Sairaudet

Omat kantasolut tuberkuloosin hoidossa

18.3.2014 Terve.fi

 .

Tutkimukseen otettiin 60 valkovenäläistä potilasta, jotka sairastivat lääkkeille vastustuskykyisen tuberkuloosibakteerin aiheuttamaa keuhkotautia. Kaikkia potilaita yritettiin normaaliin tapaan hoitaa antibiooteilla. Puolelta potilaista kerättiin luuytimen kantasoluja, joita sitten monistettiin laboratoriossa. Potilaiden rikastetut omat kantasolut annettiin takaisin ja heitä seurattiin 18 kuukauden ajan. Verrokkiryhmänä toimi 30 potilasta, jotka eivät saaneet kantasoluhoitoa. Puolentoista vuoden aikana kantasoluja saaneista parani yli puolet, kun verrokkiryhmästä parani vain joka kuudes. Kantasoluhoito edisti siis merkittävästi paranemista, eikä sillä ollut haittavaikutuksia. 

Kolmasosa maapallon väestöstä on elämänsä aikana saanut tuberkuloositartunnan. Vaikka suurin osa ei koskaan sairastu tuberkuloosiin, silti vuosittain vajaat kymmenen miljoonaa saa taudin ja pitkälti toista miljoonaa kuolee. Erityisen hankala on lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosi. Heikko lääkkeiden teho johtaa kuolleisuuden merkittävään lisääntymiseen. Nämä superbakteerit ovat yleisiä muun muassa Venäjällä ja Virossa. Vaikka Suomessa niitä löydetään vuosittain vain muutamalta potilaalta, tuberkuloosin pelätään leviävän rajojen takaa meillekin.

Kantasolujen vaikutus on ymmärrettävissä, sillä tuberkuloosi iskee yleensä ihmisen vastustuskyvyn heiketessä jonkin toisen taudin seurauksena. Kun vastustuskykyä parannetaan kantasolusiirrolla, myös tuberkuloosin voidaan olettaa paranevan paremmin. Tämä tutkimus antaa toivoa niille potilaille, joiden tuberkuloosia ei lääkkeillä saada kuriin.

Lue lisää: Lääkeresistentti tuberkuloosi uhkaa myös Suomea

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt