Terve.fi

Glaukooman hoito


Glaukooman hoito keskittyy silmänpaineen hoitoon. Glaukooman hoidossa käytetään lääkkeitä, laseria ja leikkausta.

Glaukooman hoito on kohonneen silmänpaineen hoitoa. Myös normaalipaineisissa glaukoomissa pyritään lääkkein alentamaan silmänpainetta. Taudin etenemistä pyritään estämään tai ainakin hidastamaan. Yleinen hoitojärjestys on lääkkeet, laser ja viimeiseksi leikkaus.

Lääkehoito on paikallishoitoa. Yleisimmin käytetään prostaglandiinitippoja. Beetasalpaajat ja hiilihappoanhydraasin estäjät ovat myös käytössä. Kaikilla pyrkimys on alentaa silmänpainetta. Hiilihappoanhydraasin estäjiä voidaan käyttää myös suun kautta ja tyypillisesti näitä käytetään akuutin glaukooman hoidossa tai korkeapaineisissa glaukoomissa.

Lue glaukooman oireista.

Mikäli lääkkeistä ei ole apua, kokeillaan laserhoitoa. Siinä laserilla poltetaan kammionesteen ulosvirtaukselle isompi reitti.

Joskus joudutaan leikkaukseen. Leikkauksessa silmään asetetaan ylimääräinen reitti nesteen poistumiselle.

Akuutti glaukooma vaatii hoitoa välittömästi. Terveyskeskuslääkäri aloittaa ensihoidon nopeasti painetta alentavilla hiilihappoanhydraasin estäjä asetatsoliamidilla ja pilokarpiinilla. Jatkohoito tapahtuu silmätautien yksikössä laserlaikkauksella.

Periytyykö glaukooma? Lisätietoa glaukooman seurannasta ja yleisyydestä.

Lisätietoa hoidoista

Latanoprosti, travoprosti ja bimatoprosti ovat prostaglandiinianalogeja. Ne lisäävät kammionesteen ulosvirtausta avaamalla sädelihassolujen ympäriltä soluvälitilan rakenteita. Prostaglandiinianalogit laskevat silmänpainetta tehokkaasti ja pitkän vaikutusajan vuoksi niitä voidaan annostella kerran vuorokaudessa. Sivuvaikutukset ovat paikallisia, kuten värikalvon ruskean pigmentaation lisääntyminen sekavärisissä silmissä, ripsien kasvua ja sidekalvon verestystä. Nykyisin lääkehoito aloitetaan usein kerran päivässä annosteltavalla prostaglandiinianalogilla.

Yleisin beetasalpaaja silmänpaineen hoidossa on timololi, jota tiputetaan silmään 0,25 % tai 0,5 % liuoksena 12 tunnin välein. Timololilla ei ole juurikaan paikallisia sivuvaikutuksia ja painetta alentava vaikutus on hyvä. Teho kuitenkin heikkenee ensimmäisen kuukauden aikana, jonka jälkeen se jää vakiintuneelle tasolleen. Osa timololista imeytyy verenkiertoon, joten sitä varotaan antamasta esimerkiksi astmapotilaille tai sydämen rytmihäiriöistä kärsiville. Jos pelätään esimerkiksi astmapotilaalle aiheutuvaa hengenahdistusta, voidaan timololin sijasta käyttää betaksololia, jota annostellaan myös kaksi kertaa päivässä.

Aikaisemmin glaukoomapotilaiden peruslääkkeenä käytettiin pilokarpiinia, joka on edelleenkin käytössä sen hyvän kammionesteen ulosvirtausta lisäävän vaikutuksen takia. Pilokarpiini vaikuttaa suoraan lihassoluihin. Se aiheuttaa mustuaisen supistumisen ja supistaa sädelihasta, mikä johtaa kammiokulman avautumiseen. Pilokarpiinia tiputetaan silmään 6–8 tunnin välein 2–4 prosenttisena liuoksena. Pilokarpiinin käyttöön liittyy usein otsapäänsärkyä ja likinäköisyyttä, sillä se alentaa tilapäisesti silmän mykiön mukautumiskykyä. Sitä ei käytetä mielellään alle 60-vuotiailla potilailla.

Brimonidiini ja apraklonidiini ovat alfa-2-agonisteja, jotka vähentävät kammionesteen muodostumista. Apraklonidiini on käyttökelpoinen leikkauksenjälkeisen silmänpaineen nousuun. Pitkäaikaisessa käytössä alfa-2-agonistien aiheuttamat sidekalvo- ja luomiallergiat ovat tavallisia, apraklonidiinilla selvästi useammin. Brimonidiinia käytettäessä saattaa esiintyä päänsärkyä, suun kuivumista ja väsymystä.

Asetatsoliamidi, brintsoliamidi ja dortsoliamidi ovat hiilihappoanhydraasiestäjiä. Nekin vähentävät kammionesteen eritystä. Asetatsoliamidi on ainut suun kautta otettava glaukoomalääke, jota otetaan 125–250 mg 2–4 kertaa vuorokaudessa. Asetatsoliamidilla on runsaasti sivuvaikutuksia, kuten verenkuvamuutoksia, ruuansulatuskanavan oireita ja väsymystä. Brintsoliamidi ja dortsoliamidi ovat paikallisesti annosteltavia glaukoomalääkkeitä. Niiden sivuvaikutukset ovat asetatsoliamidia vähäisempiä.

Lisäksi silmälääkäri voi tilanteen mukaan määrätä käytettäväksi erilaisia yhdistelmävalmisteita.

Katso kuva silmän rakenteesta.

Glaukooman lääkehoito kestää usein potilaan loppuelämän, joten hänen tulee oppia omatoiminen tippojen käyttö. Tällöin on erittäin tärkeää, että hoidettava käyttää lääkkeitä määrätyllä tavalla. Silmälääkkeen teho lisääntyy, jos silmää pidetään tiputuksen jälkeen kiinni ja painetaan pari minuuttia silmän sisänurkkaa kyynelkanavan tukkimiseksi. Tällöin lääkeaine pysyy kauemmin silmän pinnalla eikä pääse nenän limakalvolle, josta se siirtyy verenkiertoon ja saattaa aiheuttaa mahdollisia systeemisiä sivuvaikutuksia.

Pääosa glaukoomalääkkeistä on erityiskorvattavuuden piirissä. Tämän vuoksi silmälääkäri tekee B-lausunnon lääkekorvattavuutta varten, kun taudin diagnoosi on tehty ja hoito aloitetaan.

Laserhoito

Kammiokulman laserkäsittelyssä poltetaan trabekkelivyöhykkeen pintaan polttoarpia. Kammionesteen ulosvirtaus paranee ja paine laskee suurimmalla osalla potilaista. Hoidon teho perustunee arpien kutistumiseen ja sitä seuraavaan trabekkelikudoksen venytykseen ja avautumiseen. Hoidon teho ei ole kuitenkaan välttämättä pysyvä. Hoidon teho voidaan arvioida vasta kuukauden kuluttua toimenpiteestä arpeutumisen tapahduttua.

Leikkaushoito

Jos glaukooma etenee eikä silmänpaine pysy kurissa, on kirurginen hoito aiheellinen. Leikkauksessa pyritään muodostamaan avanne kammiokulmasta sidekalvon alle, jonne kammioneste voi poistua. Lisäksi voidaan sidekalvon alle asettaa erityinen painetta alentava implantti, jonka kautta kammioneste poistuu etukammiosta. Vaikeissa tapauksissa kammionesteen eritystä pyritään vähentämään tuhoamalla osa kammionestettä tuottavasta sädekehästä. Leikkausten tulos ei aina ole pysyvä ja eräs mahdollinen komplikaatio on harmaakaihin kehittyminen. Sinällään harmaakaihileikkaus laskee silmänpainetta pitkällä aikavälillä 3–4 mmHg ja sitä käytetäänkin glaukooman hoitona.

Akuutin sulkukulmaglaukooman painekohtauksessa hoito tulee aloittaa päivystyksellisesti. Akuutin sulkukulmaglaukooman kohtauksessa (ks. oireet), hoidolla on kiire ja potilaan on välittömästi otettava yhteyttä lääkäriin, jotta hoito voidaan aloittaa ilman näön vaarantumista. Akuutin painekohtauksen yhteydessä silmänpaine nousee erittäin voimakkaasti ollen jopa 60–70 mmHg. Silmän herkät gangliosolut eivät kestä näin kovaa painetta ja voivat tuhoutua peruuttamattomasti tuntien aikana.

Lähteet:

Näkövammarekisterin vuosikirja 2016, Näkövammaisten liitto ry.

Uusitalo H. Glaukooman diagnostiikan ja hoidon periaatteet, Silmätautien käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2018.

Seppänen M. Silmänpainetauti (glaukooma), Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2013.

Glaukooma. Käypä hoito - suositus, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Silmälääkäriyhdistys ry:n ja Suomen Glaukoomaseura ry:n asettama työryhmä Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2014. Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi

Kivelä T. ym. Silmätautien genetiikka, Lääketieteellinen genetiikka, Kustannus Oy Duodecim 2016.

Julkaistu: 5.8.2019