hyvänä, mutta provokatiivisena.

– Oman kokemukseni perusteella asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoinen. Terveillä ihmisillä on elämässä erilaisia tavoitteita, joista kumppanin löytyminen voi olla yksi. Ja ajankäyttöään suunnitellessa ihminen tekee aina päätöksiä priorisoiden tavoitteitaan. Monelle parisuhde ei prioriteettilistalla kuitenkaan nouse niin korkealle, että sen eteen olisi valmis tekemään enemmän töitä, hän kommentoi. 

Psykologin mukaan on useita vähemmän rakentavia syitä kumppaninhakemisen välttelylle tai nolla-ajan elämiselle, kuten Vaaranen sanoo. 

– Moni on parisuhteissaan niin pettynyt, että kokee että kumppanin etsintä on "niin nähty" eikä kuitenkaan johda hyvään lopputulokseen, vaikka takaraivossa edelleen kytisikin orastava toive siitä, että voisi vielä onnistua. Tämä kertoo siitä, että itsetutkiskelu ja omien parisuhdevalmiuksien kehittäminen on vielä kesken. Menneistä traumoista parisuhteissa voi toipua niin, että uskaltaa yrittää uudelleen ennemmin tai myöhemmin, Paavilainen sanoo.

Ennen ei ollut paremmin

Turun yliopiston evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala avaa pariutumiseen käytetettyä aikaa kivikaudelta muutaman vuosikymmenen taakse. Hänen mukaansa nykyään mahdollisuus löytää sopiva kumppani on paljon helpompaa ja nopeampaa kuin koskaan ennen, jos osaa hyödyntää nettiä.

– Digitaalisen seuranhaun myötä sopivat kumppaniehdokkaat on helppo rajata tuhansien joukosta ja siellä voi tavata ihmisiä, joihin ei sattumalta koskaan törmäisi. Myös kumppaniehdokkaan lähestyminen on tullut helpommaksi kuin ravintoloissa tai kylänraiteilla, hän selventää.  

Dosentin kertoo myös muinaisesta ajankäytöstä.

– Toisin kuin monet luulevat, kivikaudella ihmisillä oli enemmän aikaa kuin nykyihmisellä. Metsästys ja päivän rutiinit veivät ihmiseltä vain keskimäärin muutamia tunteja päivässä ja loput ajasta jäi sosiaaliselle elämälle. Ihmiset elivät noin 50–200 hengen kyläyhteisöissä, joissa kaikki tunsivat toisensa, Rantala kuvailee.

Vaikka aikaa oli enemmän, ei se tehnyt kumppanin hankintaa nykyaikaa helpommaksi. Pariutumismahdollisuudet olivat toisaalta hyvin rajalliset, sillä  sopivan ikäisiä ja vapaita kumppaniehdokkaita oli hyvin rajallinen määrä, ja ympärillä olevat sukulaiset pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan paritumispäätöksiin esimerkiksi järjestelemällä avioliittoja. Täysin vapaa parinvalinta näyttäisikin olevan ihmislajin historiassa uusi ilmiö, Rantala tarkentaa ja lisää: 

– Mahdollisuudet löytää sopiva kumppani ovat siis moninkertaiset verrattuna aikaisempiin tapoihin. Ongelmaksi vain muodostuu se, että kun tarjonta lisääntyy, niin vaatimustaso tuppaa kasvamaan ja suhteilta odotetaan paljon enemmän kuin ennen.

Asiantuntijoina Turun yliopiston digitaalisen deittikulttuurin tutkija, Anne Holappa, Perheklinikka Ovumian psykologi Mirka Paavilainen ja Turun yliopiston evoluutiobiologian dosentti Markus J Rantala.