Oma äiti on aina ollut joogaohjaaja Kylli Kukkille tärkeä esikuva. Kylli ammentaa voimaa vuosi sitten kuolleen äitinsä elämänasenteesta. Äiti menehtyi leukemiaan 75-vuotiaana.
Äiti oli ollut seitsemänvuotias, kun koko perhe kyyditettiin Siperiaan. Hän oli kuudentoista, kun he pääsivät palaamaan kotiin Pärnuun Stalinin kuoltua.
Kyllin lapsuudenkodissa kaikui intialainen laulu koko hänen nuoruutensa ajan. Äiti oli oppinut Siperiassa romanipojalta kauniin kappaleen.
Sanoja äiti ei ymmärtänyt, mutta hänen äänensä soi kuitenkin syvää sielukkuutta ja pehmeää rauhaa.
– Tuo laulu johdatti minut joogan äärelle. Uskon, että se laukaisi minussa muiston entisestä elämästä.
Intialaiset sanat nostivat Kyllin mieleen jooga-asentoja ja kuvia kaukaisista maista, muistoja menneistä elämistä Intian auringon alla.
Kylli ryhtyi 15-vuotiaana harjoittelemaan akrobaattista joogaa pienen naisjoukon kanssa linja-autoaseman kellarissa, tunkkaisella kokolattiamatolla. Elettiin neuvostoaikaa, ja jooga oli kiellettyä.
Upean äidin tytär
– Äiti ei ikinä pakottanut itseään aikuisen, vakavan naisen rooliin, Kylli toteaa.
Vielä senkin jälkeen, kun äidin hiukset tipahtelivat tuppoina pois kemoterapian seurauksena, hän oli nauranut ja vitsaillut, että he voisivat Kyllin kanssa perustaa pensseleitä hiuksista valmistavan tehtaan.
– Itken monesta syystä äitiä ajatellessani. Itken huojennuksesta, että äidillä on nyt hyvä olla, ja kiitollisuudesta, että sain olla niin upean äidin tytär.
"Äidin laulu johdatti minut joogan äärelle. Uskon, että se laukaisi minussa muiston entisestä elämästä."
Sairauden loppuvaiheessa äiti kärsi kovasti ja oli valmis lähtemään tästä maailmasta.
– Tärkeintä on, että kerroin hänelle tämän elämän aikana mahdollisimman usein rakastavani häntä.
Kylli kertoo puhuvansa säännöllisesti äitinsä sielulle, joka on viimein vapautunut kipeästä kehosta. Kun hän muutama päivä sitten oli lenkillä täydenkuun aikaan, hän aisti vahvasti äidin läsnäolon.
– Äidin sielu tuntui vahvana ympärilläni. Se teki minut todella onnelliseksi.
Kylli kasvoi äärimmäisen rakastettuna lapsena. Teininä hän jopa toppuutteli vanhempiaan ja isovanhempiaan, kun nämä aina hössöttivät hänen ympärillään.
– Nykyisin olen todella onnellinen siitä jäljestä, jonka sukuni jätti rakkaudellaan minuun.
Kylli uskoo suvun taakkojen periytyvän verenperintönä sukupolvelta toiselle. Hän ei yllättynyt siitä, että äärimmäisen kiltti ja alistuva äiti sairastui veren tuhoavaan sairauteen.
– Veri on vahva perintö. Huolehtiminen ja kiltteys ovat minun sukuni ristejä. Neuvostoliiton pioneerinuoret kasvattivat myös minusta tottelevaisen nuoren tytön.
Lue koko haastattelu uudesta Voi Hyvin -lehdestä.
