Glaukoomalääkkeet

Glaukooman hoito muistuttaa tietyissä suhteissa sydäntautien hoitoa. Molempien tautiryhmien takana on useita eri syitä ja molempien hoidossa tarvitaan monenlaisia lääkkeitä. Molemmissa tapauksissa hoito on yleensä elinikäistä. On tärkeää noudattaa hoitosuunnitelmaa tunnollisesti, vaikkei se tuntuisikaan tuovan mitään hyötyä, koska nämä hyödyt ovat usein vaikeasti havaittavia.

Tämä koskee muun muassa silmänpainetta. Verenpaineen tavoin myös silmänpaine vaihtelee vuorokauden mittaan. Yksi glaukooman hoidon päätavoitteista on silmänpaineen hallinta ja taudin etenemisen pysäyttäminen, joten lääkäri saattaa räätälöidä lääkityksen vastaamaan näihin silmänpaineen vaihteluihin. Lääkkeiden ottaminen täsmällisen aikataulun mukaisesti, jättämättä yhtään annosta ottamatta, on välttämätöntä glaukooman pitämiseksi kurissa koko vuorokauden ajan.

Säännölliset silmätarkastukset ovat vähintään yhtä tärkeitä, koska tutkimatta ei voida tietää, onko silmänpaine turvallisella tasolla vai onko näkökenttä hitaasti pienenemässä. Potilaiden, joita glaukoomalääkkeet, hoitosuunnitelman noudattaminen ja lääkkeiden käyttöön liittyvät ongelmat askarruttavat, kannattaa pyytää lääkäriltä neuvoja ja ratkaisuja näihin ongelmiin.

Avokulmaglaukooman lääkehoito aloitetaan yleensä paikallishoitovalmisteilla, kuten silmätipoilla, joita annostellaan yhdestä useampaan kertaan päivässä (katso ”Glaukoomalääkeryhmät”). Taudin vaikeusasteen mukaan voidaan tarvita useita erilaisia silmätippoja ja toisinaan myös tabletteja. Useimmat silmälääkärit aloittavat hoidon kustannusten ja haittavaikutusten minimoimiseksi pienimmällä tehoavalla annoksella.

Alaluomen vetäminen ulospäin pieneksi taskuksi lääkettä varten helpottaa silmätippojen laittamista silmiin. Silmän varovainen sulkeminen varmistaa lääkkeen leviämisen silmän pinnalle. Silmätippoja laitetaan silmään 12 tunnin välein, jos lääkäri on määrännyt lääkettä otettavaksi kahdesti päivässä tai 8 tunnin välein, mikäli lääkäri on määrännyt sitä otettavaksi kolmesti päivässä jne.

Silmätipat alentavat kyllä silmänpainetta, mutta niillä voi olla myös haittavaikutuksia, jotka voivat estää niiden käytön. Ne voivat vaikuttaa vain silmiin mutta myös systeemisesti, koska silmätippoja pääsee helposti verenkiertoon nenän ja nielun kautta. Tätä voi minimoida painamalla lääkkeen annostelun jälkeen sormenpäällään silmän sisäreunaa. Tämä puristaa kyyneltiehyttä kasaan ja vähentää näin lääkkeen pääsyä kyynelkanavan kautta nenään.

Seuraavat glaukoomalääkeryhmät on lueteltu siinä järjestyksessä kuin silmälääkärit niihin kuuluvia lääkkeitä todennäköisesti määräävät. Lääkäri voi kuitenkin räätälöidä hoidon yksilöllisesti potilaan mukaan. Lääkäri voi myös glaukooman vaikeusasteen ja potilaan taustatietojen perusteella määrätä eri ryhmiin kuuluvia lääkkeitä eri järjestyksessä tai määrätä kahta tai useampaa lääkettä. Yleisimmin käytetyt lääkkeet aiheuttavat yleensä vähemmän ja vaarattomampia haittavaikutuksia kuin harvemmin määrätyt (katso alhaalta taulukko “Glaukoomalääkkeet").

Nämä silmätipat sisältävät sydäntautienkin hoidossa käytettäviä beetasalpaajia muistuttavia lääkkeitä. Beetasalpaajat alentavat silmänpainetta vähentämällä sädekehän tuottaman kammionesteen määrää. Nämä glaukoomalääkkeet ovat yleensä hyvin siedettyjä, mutta niillä voi myös olla haittavaikutuksia.

Beetasalpaajia voi käyttää paikallishoitona, vaikka käyttäisikin systeemisiä beetasalpaajia sydäntautien hoitoon, mutta jälkimmäisistä on aina mainittava silmälääkärille tai muulle lääkärille. Paikallisina haittavaikutuksina voi ilmetä allergisia reaktioita ja ärsytystä.

Näitä prostaglandiini-silmätippoja käytetään yleisesti, koska niitä tarvitsee annostella vain kerran päivässä.  Nämä lääkkeet alentavat silmänpainetta lisäämällä kammionesteen virtausta suonikalvoston ja sarveiskalvon kudosten läpi.

Nämä lääkkeet alentavat silmänpainetta sekä vähentämällä kammionesteen tuotantoa että lisäämällä kammionesteen virtausta pois silmästä.

Tämän ryhmän lääkkeitä voidaan käyttää joko systeemisesti tai paikallisesti alentamaan silmänpainetta, ja ne vähentävät kammionesteen tuotantoa.

Nämä ovat kaikista vanhimpia yhä käytössä olevia glaukoomalääkkeitä. Silmätippoina ne lisäävät kammionesteen ulosvirtausta ansasverkon eli trabekkelikudoksen kautta. Miootteja käytetään harvoin, koska ne aiheuttavat monia muita glaukoomalääkkeitä enemmän näköön liittyviä kiusallisia haittavaikutuksia.

Nämä silmätipat sisältävät joko adrenaliinia tai dipivefriiniä, joka muuttuu adrenaliiniksi imeydyttyään silmään. Adrenergiset lääkkeet vähentävät kammionesteen määrää ja lisäävät sen virtausta trabekkeliverkon läpi.

Äkillisen glaukoomakohtauksen hoidossa voidaan käyttää jotakin hyperosmoottista ainetta joko suun kautta tai laskimon sisäisesti. Valmisteet alentavat silmänpainetta nopeasti imemällä silmästä nestettä silmän verisuoniin, joista se kulkeutuu pois silmästä normaalin verenkierron mukana.

Copyright © 2008 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.