Diabeetikot eivät välttämättä tunne samoja perinteisiä oireita, kuten akuuttia rintakipua, sydänkohtauksen saadessaan, arvellaan uudessa pienessä tutkimuksessa.
Tutkijat perehtyivät 39 brittiaikuiseen, joille oli diagnosoitu diabetes ja jotka olivat sairastaneet sydänkohtauksen. Suurin osa potilaista kertoi tunteneensa rintakipua, mutta monet kertoivat, että kipu ei tuntunut siltä, miltä he olivat kuvitelleet. Monet eivät myöskään uskoneet kyseessä olevan sydänkohtaus.
- Lue lisäksi: Liian alhainen verensokeri lisää sydänriskejä
Pitkäaikainen diabetes saattaa vahingoittaa sydäntä monin tavoin, mutta niin myös hermojakin. Diabeetikko voi tuntea vähemmän rintakipuja, tutkija Melvyn Jones University College London yliopistosta kertoo.
Diabeetikko kuolee sydänkohtaukseen yleistä väestöä kolme kertaa todennäköisemmin. On myös arvioitu, että diabeetikko saa sydänkohtauksen jopa kuusi kertaa muita todennäköisemmin.
Tuoreeseen tutkimukseen osallistuneista monet kokivat sydänkohtaukseen liitettäviä oireita, kuten rintakipua ja epämukavuutta. Iso osa potilaista kuitenkin ajatteli, että rintakipu tai epämukavuus ei ole tarpeeksi voimakasta sydänkohtaukselle.
Tutkimus oli pieni, eikä se ollut kontrolloitu, joten vielä ei voida sanoa varmasti, kokevatko diabeetikot sydänkohtauksen oireita poikkeavalla tavalla.
Lähde: BMJ Open 2017
Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi
Lue lisää:
Aikuistyypin diabetes mahdollisesti nivelrikon riskitekijä
Aikuistyypin diabetes heikentää monia mielentoimintoja