Korona aiheuttaa meissä erilaisia tunteita ja pelkoja, ja reagoimme niihin eri tavoin. Joku ei kestä jatkuvaa kotona oloa ja eristäytymistä, toisella kotona pysyminen taas tuo turvaa. Kun yhteinen sävel on hukassa, kannattaa pohtia, miksi toimimme niin kuin toimimme.
Tällä viikolla Rakkausklinikalla pohditaan sitä, miten puolisot voivat päästä yhteisymmärykseen, vaikka ovat asiasta täysin eri mieltä. On myös mahdollista, että yhteisymmärystä ei löydy, sanoo perheneuvoja Pekka Puukko.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Mies haluaa kylään kavereille, mutta minä haluan eristäytyä. Miten pääsemme yhteisymmärrykseen?
Meillä on erilainen näkemys koronan aikaisista eristäytymisen tarpeesta. Puolisolle olisi tärkeää päästä kavereiden luo kylään, ja hän on siellä käynytkin vaikka tietää, ettei se ole minusta ok. Hän kokee minun ehdotukseni liioitteluna.
Olen ehdottanut, että epidemian aikana emme vieraile kodeissa tai kutsu toisia kotiimme. Käymme kaupassa mahdollisimman vähän. Nämä toimenpiteet luovat minulle turvaa.
Joka kerta kun puoliso vierailee ystäviensä kotona, tulen ahdistuneeksi. Hänen ystävänsä ovat töissä ruokakaupoissa ja koen riskin erittäin suurena. Mielestäni heidän luonaan vierailu luo turvattomuutta kotiimme ja on turhaa.
Miehen vähättelevä suhtautuminen ajatuksiini loukkaa minua. Asiasta on vaikeaa enää keskustella, koska mies vähättelee tilannetta ja mielipiteitäni. Miten voisin toimia niin, että kaikki kokisivat olevansa turvassa, mutta myös kaikkien tarpeet huomioitaisiin reilulla tavalla?
Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:
Poikkeustila toi moniin perhe-elämän ratkaisuihin aiempaa vakavammat kertoimet. Perheen ajankäytöstä on puhuttu aina, siis kuinka ison osan vapaa-ajasta saa perhe, ja paljonko siitä voi nipistää omaan käyttöön, harrastuksiin tai omien ystävien tapaamiseen.
On kuitenkin toista puhua yhteisen ajan käytöstä kuin siitä, miten suojataan perheenjäsenet mahdollisesti hengenvaaralliselta tartunnalta. Liikkumisen vapaus ja elämän turvallisuus ovat molemmat tärkeitä arvoja, mutta eivät samalla tavalla arvokkaita meille kaikille.
Näistä vaikeuksista huolimatta tai juuri niiden takia on tärkeää, että haluat etsiä ratkaisua, jossa kaikkien tarpeet tulisivat huomioiduksi reilulla tavalla.
Kun kyse on omasta turvallisuudesta, näyttäytyvät asiat helposti mustavalkoisina. Se mikä on minulle luontevaa, on myös oikein. Sinulla on selkeä näkemys, miten asiat olisi nyt hyvä hoitaa, ja sille on myös hyvät perustelut. Niiden valossa puolisosi käytös tuntuu helposti vähättelyltä.
Mietin, mitä puolisosi kertoisi tilanteesta? Kertoisiko hän, että et ymmärrä, kuinka hänellä seinät kaatuvat päälle ja ihan oman mielenterveyden vuoksi on pakko päästä välillä ystävien luokse? Kertoisiko hän, että jos hän myöntyisi rajoituksiin, pelko saisi elämässä täyden vallan ja hän menettäisi kokonaan kykynsä toimia? Tai jotain ihan muuta?
Mitkä ovat hänen tarpeensa tässä tilanteessa ja miten niitä voisi huomioida? Voisiko niiden kuuleminen auttaa pääsemään parempiin neuvottelutuloksiin ja yhdessä sovittuihin toimintatapoihin?
Kun kyseessä on vahvoja tunteita herättävät asiat, järkiperusteista keskusteleminen on oma juttunsa ja tunneasiat ovat toinen. Kerroit että sinua ahdistaa, kun puolisosi käy ystäviensä luona. Samoin sanoit, että sinua loukkaa, kun hän ei ota sinua tosissaan.
Ehkä olisi kaikkein hyödyllisintä unohtaa hetkeksi määräykset ja perustelut ja puhua näistä tunteista. Vaikka puolisosi ei uskoisikaan viranomaisten ohjeisiin etäisyyden pitämisen tärkeydestä, voisiko hän yrittää toimia niin, ettei sinua ahdistaisi? Jos sinulle tulee tunne, että sinua on kuultu, ei puolison ratkaisut ehkä tunnu jatkossa niin loukkaavilta, vaikka hän toimisikin eri tavalla.
Jos asiaan ei löydy ratkaisua, täytyy miettiä, onko tämä sellainen erimielisyys, jonka kanssa voi elää. Onko suhteessanne niin paljon muuta hyvää, että tämä erimielisyys ei sitä horjuta?
Ratkaisemattomien ongelmien kanssa joudumme usein toteamaan, että tässä olemme eri mieltä, eikä se muuksi muutu. Sitten on vain löydettävä tapa elää asian kanssa, ja keskityttävä siihen mikä suhteessa on hyvää ja antoisaa.
