Treeni ja ravinto

Keinotekoiset makeutusaineet auttavat painonhallinnassa

Erilaiset vähäenergiset ja sokerittomat makeutusaineet voivat tuoreen tutkimuksen mukaan auttaa laihduttamisessa ja painonhallinnassa.

22.3.2016 Terve.fi

Erilaiset vähäenergiset ja sokerittomat makeutusaineet voivat tuoreen tutkimuksen mukaan auttaa laihduttamisessa ja painonhallinnassa. Tulos on tervetullut, sillä makeutusaineiden on epäilty myös lisäävän kilojen kertymistä. Tulokset perustuvat aiempien tutkimusten aineistojen yhteisanalyysiin.

Tutkimuksessa analysoitiin erikseen koe-eläintutkimukset, ihmisillä tehdyt ei-kokeelliset havainnoivat tutkimukset sekä satunnaistetut, laadukkaat tutkimukset.

Satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten perusteella keinotekoisesti makeutettuja ja vähäenergisiä elintarvikkeita käyttävien energian saanti pienenee ja he laihtuvat todennäköisemmin kuin sokerilla makeutettuja ruokia ja juomia nauttivat.

Eläinkokeet ja havainnoivat tutkimukset päätyivät ristiriitaisiin tuloksiin, mutta menetelmällisten epävarmuuksien vuoksi niiden tulokset eivät ole yhtä luotettavia ja uskottavia kuin satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten.

Tulostensa perusteella tutkijat uskovat sokerittomien makeutusaineiden auttavan painonhallinnassa sekä aikuisia että lapsia. Näin ollen niitä voi käyttää muiden laihdutus- ja painonhallintakeinojen ohessa.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä International Journal of Obesity -lehdessä. Analyysissa oli mukana 13 pitkää ja 56 lyhyttä satunnaistettua ja kontrolloitua tutkimusta, 10 ei-kokeellista tutkimusta ja 62 eläintutkimusta.

Lähde: International Journal of Obesity 2015;DOI:10.1038/ijo.2015.177

Lue lisää:

Onnistuuko laihduttaminen vaihtamalla sokeri makeutusaineeseen

Osaatko tulkita elintarvikkeiden E-koodeja?

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi