Joka vuosi jopa miljoona lasta sairastuu tuberkuloosiin, tuore tutkimus osoittaa. Jos arvio pitää paikkansa, on tuberkuloosi lapsilla kaksi kertaa yleisempää kuin WHO on arvioinut.
Lasten tuberkulooseista osa on monille antibiooteille vastustuskykyisiä vaarallisia kantoja, joita on vaikea hoitaa. Joka vuosi arviolta 32 000 lasta sairastuu tällaiseen tuberkuloosiin, tulokset osoittavat.
- Lue myös: Tunnistatko tuberkuloosin?
Ero aiempiin arvioihin johtuu todennäköisesti siitä, että nyt tehdyssä tutkimuksessa ei pitäydytty vain laboratorioissa varmistettuihin tapauksiin. Merkittävä osa lasten tuberkulooseista ei näy testeissä ja siksi viralliset tilastot eivät kerro koko kuvaa. Tutkijat huomioivat tämän arviossaan.
Lapsipotilaiden ennuste on hyvä, kunhan tuberkuloosi todetaan varhain ja asianmukainen hoito aloitetaan ajoissa. Tämän takia pitäisikin pikaisesti kehittää parempia keinoja lasten tuberkuloosin diagnosointiin, tutkijat kirjoittavat.
Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä. Ne perustuvat 97 tuberkuloositutkimuksen aineistoihin.
Lähde: Lancet 2014
Lue myös:
Omat kantasolut tuberkuloosin hoidossa
Lääkeresistentti tuberkuloosi leviää huolestuttavasti lähellä Suomea