Hampaan kiinnityskudoksen tulehdusta eli parodontiittia potevat ovat tuoreen tutkimuksen mukaan muita suuremmassa vaarassa sairastua aikuistyypin diabetekseen. Nämä potilaat voidaan myös helposti tunnistaa hammaslääkärissä.
Hollantilaistutkijoiden havainnot perustuvat tutkimukseen, jossa 313 peräkkäiseltä hammaslääkäripotilaalta mitattiin veren HbA1c-tasot hammaslääkärikäynnin yhteydessä. Mittaus tehtiin sormenpäästä. Potilaista 78:lla oli vakava parodontiitti, 126:lla lievä tai kohtalainen ja loput olivat terveitä.
Mittausten perusteella diabetesta sairasti todennäköisesti 18 prosenttia potilaista, joilla oli vakava kiinnityskudoksen tulehdus, ja 10 prosenttia lievää tai kohtalaista tulehdusta potevista. Terveistä verrokeista vain hieman alle 9 prosentin testitulokset viittasivat diabetekseen.
Havaintojen perusteella vaikuttaa siltä, että hampaan kiinnityskudoksen tulehdus on aikuistyypin diabeteksen varhainen merkki, jonka avulla voitaisiin tunnistaa monet sairastumisvaarassa olevat jo varhaisessa vaiheessa.
Hampaan kiinnityskudoksen tulehdus on yhdistetty myös suurentuneeseen aivoinfarktien, sydänsairauksien ja alahengitystien tulehdusten riskiin. Se voi myös heikentää diabetekseen jo sairastuneiden hoitotasapainoa. Hampaan kiinnityskudoksen tulehdus lisää ja ylläpitää elimistössä lievää tulehdustilaa, mikä luultavasti selittää yhteydet muihin sairauksiin.
Tutkimus julkaistiin BMJ Open Diabetes Research & Care -lehdessä.
Lähde: BMJ Open Diabetes Research & Care 2017;doi:10.1136/bmjdrc-2016-000326