Kertooko seksi, kun on aika erota?

Kertooko seksi, kun on aika erota?
Seksiä sanotaan suhteen tilan ilmapuntariksi. Milloin seksi kertoo, ettei suhdetta kannata enää jatkaa?
Julkaistu 31.1.2017

Jos seksi on tylsää jyystämistä, onko suhde tullut tiensä päähän? Entä jos kumppanin kanssa on tosi vaikea heittäytyä tai hän valittaa, että seksi kanssasi on ankeaa. Mitä seksi kertoo suhteen tilasta?

Seksiä ei tee edes mieli

Jos fyysinen vetovoima väliltänne on kaikonnut täysin, tai sitä ei kunnolla koskaan ollutkaan, ja seksi on sen mukaista, on ehkä aika erota. Paitsi jos ette kumpikaan kaipaa seksiä. Usein suhdetta voi parantaa, mutta jos pariskunta ei ole missään vaiheessa kokenut syvää kumppanuutta, suhteessa ei ole, mitä elvyttää.

Seksi ei ole vastavuoroista

Huono merkki on myös se, jos vastavuoroisuus puuttuu seksistä kokonaan. Jos toinen teistä on jatkuvasti seksissä hyvin itsekäs, se kertoo välinpitämättömyydestä. Onko hän välinpitämätön muutenkin? Vai onko hänellä jokin ongelma, joka tulee esiin nimenomaan sängyssä? Nosta kissa pöydälle.

Ei tee mieli heittäytyä, eikä halia

Jos seksissä on mahdotonta heittäytyä siksi, ettet luota kumppaniisi, teillä on töitä tehtävänä. Jos luottamuksen korjaaminen on mahdotonta, suhdetta ei kannata jatkaa.

Luottamusongelmista voi kertoa myös se, jos vetäydytte seksin jälkeen mahdollisimman nopeasti molemmat omaan kuoreenne. Jos suhde voi hyvin, rakastelun jälkeen tekee usein mieli halia ja jutella.

Saako näin turhamainen olla?

Onko suhteen arvioiminen seksin perusteella kamalan turhamaista ja typerää? Ei ainakaan Cosmopolitanin haastatteleman pariterapeutin ja seksologin Isiah McKimmien mielestä. Ratkaisevaa seksiongelmissa on hänen mukaansa se, tahtovatko molemmat oikeasti korjata tilanteen ja onko sen korjaantuminen mahdollista ja odotettavaa. Seksi muuttuu suhteen aikana vuosien varrella, mutta jos kiintymys ja halu kuolee, suhdekin kuolee.

Ennen eropäätöstä kannattaa kuitenkin aina miettiä tarkasti, mikä on syy eroon ja katsoa peiliin. Puolikas syy eroon kun katsoo peilistä takaisin ja jos omaa osuuttaan ei käsittele, samat ongelmat kulkevat mukana seuraavaan suhteeseen.

Lähteenä myös: Think Contra, Cosmopolitan, Women’s Health, Psychology Today

Kommentoi »