Kihomatotauti on Suomessa tavallisin matojen aiheuttama infektio. Tautia esiintyy epidemioina erityisesti päiväkodeissa, joissa se lisääntyi selkeästi 1990-luvun loppua kohti.
Kihomatotaudin yleistymisen syytä ei tiedetä, mutta viime vuosina esiintyminen on pysynyt varsin tasaisena. Nykyäänkin kihomatoja arvioidaan kuitenkin kantavan paikoitellen jopa yli 10 % alle kymmenvuotiaista lapsista.
Kihomadot leviävät käsien välityksellä
Kihomadot ovat 3-12 millimetrin pituisia, ohuita langanpätkiä muistuttavia valkoisia matoja. Ne lisääntyvät ja leviävät munien välityksellä. Munien pinnalla on sitkeää liimamaista eritettä, jonka avulla ne kiinnittyvät peräaukon seutuun, kynsien alle ja edelleen muualle ympäristöön, missä ne voivat säilyä tartuttamiskykyisinä jopa viikkoja.
Munat kulkeutuvat käsien välityksellä suuhun ja edelleen ruuansulatuskanavaan, missä ne kypsyvät parissa viikossa madoiksi. Aikuiset madot pariutuvat ohutsuolessa, minkä jälkeen munia täynnä oleva naaras irtoaa suolen limakalvolta ja kulkeutuu paksusuoleen, mistä se ryömii öisin peräaukon seutuun munimaan.
Kutisevaa takapuolta raapiessa munat siirtyvät raapijan käsiin ja sitä kautta omaan suuhun tai ympäristöön. Näin kiertokulku jatkuu.
Kutina tyypillinen oire
Käytännössä ainoa kihomatotaudin aiheuttama oire on kutina. Kihomatoja on löydetty mm. tulehtuneista umpilisäkkeistä, mutta tällöinkään ne eivät ole tulehduksen syy vaan aikuisten kihomatojen tavallisimpaan kasvupaikkaan liittyvä sattumalöydös.
Diagnoosiin riittää tyypilliset oireet ja lähipiirissä todetut tautitapaukset. Mikäli ulosteessa onnistuu näkemään lankamaisia matoja, on diagnoosi varma.
Madonmunia voi epäselvissä tapauksissa yrittää saada mikroskopoitavaksi ottamalla peräaukon seudusta näytteen ennen aamuista WC:ssä käyntiä esim. teipillä tai kostealla vanupuikolla hankaamalla.
Uusiutumisen estäminen tärkeää
Kihomatotaudin hoito on periaatteessa hyvin helppoa ja tehokasta. Madot voidaan häätää apteekista ilman reseptiä saatavalla lääkkeellä (ks. lääkeopas), jota otetaan painon mukainen annos kahden viikon välein. Tällöin hoidon alussa munavaiheessa olleet kihomadotkin kuolevat.
Ongelmana ovat uudet tartunnat. Tämän vuoksi samalla kertaa kannattaa hoitaa kaikki perheenjäsenet ja koko päiväkotiryhmä ainakin silloin, jos vähintään kolmasosalla ryhmän lapsista on oireita.
Lisäksi hoidon yhteydessä kannattaa tehdä perusteellinen siivous, johon kuuluu vuodevaatteiden vaihto, imurointi ja pintojen huolellinen pyyhkiminen.
Lasten kynnet kannattaa tartuntojen ehkäisemiseksi pitää lyhyenä. Jos käsihygienian onnistuisi pitämään täydellisenä, tauti paranisi ilman hoitoakin muutamassa viikossa matojen tullessa elinkaarensa luonnolliseen päätökseen.
Kihomatotaudin vuoksi lasta ei pidä eikä saa eristää, eikä tauti saa em. toimenpiteitä lukuun ottamatta vaikuttaa hänen elämäänsä tai kohteluunsa mitenkään.
Kihomatotauti on siis kiusallinen, mutta täysin vaaraton tauti, jonka saamisen riskiä voi pienentää, muttei estää, huolellisella hygienialla.
On tärkeää, että oireisiin ja tautiin suhtaudutaan vakavasti mutta rauhallisesti. Esimerkiksi päiväkodissa on syytä kertoa muille vanhemmille tautitapauksista ja opastaa harkittuihin ja rauhallisiin toimenpiteisiin oireiden ilmaantuessa.
Pahinta, mitä kihomadoista voi seurata, on kutina, kun taas ylireagointi voi sotkea perusteellisesti monen perheen elämää ja aiheuttaa paljon turhaa mielipahaa.
Lue lisää:
Lääkärikirja: Kihomadot, oireet ja hoito
