Dementiasairauksiin liittyviä käytösoireita

Edellä sulkeissa olevat luvut kuvaavat oireiden esiintymistä Alzheimerin taudissa. Vaihteluväli johtuu oireiden erilaisuudesta taudin eri vaiheista.

Outo käyttäytyminen ei ole tahallisia.

Masennus eli depressio saattaa liittyä sairauden kokemiseen: ei ole helppoa, kun huomaa omien henkisten kykyjensä taantuvan ja tietää sairastuneensa parantumattomaan tautiin. Masennus voi johtua myös tunnetilojen normaalista säätelystä vastaavien keskushermoston välittäjäainejärjestelmien rappeutumisesta.

Masentuneen potilaan tunnistaminen vaatii asiantuntemusta. Keskivaikeaa tai vaikeaa dementiaa sairastava henkilö ei juuri pysty suullisesti ilmaisemaan masentunutta tunnetilaansa. Hän saattaa vain olla levoton, pelokas tai passiivinen. Masennuksen hoitoon on useita eri lääkevalmisteita. vain olla levoton, pelokas tai passiivinen. Masennuksen hoitoon on useita eri lääkevalmisteita.

Apatialla ymmärretään tunne-elämän latistumista, välinpitämättömyyttä ja motivaation sekä mielenkiinnon vähenemistä. Siitä kärsivä ei juuri iloitse eikä sure kuten ennen. Hän vain on. Apatia on monissa dementiasairauksissa yksi tavallisimmista käytösoireista. Omaiset kokevat sen usein rasittavampana kuin jatkuvan aktiivisuuden tai levottomuuden. Apatia liittyy joskus masennukseen, mutta ilmenee yleensä itsenäisenä oireistona ilman masennusta. Myös apatiaan saa apua lääkehoidosta.

Levottomuus kuvastuu vihamielisenä käyttäytymisenä, kuten kiukkuiluna, kiroiluna, uhkailuna, ovien paiskomisena tai fyysisenä väkivaltana. Potilas voi huudella, puhua jatkuvasti ja kysellä samaa asiaa. Hän voi lähteä seuraamaan hoitajaa tai kulkea toisen potilaan perässä, keräillä tavaroita, piilotella tai hypistellä ja purkaa niitä. Jatkuva vaeltelu kuuluu oirekuvaan.

Oireet liittyvät usein heikentyneeseen älylliseen tasoon, huonontuneeseen kykyyn selvitä päivittäisistä toiminnoista, dementian varhaiseen alkamiseen ja miessukupuoleen. Oireet kestävät pitkään, oireilua voidaan vähentää puuttumalla niiden taustalta löytyviin tekijöihin (pelko, masennus, stressi).

Dementiapotilaan persoonallisuuden muutoksella tarkoitetaan joko aikaisempien persoonallisuuteen liittyvien piirteiden korostumista tai katoamista tai täysin uusien piirteiden ilmaantumista. Sairauden edetessä saattaa dementoitunut muuttua äkkipikaiseksi, epäluuloiseksi, tahdittomaksi, ilkeäksi, pelokkaaksi, saidaksi tai poissaolevaksi. Hän saattaa syyttää huonetoveriaan tai omaisiaan tavaroiden tai vaatteiden varastamisesta tai päästellä suustaan arveluttavia kommentteja.

Persoonallisuuden muutos on selvä ja varhainen oire mm. frontaalilohkodementioissa. Alzheimerin taudissa se ilmaantuu tyypillisesti hieman myöhemmin.

Omaisille persoonallisuuden muutokset ovat vaikeita asioita, tuntuu kuin hyvä, vanha, tuttu ihminen olisi liukumassa pois siitä todellisuudesta, jossa me elämme.

Harhaluulot ja aistiharhat ovat dementiapotilaan psykoottisia oireita. Ne ovat yleensä selkeitä eivätkä outoja kuvitelmia demoneista ja vainon kohteena olemisesta (vrt. skitsofrenia). Potilas epäilee, että puoliso on uskoton tai että tavaroita varastetaan. Harhaluulot ovat tavallisempia iäkkäimmillä potilailla sukupuoleen katsomatta. Niitä tulee, kun selviytyminen päivittäisistä askareista selvästi huononee.

Aistiharhat eli hallusinaatiot voivat ilmetä minkä tahansa aistin alueella (näkö-, kuulo-, haju/maku-, tuntoaisti). Tavallisimpia ovat näköharhat, joita on etenkin niillä, joilla on heikentynyt näkö. Jos näköharhoja tulee dementian alkuvaiheessa, ne ovat tärkeä diagnostinen merkki, joka viittaa Lewyn kappale -dementiaan.

Unihäiriöt lisääntyvät dementian edetessä. Unen laatu muuttuu, yöllisiä heräämisiä on paljon, jolloin yöunen suhteellinen määrä jää vähäiseksi. Vuorokausirytmi vaihtuu: päivällä nukutaan ja yöllä valvotaan. Eniten rasittavia oireita ovat yölliset heräämiset, painajaiset ja heräämisvaiheeseen liittyvä pelokkuus.

Tilannetta voidaan jonkin verran korjata lisäämällä päivisin viriketoimintaa, tarkistamalla hoitoympäristön valaistus ja äänekkyys. Unihäiriöiden syynä voi myös olla jokin muu samanaikainen sairaus ja lääkitys.

Dementoituvan potilaan seksuaalinen käyttäytyminen muuttuu vähitellen. Hänen kokemansa harhat ja epätodelliset kuvitelmat voivat vaikeuttaa parisuhdetta. Seksuaalinen aktiivisuus saattaa vähetä tai lisääntyä. Se voi myös kohdistua yllättäen täysin vieraaseen henkilöön.

Läheisen roolin muuttuminen puolisosta hoitajaksi ja arkipäivän rutiinien auttajaksi saattaa myös vaikuttaa seksuaalisen kiinnostuksen vähenemiseen hoidettavaa kohtaan.

Käytösoireet vaihtelevat dementiasairaudesta ja potilaasta itsestään riippuen. Useimpiin käytösoireisiin on saatavilla lääkehoitoa, mutta sellaisiakin oireita on, joihin lääkkeet eivät auta. Niitä ovat mm. kuljeskelu, huutelu, itsensä vahingoittaminen (raapiminen, hakkaaminen), näpistely ja kätkeminen, yliseksuaalisuus, esineiden syöminen.

Joskus auttaa lääkkeetön hoito. Silloin kannattaa kiinnittää huomiota potilaan perusteettomaan rajoittamiseen ja avuttomuuden korostamiseen, omaisten ohjaamiseen ja tukemiseen, hoitoympäristöön, oirekohtaiseen terapiaan ja virkistystoimintaan.

Lääkehoidon onnistuminen vaatii, että joku läheinen huolehtii lääkkeiden ottamisesta. Tämä korostuu erityisesti dementiapotilaiden kohdalla.

Dementiaan liittyy muistivaikeuksien lisäksi paljon muitakin oireita. Käytösoireilla tarkoitetaan haitallisia muutoksia potilaan käyttäytymisessä tai mielialassa. Suurin osa – arvioiden mukaan 70-90 % – dementiapotilaista kärsii käytösoireista jossakin sairautensa vaiheessa. Ei ole harvinaista, että dementian ensimmäinen oire on käytösoire, esimerkiksi masennus. Iäkkäälle potilaalle ensimmäistä kertaa ilmaantuvat psyykkiset oireet onkin syytä tutkia tarkasti myös taustalla mahdollisesti piilevän alkavan dementian varalta.

Käytösoireet heikentävät huomattavasti potilaiden ja varsinkin heidän omaistensa elämänlaatua. Potilaiden lähiomaiset ilmoittavat tutkimusten mukaan kotiselviytymisen kannalta kaikkein vaikeimmiksi ongelmiksi juuri käytösoireet. Jos käytösoireiden hoito ei onnistu, omaiset usein uupuvat, ja seurauksena voi olla dementiapotilaan joutuminen laitoshoitoon. Lisäksi käytösoireisiin liittyy merkittävä potilaiden toimintakyvyn huononeminen, dementian muiden oireiden vaikeutuminen, loukkaantumisriski ja jopa kuolleisuuden lisääntyminen.

Käytösoireiden tunnistaminen ja hoitaminen ovat siten erittäin tärkeä osa dementian hoitoa. Silti suuri osa näistä oireista jää edelleen hoitoa vaille. Tavallisia syitä siihen ovat, että oireita pidetään dementian “luonnollisena” osana, että potilaat tai omaiset pitävät oireita hävettävinä eivätkä halua niistä kertoa, tai että lääkäri ei muista oireista kysyä tai ei niitä tunnista.

Käytösoireiden tutkiminen alkaa perusteellisella potilaan ja omaisen/hoitajan haastattelulla, jolla pyritään selvittämään oireiden kesto, vaikeus, vuorokausivaihtelu ja oireistoa pahentavat tai helpottavat tekijät. Aikaisempien sairauksien ja lääkehoitojen kartoittaminen on tärkeätä, koska monesti käytösoireet liittyvät niihin. Lääkärintarkastuksella ja laboratoriokokeilla pyritään löytämään mahdolliset muut, piilevät sairaudet kuten verenkiertohäiriöt, tulehdukset jne., jotka voivat käytösoireita aiheuttaa.

Kaikkia käytösoireita ei tarvitse hoitaa lääkkeillä. Osa oireista on niin lieviä, että hoidoksi riittää oireiston luonteen selvittäminen potilaalle ja omaisille. Joskus hoitoympäristön muuttaminen kuten valaistuksen säätäminen, virikkeiden lisääminen tai liiallisten virikkeiden vähentäminen riittävät. Mikäli nämä keinot eivät riitä, kyetään suurinta osaa käytösoireista kärsivistä potilaista ratkaisevasti auttamaan lääkehoidolla. Koska dementiapotilaat ovat erityisen herkkiä sivuvaikutuksille, on tärkeätä että lääkkeitä käytetään hyvin harkitusti ja kokeneesti, ja että lääkitys aloitetaan pienimmistä annoksista hitaasti lisäten. Samaten lääkityksen säännöllinen seuranta ja lääkehoidon keston arviointi turvallisesti vaatii dementiapotilaan hoitoon perehtynyttä lääkäriä.

Käytösoireiden hoidossa käytettävät lääkkeet ovat suurimmaksi osaksi psyyken häiriöiden hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Eniten käytetään masennuslääkkeitä, psykoosilääkkeitä ja ahdistuneisuuden hoitoon käytettäviä lääkkeitä. Lääkityksiä käytetään tavallisimmin säännöllisesti otettuna, vaikka esimerkiksi ahdistuneisuuslääkkeitä voidaan käyttää myös tilanteen vaatiessa, tarvittavina lääkkeinä. Vastaavasti monien lääkkeiden toivottu vaikutus tulee hitaasti, useiden päivien tai viikkojen kuluessa säännöllisen lääkityksen aloittamisesta.

Alzheimerin taudin oireenmukaiseen hoitoon käytettävät lääkkeet (donepetsiili, galantamiini, rivastigmiini ja memantiini) auttavat usein myös dementian käytösoireisiin, varsinkin apatiaan ja levottomuuteen. Kotona asuvan Alzheimerin tautia sairastavan potilaan käytösoireiden hoitoon nämä lääkkeet ovat usein ensisijainen valinta, koska ne vaikuttavat suotuisasti kaikkiin dementian keskeisiin ongelma-alueisiin: muistitoimintoihin, toimintakyvyn heikkenemiseen ja käytösoireisiin.

Risto Vataja, neurologian ja psykiatrian erikoislääkäri, Muistikeskus Helsinki – Bulevardi

Kari Alhainen, neurologian erikoislääkäri, Muistikeskus Joensuu – Suinuu

Timo Erkinjuntti, professori, neurologian erikoislääkäri, Muistikeskus Helsinki – Bulevardi