Endometrioosi on yleinen gynekologinen sairaus. Oireita aiheuttava endometrioosi heikentää potilaan elämänlaatua, huonontaa seksielämää ja aiheuttaa kustannuksia.
Endometrioosi
Endometrioosi on tila, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle, yleensä vatsaontelon alueella.
Endometrioosipotilailla elimistön normaali immuunijärjestelmä on häiriintynyt, mikä mahdollistaa endometrioosin kehittymisen, kertoo Duodecim-lehti.
Esiintyvyys
Endometrioosia esiintyy hedelmällisessä iässä olevilla naisilla noin 6-10 prosenttia, lapsettomuuspotilaista jopa 50 prosenttia naisista kärsii ennusteen mukaan endometrioosista. Joskus endometrioosia löytyykin hedelmättömyyden taustalta.
Munasarjojen sekä endometrioosipesäkkeiden tuottama estrogeeni ylläpitää tautia, ja siihen liittyvä vatsaontelon tulehdusreaktio on syynä sekä kipuun että lapsettomuuteen, kertoo Potilaan lääkärilehti.
Valtaosa endometrioosia sairastavista potilaista on nuoria synnyttämättömiä naisia. 66 prosenttia potilaista sairastuu endometrioosiin alle 20-vuotiaana.
Tautiriski on seitsenkertainen, mikäli sukulaisella on endometrioosia.
Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että endometrioosia sairastaa noin 176 miljoonaa ja noin 60 000–100 000 Suomessa.
Endometrioosia ei esiinny enää menopaussin jälkeen, koska sairaus on estrogeeniriippuvainen. Endometrioosi tuottaa omaa estrogeenia aramataasia.
Endometrioosin oireet
Endometrioosin voi tuntea aristavina kyhmyinä kohdun takakannattimien seudussa. Tyypillisimpiä endometrioosin oireita ovat kuukautiskivut ja krooniset vatsakivut. Oikean diagnoosin saaminen kestää keskimäärin jopa 7-9 vuotta, koska oireet ovat yleensä epämääräisiä.
Potilaan lääkärilehden asiantuntijat kehottavat kääntymään lääkärin puoleen, mikäli oireet aiheuttavat kuukautiskipua, joka estää koulussa tai työssäkäynnin. Myös epätavalliset kivut kuukautisvuodon aikana voivat viitata tautiin.
Näitä ovat hartiakipu, joka viittaa pallean endometrioosiin ja taas kipu sekä pullistuma nivusalueella, joka viittaa nivusseudun endometrioosiin.
Myös ulostamiskipuja, ripulia, vatsan turvottelua ja toiminnallisia suolivaivoja voi esiintyä. Oireet voivat olla samankaltaisia kuin ärtyvän suolen oireyhtymässä.
Hoito
Endometrioosia hoidetaan yleensä estrogeenin eritystä rajoittavilla ehkäisypillereillä ja muilla hormonivalmisteilla. Yleisin käytössä oleva hoitomuoto on keltarauhashormonilääkeaine desogestreeli. Rektovaginaaliseen endometrioosin hoidossa desogetreeli on osoittautunut tehokkaaksi lääkehoidoksi lievittämään kipuja.
Myös hormonikierukkaa, jota käytetään runsaitten kuukautisten hoitoon, käytetään endometrioosin hoidossa. Hormonikierukasta ei ole kuitenkaan niin paljon näyttöä, kuin keltarauhashormonivalmisteista.
Kivun hoitoon tarkoitetut hormonaaliset lääkkeet estävät raskaaksi tulon eikä niitä suositella potilaalle, jolla on hedelmättömyyttä, muistuttaa Duodecim-lehti.
Kirurgia
Endometrioosikirurgiaa voi tarvita, mikäli kivut jatkuvat hormonaalisesta hoidosta huolimatta. Vaikeaa endometrian kohdalla saatetaan joutua turvautumaan leikkaushoitoon.
Kirurgian tarkoitus on poistaa endometrioosipesäkkeet mahdollisimman tarkkaan ja palauttaa normaali anatomia, heikentämättä potilaan mahdollisuuksia tulla raskaaksi. Leikkaus parantaa yleensä potilaan elämänlaatua.
Endometrioosikirurgia on vaativaa ja siihen liittyy vakavien komplikaatioiden riski, joten yleensä leikkauksen indikaattorina pidetään vaikeaa kipua, ellei taustalla ole esimerkiksi lapsettomuutta.
Leikkauksessa poistetaan tavanomaisesti kystat ja kiinnikkeet sekä poltetaan endometrioosipesäkkeet. Vaikeimmassa tautimuodossa voidaan joutua poistamaan munasarjat ja kohtu. Tällöin kehon oma hormonitoiminta lakkaa ja endometrioosi sammuu.
Tauti uusii todennäköisesti kirurgisen toimenpiteenkin jälkeen 5-30 prosentin mahdollisuudella kolmen vuoden sisällä. Hoitoa hormonivalmisteilla tulisi jatkaa leikkauksen jälkeenkin, koska niiden avulla myös taudin uusimisen riskit pienenevät.
Raskauden aikana endometrioosin oireet voivat lievittyä ja raskauden jälkeen jopa hävitä kokonaan, Duodecim-lehti kertoo.
Syvä endometrioosi
Syvää endometrioosia esiintyy noin kymmenellä prosentilla endometrioosipotilaista.
Syvää endometrioosia esiintyy yleisimmin pikkulantion pohjassa, kohdun takakannattimissa, vaginan takaseinämässä sekä rektumin seinämässä ja joskus virtsateissä. Pikkulantion sivuilla endometrioosikudos voi ahtauttaa myös virtsanjohtimia.
Syvää endometrioosia voi esiintyä myös oireettomana, mutta tavanomaisesti se aiheuttaa kohdun takaosan aristusta.
Syvän endometrioosin oireet ovat riippuvaisia endometrioosin sijainnista.
Noin viidellä prosentilla syvää endometrioosia sairastavilla ei ole oireita, eikä se näin ollen vaadi hoitoa.
Suolen endometrioosi
Suolen endometrioosiin liittyy kuukautiskiertoon liittymätöntä kipua, kramppimaisia vatsakipuja ja ulostuskipuja. Se voi aiheuttaa ummetusta tai ripulia, ilmavaivoja, vatsan turvotusta ja veriulosteita.
Rektovaginaalinen endometrioosi
Vaginan ja rektumin seinämään ulottuessa puhutaan rektovaginaalisesta endometrioosista.
Arviolta puolella rektovaginaalista muotoa sairastavista oli tunnettavissa kyhmyjä kohdunkaulan ja peräsuolen välissä sekä spekulatutkimuksessa, kertoo Potilaan lääkärilehti.
Rektovaginaalisessa endometrioosissa voi esiintyä myös ulostuskipuja etenkin kuukautisten aikana. Potilailla on myös usein yhdyntäkipuja. Jos endometrioosia kasvaa suolen seinämän sisään, se voi aiheuttaa myös veriulosteita.
Rakkoendometrioosi
Rakkoendometrioosi voi aiheuttaa virtsavaivoja, esimerkiksi virtsauskipuja ja rakon seinämän läpi kasvaessa myös verivirtsaisuutta.
Endometriooma
Endometrioomat syövät munasarjojen tervettä kudosta, mutta ne eivät vaikuta munasolujen laatuun samalla tavalla kuin ikä.
Vaikka endometrioosi on hyvänlaatuinen sairaus, se voi aiheuttaa hedelmättömyyttä. Hedelmällisyyden palauttamiseksi voidaan turvautua leikkaushoitoon, mutta yleensä joudutaan turvautumaan lapsettomuushoitoihin ja koeputkihedelmöitykseen.
Lähteet:
Lapsettomuus ja endometrioosi – Pia Suvitie, TYKS Naistenklinikka 2011
Miten endometrioosia hoidetaan?
Lue lisää:
Kuukautiskipujen taustalla salakavala endometrioosi
Korjattu 4.10.2017 klo 8.43
Kirurgian tarkoitus on poistaa endometrioosipesäkkeet mahdollisimman tarkkaan ja palauttaa normaali anatomia, heikentämättä potilaan mahdollisuuksia tulla raskaaksi ja parantaa potilaan elämänlaatua.
Kirurgian tarkoitus on poistaa endometrioosipesäkkeet mahdollisimman tarkkaan, palauttaa kehon normaali anatomia ennalleen heikentämättä potilaan mahdollisuuksia tulla raskaaksi. Leikkaus parantaa yleensä potilaan elämänlaatua.
Lauseen rakennetta on selkeytetty.