Aivoverenkiertohäiriö ei iske vain vanhoille ihmisille. Joka neljäs aivoinfarkti ja joka kolmas aivoverenvuoto sattuvat työikäisille. Vanheneminen lisää riskiä, mutta sairastua voi minkä ikäisenä vain. Seurauksena voi olla dementia.
Aivoverenkierron häiriöitä on erilaisia.
Tunnista aivoinfarkti ajoissa - PIAN-muistisääntö auttaa
Aivoinfarktin syynä on usein valtimokovettumataudin ahtauma. Kyseessä voi myös olla sydämestä tai veri suonesta lähtenyt hyytymä.
Aivoverenvuoto puolestaan voi syntyä verenpainetaudin vaurioittamasta suonesta, valtimon pullistumasta tai vamman seurauksena.
TIA (transient ischemic attack) on ohimenevä aivoverenkiertohäiriö. Oireet, kuten toisen silmän näön äkillinen hämärtyminen tai toisen käden tai jalan heikotus, menevät usein ohi tunnissa. TIA lisää sairastumisriskin kymmenkertaiseksi.
Aivoverenkiertohäiriöitä voi ehkäistä ruokavaliolla
Aivoinfarkti on ehkäistävissä jopa 90-prosenttisesti. Riskiä voi laskea elintapamuutosten, lääkehoidon ja riskitekijöiden hoidon avulla.
– Jos TIA-kohtauksen saanut pääsee välittömästi tutkimuksiin, voidaan aivoinfarkti estää. Hoitoon pitää tulla, vaikka kohtaus olisi jo ohi. Sairastumisriski on suurin muutamana päivänä kohtauksen jälkeen, selvittää Aivoliiton ylilääkäri ja Turun yliopistollisen keskussairaalan Neurotoimialueesta vastaava ylilääkäri, neurologian professori Risto O. Roine.
Lue Kaijan kertomus: Aivoinfarktin liuotushoito pelasti henkeni
Aivoverenkiertohäiriöiden oireet ovat joskus vaikeasti tulkittavia. Häiriöt aivojen vasemmalla puolella aiheuttavat yleensä oireita kehon oikealla puolella – ja toisinpäin.
– Joskus oireet ovat epämääräisiä. Sairastuneella voi olla esimerkiksi muisti- tai hahmotuskyvyn häiriö, tai hän voi olla sekava. Tärkeintä on soittaa hätänumeroon. Kaikki muu on ajanhukkaa, Roine kertoo.
Liotushoitoon nopeasti
Aivoinfarktin ainoa tehokas lääkehoito on liuotushoito, jolla valtimo tukos avataan. Hoito pitää aloittaa 4,5 tunnin kuluessa oireiden ilmaantumisesta.
Jos kyse on infarktin sijaan aivoverenvuodosta, hoitomahdollisuudet ovat rajallisia. Verenvuodon poistaminen aivoista tehoaa harvoin, mutta vuotokohdan sulkeminen pois verenkierrosta tai vuotoherkän suonirakenteen poistaminen on hyödyllistä.
– Uusimpien tutkimusten mukaan verenpainetta kannattaa välittömästi alentaa. Siksi aivoverenvuotopotilaat hyötyvät nopeasta hoitoon pääsystä, Risto O. Ristoine sanoo.
Aivoverenkiertohäiriö - haitat pitkäaikaisia
Halvausoireet, muisti-, näkö- ja puhehäiriöt ovat tyypillisiä aivoverenkiertohäiriöiden seurauksia. Usein haitat ovat pitkäaikaisia tai pysyviä. Dementian riski on kymmenkertainen.
Kuntoutuminen on kiinni monesta asiasta: oireista, aivoverenkiertohäiriön tyypistä ja vaikeusasteesta, iästä, muista sairauksista, sairastumista edeltäneestä toimintakyvystä ja motivaatiosta. Kiinnostus kuntoutua on olennaista.
– Kuntoutuksella pyritään toipumiseen ja siihen, ettei kohtaus uusisi. Hoidosta huolimatta se voi uusia, joten elintapojen korjaaminen on tärkeää. Jos häiriö uusiutuu, ennuste huononee, neurologian professori Risto O. Roine sanoo.
Tunnista oireet
● Halvausoireet: toispuoleinen käden tai jalan voimattomuus tai tunnottomuus
● Suupielen roikkuminen
● Puhehäiriö
● Näköhäiriö toisessa tai molemmissa silmissä tai kaksoiskuvat
● Tasapainohäiriö, kävely vaikeus ja huimaus yhdessä
● Äkillinen ja kova päänsärky