Nina ajoi autoa maantiellä, kun ­ohjauspyörä alkoi äkkiä vetää oikealle. Puoliso Freddy sanoi, ettei vika voinut olla uudessa autossa. Lääkäri epäili stressiä. Tapahtumasta on nyt kaksi vuotta.

Magneettikuvat paljastivat harvinaisen ganglioneurooman, joka on kallonpohjan kasvain.

– Oli kulunut vain pari vuotta siitä, kun poikamme Todde oli parantunut leukemiasta. Poika oli sairastunut kuusi­vuotiaana.

Nyrkinkokoinen kasvain sijaitsi Ninan kaulassa. Se oli kiinni pää­valtimossa. Kasvain leikattiin pois.

Ninan diagnoosi kauhistutti Freddyä. Mies ei ollut vielä päässyt selville vesille edes pojan syövän aiheuttamista ­vaikeista tunteista.

– Ja sitten minulle tuli tämä! Meihin ­iski pelko. Tuli kriisi. Riitelimme pikku­asioista.

Leukemia, epilepsia, verenmyrkytys...

Oma pieni poika oli ollut 250 päivää sairaalassa. Se oli raskasta. Leukemian ­lisäksi poika sai epilepsian ja kaksi veren­myrkytystä.

– Tuntui, että kipuamme vuorelle.

Oli jakso, jolloin pikkumies masentui. Hän lopetti puhumisen ja sulki silmänsä aina, kun ulkopuolinen tuli huoneeseen.

– Pahimpina hetkinään poika ­pyysi minua päästämään hänet pois. Se oli kamalaa.

Kantasolusiirto pelasti pojan. Ninalla oli huono omatunto pienempien lastensa, yksi- ja nelivuotiaan vuoksi.

– Infektiovaaran ­takia he eivät saaneet käydä tarhassa pariin vuoteen. Emme voineet mennä minnekään ihmisten ­ilmoille.

Sairaalan seinät hohtivat valkoista steriiliyttään. Ei ollut virikkeitä mihinkään uuteen ja piristävään. Vaikka hoito oli loistavaa, perhe kaipasi vertaistukea.

Nousu toiselle vuorelle

Vuonna 2014 Nina oli perustanut Project Liv -säätiön. Se auttaa vakavasti sairaita lapsia ja heidän läheisiään.

Mies otti puheeksi omaisuusjärjestelyt, kun Nina oli sairastunut.

– Se tuntui ikävältä. Enhän aikonut kuolla. Olimme kiivenneet jo kerran vuoren huipulle. Nyt valloitettaisiin ­vielä­ toinen.

Nina jäi sairauslomalle sisäänostajan ja logistiikkajohtajan työstään. Kasvaimen laatu selvisi vasta leikkauksen jälkeen.

– Olin valmistautunut pahimpaan. Leikkaus meni onneksi paremmin kuin luultiin.

Nina alkoi sairaalassa vastailla Project Livin sähköposteihin. Se piti hänet järjissään. Sitten patologilta tuli vastaus. ­Kasvain olikin hyvänlaatuinen. Se helpotti, ja puolisokin rauhoittui.

Räntä ei haittaa

Seurasi puoli vuotta intensiivistä ­puheterapiaa ja kuntoutusta. Pian hän reippaili kokouksiin ja piti luentoja Project Livin asioista.

– Puheääneni muuttui leikauksen jälkeen. Kirurgi joutui katkaisemaan kaulan hermoja. Äänenvoimistajasta tuli minulle oiva apu.

Sairaiden lasten hyväksi tehtävä työ antoi voimaa ja mielekkyyttä.

– Se kantoi minua. Muuten olisin varmaan masentunut.

Lasten mielestä Ninan ääni on nyt kuin Star Wars -elokuvista. Ruoan ­nielemisestä on tullut hankalaa.

– Juoma tulee nenästä ulos. Minun ­pitää painaa sormilla nenänvartta yhteen ja kallistaa päätä taaksepäin.

Ninalla todettiin myös Hornerin ­syndrooma. Se on yleensä toispuolinen sairaus, ­jossa toinen silmä sijaitsee tavallista syvemmällä.

Nina sai silmäluomen laskeuman. Se voi johtua kaulaan kohdistuneista vammoista. Ensi kesänä Ninaa odottaa kaksi leikkausta.

Samppanjaa keskiviikkona

Nyt Nina asuu perheineen Miamissa, Floridassa. Mies sai sieltä töitä. He asuvat Yhdysvalloissa jonkin aikaa.

– Elän tässä ja nyt. Jos mieli tekee samppanjaa keskiviikkona, niin sitten juon lasillisen. Ei tarvitse odottaa viikon­loppua.

Nina tuntee haurautensa ja tiedostaa rajansa. Välillä pitää levätä.

– Elämä on kovaa, mutta niin olen ­minäkin. En valita, jos Suomessa käydessä sataa räntää.

Ninaa harmittaa se, ettei hän enää ­pysty lukemaan lapsille satuja. Ääni ei kestä pitkiä puheita.

– Terveyden mukaan tässä mennään. ♥

Nina Brännkärr- Friberg, 41, asuu Miamissa. Hän hoitaa lapsia tukevaa Project Liv -säätiötä. Golf ja ruoanlaitto piristävät arkea.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä vuonna 2018.