Sairaudet

Jo muutamakin alkoholiannos lisää aivohalvausriskiä moninkertaiseksi tilapäisesti

Arvostetussa Stroke-lehdessä julkastu tutkimuskatsaus on onnistunut tunnistamaan kaksi merkittävää aivohalvauksen laukaisijaa.

27.10.2010 Terve.fi

Arvostetussa Stroke-lehdessä julkastu tutkimuskatsaus on onnistunut tunnistamaan kaksi merkittävää aivohalvauksen laukaisijaa. Tutkimuksen mukaan sekä alkoholin juominen että infektion – esimerkiksi flunssan – saaminen nostavat aivohalvausriskiä moninkertaiseksi, mutta vain lyhytaikaisesti.

Useissa aiemmin tehdyissä tutkimuksissa esimerkiksi voimakkaan fyysisen aktiivisuuden, kovan stressin ja infektioiden on todettu voivan aiheuttaa sydänkohtauksia joillekin ihmisille. Sen sijaan aivohalvauksien laukaisijoita on tutkittu paljon vähemmän.

Jo muutama alkoholiannos lisää iskeemisen aivohalvauksen riskiä

Ranskassa Pariisissa sijaitsevassa Sainte-Annen sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin kaikkiaan 26 tutkimusta, jotka olivat peräisin vuosien 1980-2010 väliseltä ajalta. Kaikkiaan näissä 26 tutkimuksessa oli yksilöity 12 mahdollista iskeemisen aivohalvauksen laukaisijaa. Iskeeminen aivohalvaus on yleisin aivohalvaustyyppi.

Suurimmassa osassa tutkimuksia oli tarkasteltu nimenomaan alkoholin ja infektioiden yhteyttä aivohalvaukseen.

Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että 40-60 gramman alkoholimäärä – noin nelisen ravintola-annosta – nosti iskeemisen aivohalvauksen riskin lähes kolminkertaiseksi seuraavien kahden vuorokauden ajaksi. Niin ikään yli 150 gramman – reilu 10 ravintola-annosta – alkoholinkulutus viikon sisällä nosti riskiä lähes yhtä paljon.

Lisäksi minkä tahansa infektion, kuten flunssan, tarttuminen kohotti aivohalvausriskiä kolminkertaiseksi seuraavien viikon-kuukauden aikana.

Viha, raskas ateria, stressi myös yhteydessä aivohalvaukseen

Muita tutkimuksissa esille nousseita tekijöitä oli tutkittu huomattavasti vähemmän. Tästä huolimatta tutkijat havaitsivat muun muassa vihaisuuden, raskaan aterian, negatiivisten ja positiivisten tunteiden sekä psykologisen stressin olevan vahvasti yhteydessä iskeemiseen aivohalvaukseen. Tutkijat kuitenkin peräänkuuluttavat, että nämä ”muut” aivohalvauksen laukaisijat vaativat edelleen lisätutkimuksia. Tutkimuskatsauksessa ei sen sijaan havaittu yhteyttä esimerkiksi voimakkaan fyysisen suorituksen ja aivohalvauksen välillä.

Tutkijoiden mukaan tulokset eivät todista näiden tekijöiden toimivat aivohalvauksen laukaisijoina joillakin ihmisillä, mutta he uskovat löydösten vahvasti tukevan tätä käsitystä.

Tutkimus julkaistiin Stroke –lehdessä aiemmin tässä kuussa.

Muu lähde: Reuters

Lue lisää:

Aivohalvausriski kasvaa ryypyn jälkeen

Aivohalvausta edeltää usein varoitus

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi