Sairaudet

"Alkueläin giardia paljastui vatsavaivojeni syyksi"

Matkabloggaaja Anna Koskela sai alkueläin giardian Aasian-matkaltaan. Vatsa meni sekaisin ja turposi kuin pallo. Pahinta oli, ettei antibiootti tepsinyt vaivoihin.

Teksti Emmi Oksanen
30.5.2018

Giardia on yleinen alkueläin, jonka voi saada esimerkiksi likaisella vedellä pestyistä kasviksista. Se paljastui matkabloggaaja Anna Koskelan vatsataudin syyksi.

”Olimme mieheni kanssa Aasian-matkalla kevättalvella 2014. Aloitimme reissun Jakartasta, ja jo siellä minulle tuli ripuli. Olin syönyt melko paljon äyriäisiä ja mereneläviä .

Olen matkustanut 80 maassa ja sairastanut lyhyen turistiripulin monta kertaa. Tuolla matkalla vatsavaivat tuntuivat jatkuvan päivästä toiseen.

Vatsani turposi kuin ilmapallo, ja joka ruokailun jälkeen oli kiire vessaan.

Vatsavaivat eivät menneet ohi

Kun palasin kotiin, ajattelin ensin, että vatsani on vain sekaisin kaikista erilaisista ruoista. Uskoin, että se rauhoittuu, kun syön puuroa ja tuttuja suomalaisia ruokia. Oireet eivät menneet kuitenkaan ohi.

Menin yksityiselle lääkärille runsaan viikon kuluttua kotiin paluusta. Lääkäri ei ollut trooppisten loisten asiantuntija, mutta kun luettelin matkakohteitani, hän ehdotti ulosteviljelyä.

Näytteistä selvisi, että minulla oli giardia. Olin tyytyväinen, että vatsavaivojeni syy selvisi.

Alkueläindiagnoosi ei kauhistuttanut. Sain antibiootti kuurin ja söin sen.

Lue lisää: Taas vatsa kipeä? Näillä ohjeilla selvität syyn

Sain rajun ruokamyrkytyksen

Vatsavaivani eivät kuitenkaan loppuneet, vaan ehkä vain helpottivat hieman. Se harmitti.

Reilun kuukauden päästä lähdimme Hong Kongiin. Sain siellä dim sum -nyyteistä rajun ruokamyrkytyksen. Se kesti vuorokauden.

Kun toivoin myrkytyksestä, vatsavaivani loppuivat kuin seinään. Se oli ihmeellistä. Ehkä kehon täystyhjennys hääti loisen lopullisesti.

Uskon, että giardiadiagnoosi oli oikea, mutta ehkä antibiootti oli väärä tai liian heikkotehoinen.

Minulta ei otettu uusia ulostenäytteitä antibioottien jälkeen. Lääkäri kehotti vain syömään kuurin, mutta ei puhunut mitään sen jälkeisistä näytteistä.

Lue lisää: Näin saat suoliston kuntoon

Giardian voi saada Suomessakin

Kokemus ei vaikuttanut siihen, mitä syön matkoilla. En ota koskaan huonosti kypsennettyä kanaa tai majoneesia, joka on seissyt tuntikausia lämpimässä. En söisi sellaisia Suomessakaan.

Kun ostan vesipullon, tarkistan, että korkki on sinetöity. Vältän jääpaloja.

Jos saan vastaavia vatsaoireita joskus uudelleen, vaadin varmasti ulosteviljelyä. Tiedän, että giardian voi saada Suomestakin.

En koskaan valitse tyhjää ravintolaa

Minusta maassa pitää syödä maan tavalla eli paikallista ruokaa. Syön siellä, missä paikallisetkin käyvät. Silloin ruoat eivät seiso kauan.

Huonoin vaihtoehto kaukomatkoilla on tyhjä ravintola, jossa kokit yrittävät tehdä länsimaalaisia ruokia. He tuskin osaavat valmistaa niitä, ja silloin on varmasti vaara saada jokin pöpö.

Olen matkustanut erityisesti Aasiassa, Euroopassa ja Lähi-idässä. Maailman näkeminen on minulle elämäntapa. Minun matkustuskokemuksellani yksi suolistoloinen on kyllä tosi vähän."

Lue Annan Tämä matka -blogia.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi