Jos verenpaine nousee pikkuhiljaa, se ei yleensä aiheuta oireita, ennen kuin paineet ovat hyvin korkealla. Jos verenpaine on äärimmäisen korkea (yleensä yläpaine yli 200 ja alapaine yli 120), se voi aiheuttaa huimausta, sekavuutta ja tajunnan tason laskua, näköhäiriöitä tai hengenahdistusta.
Vain noin puolet sellaisista suomalaisista, joiden verenpaine on lievästi kohonnut (yli 140/90), on tietoisia kohonneesta verenpaineestaan. Aikuisten olisikin syytä tietää verenpainetasonsa. Jos verenpaine on normaali, verenpaineen mittaus noin kahden vuoden välein on riittävä. Tällöin verenpaineen nousuun liittyviä yllätyksiä ei tavallisesti ilmaannu.
Verenpaineen tavoitearvot
Ihanteellinen verenpaine on alle 120/80 elohopeamillimetriä (mmHg). Jos verenpaine ylittää normaalitason ylärajan 130/85, on jo syytä käydä elämäntapoja läpi. Verenpaineen kohoamista voidaan tehokkaasti ehkäistä suotuisilla elintavoilla, ja usein jo verenpainetaudiksikin edennyttä tilannetta voidaan hoitaa elintapamuutoksin ja vähentää lääkkeiden tarvetta.
Verenpainetta 130-139/85-89 sanotaan tyydyttäväksi. Jos verenpaine on tätä tasoa, on sen vuosittainen seuranta tarpeen. Elintapoja kannattaa tarkistaa verenpaineen nousua ehkäiseviksi.
Jos yläpaine on 140-159 tai alapaine 90-99, on verenpaine lievästi kohonnut. Silloin elintapoja tulisi arvioida terveydenhoitajan ja tarpeen mukaan oman lääkärin kanssa, ja tarkistaa tilanne muutaman kuukauden sisällä. Lääkehoito tulisi yleensä aloittaa, jos suotuisista elämäntavoista huolimatta systolinen painetaso (yläpaine) on vähintään 160 mmHg tai diastolinen painetaso (alapaine) vähintään 100 mmHg. Jos verenpainepotilaalla on todettu diabetes, munuaissairaus, verenpaineen aiheuttamia elinvaurioita tai merkittävä sydän- ja verisuonisairaus, jo verenpaineen ylittäessä tason 140/90 suositellaan lääkehoitoa. Tavoitteena on yleensä saada verenpaine alle 140/85 mmHg, diabetesta sairastavilla alle 140/80 mmHg ja mikäli potilaalla on munuaissairaus, pienemmäksi kuin 130/80 mmHg.
