Terve.fi

Kolumni: Tunneskaaloja vastaanotolla


Heittäydyin keskustelemaan kahvitauolla psykologin ja erikoislääkärin kanssa erilaisista potilastapauksista.
Teksti Reijo Laatikainen

Heittäydyin keskustelemaan kahvitauolla psykologin ja erikoislääkärin kanssa erilaisista potilastapauksista. Eniten keskustelumme syttyi, kun siirryimme puhumaan vihamielisistä ja ylimielisistä potilaista – joita onneksi tapaamme hyvin harvoin. Töykeä ja vihamielinen ihminen on erityisen hankala asiakas ammattilaiselle. Vihan kohteeksi altistuminen saa asiantuntijan hämmennyksen valtaan, koska lähtökohtaisesti on olettanut potilaan olevan haavoittuvainen, surullinen, ahdistunut ja apua vailla. Viha ja ylimielisyys pääsevät yllättämään, vaikka ammattilaisena tietää, että vihan taustalla lymyääkin surua, turhautumista ja ehkä häpeää.

Vaatii malttia ja rohkeutta vastaanottaa alistavaa vihaa ja ylimielisyyttä ilman, että oma tunne lähtee taistelemaan vastaan. Onneksi olimme kaikki huomanneet, että useimmiten viha sulaa vastaanoton kestäessä, jolloin päästään oikeasti asiaan. Tosin aikaa on hukkaantunut. Vai oliko vihan ulostulo ehkä sittenkin tärkeä saavutus vastaanotolla? Ilman vihan pois päästämisen helpotusta voi olla mahdotonta ottaa apua vastaan. Ehkä meille purettu viha on muilta kohteilta pois?

Rupesin keskustelun jälkeen pohdiskelemaan erilaisia tunneskaaloja, joita ravitsemusterapeuttina joutuu ja pääsee kokemaan yhdessä potilaan kanssa. Jos vihan kohtaaminen on haastavaa, vastakohdan muodostavat piristävät potilaat. He kutovat vaivansa sananparsiin, katsovat ruokavalintojaan kriittisesti ja kepeästi helikopteriperspektiivistä, ideoivat yhdessä ja jakelevat myönteistä palautetta myös ravitsemusterapeutille. He poistuvat ovesta positiivisuutta uhkuen ja jättävät ravitsemusterapeutin huulille hymyn. Olipa ihana ihminen! Jos seuraava potilas ei ole jo kolkuttamassa oveen, mieleen saattaa silti hetken päästä juolahtaa: oliko hän oikeasti noin vahva?

Useimmiten ravitsemusterapeutti kohtaa vastaanotolla ihmisen, joka tunnustaa auliisti olevansa jollain tavalla pulassa ja eksynyt. Paino ei putoa, vaikka yritys on kova, tai vatsa oikuttelee lukuisista lääkärikäynneistä ja lääkkeistä huolimatta. Tai sitten pelottaa, onko sokeri niin hirveä myrkky kun netissä sanotaan. Tällainen on se tavallisin tapaus. Hän heittäytyy kaikkine ongelmineen auliisti tutkittavaksi ja eriteltäväksi apua anoen. Tällaisessa tilanteessa tuntee olevansa kuin kala vedessä. Tämä on se tapaus, johon mieli on ennalta eniten virittynyt. Kuuntele, yritä ymmärtää tilanne, erota olennainen, jäsentele ratkaisumahdollisuuksia, ohjaa, varmista yhteisymmärrys, rohkaise, aseta tavoite ja järjestä seuranta. Näin ajatus lähtee kutakuinkin kulkemaan. Tällaisessa tilanteessa ravitsemusterapeutille tulee tunne hyvin tehdystä työstä. Silti myös nämä kohtaamiset ovat uuvuttavia, kun niitä toistuu monta peräkkäin. Päivä edetessä takki tyhjenee.

Vastaanotolla on tavattu myös ikuinen epäilijä, pelkkää tietoa kaipaava, täydellistä terveyttä tavoitteleva, vastaanotolle pakotettu, todellisuuden väistelijä ja netistä sekaisin mennyt. Kukin tilanne tuo omanlaisiaan tunnesävyjä pintaan. Aina kun vastaanoton ovi avautuu, mielessä käy, millainen mahtaa tämän tapaamisen tunneskaala olla. Tässä työssä ei voi uppoutua pelkästään omaan erikoisosaamiseensa, siihen mitä lautasella kuuluu olla. On myös kohdattava ihminen ihmisenä – ja se on upea juttu!

Kolumni on julkaistu Apu Terveys –lehdessä.

Lue myös Reijo Laatikaisen aiemmat kolumnit:

Ei enää lisäkiloja kiitos

Vaakapakina

Lööperillä pärjää

Karsinogeenien otteessa

Ihmeelliset suoliston pöpöt

Julkaistu: 12.7.2017