Terve.fi

Syömishäiriöistä kärsivät ymmärretään usein väärin

Syömishäiriöistä kärsivät ymmärretään usein väärin
Syömishäiriöstä kärsivä ei välttämättä uskalla hakea apua sairauteensa liittyvän häpeän takia.
Julkaistu: 29.2.2016

Miljoonat ihmiset kärsivät hiljaisesti sairaudesta, joka ymmärretään usein väärin. Tämä sairaus on syömishäiriö.

Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden mukaan syömishäiriö on eristävä mielen sairaus, josta kärsivät pitävät sen usein salaisuutena tai epäröivät hakea apua sairauteen liittyvän sosiaalisen stigman ja häpeän takia, kertoo The Gazette.

Ei pelkkä laihtumiskeino

Syömishäiriöiset leimataan usein turhamaisiksi, itsekkäiksi ja holtittomiksi. Muita mielenterveyden häiriöitä sairastavat ihmiset eivät koe samanlaista kohtelua, mutta jostakin syystä ihmiset eivät osaa mieltää syömishäiriöitä mielenterveysongelmiksi.

Syömishäiriöt ovat kuitenkin paljon muutakin kuin keino laihtua nopeasti. Ne ovat selviytymismekanismeja ja keino selvitä stressistä, elämän paineista, ongelmista ja traumoista, sanovat asiantuntijat. Niiden hoitaminen on vaikeaa, koska toisin kuin muissa addiktioissa, potilas ei voi poistaa elämästään riippuvuuden aiheuttajaa – ruokaa.

Syömishäiriöistä toipuminen vaatii muutakin kuin terveen painon ja normaalien syömistottumusten saavuttamista. Toipuvan täytyy käydä läpi mahdollisia emotionaalisia traumojaan, jotka voivat liittyä esimerkiksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai kotiväkivaltaan. Lisäksi on opittava terveellisiä tapoja selvitä stressistä.

Syömishäiriöt Suomessa

Tutkimuksen mukaan Suomessa joka kymmenes tyttö kärsii syömishäiriöiden oireista nuoruutensa aikana, selviää Syömishäiriöliitto SYLIn verkkosivuilta. Sairastuminen tapahtuu tavallisesti 15–24-vuotiaana, mutta nuoremmat tai vanhemmatkin voivat sairastua syömishäiriöön.

Syömishäiriöt mielletään Suomessakin tyttöjen ja naisten sairaudeksi, ja vaikka valtaosa sairastuneista onkin tyttöjä ja naisia, myös miesten oireilun uskotaan lisääntyneen. Toisaalta kyse voi olla siitä, että miesten oireilu tunnistetaan nykyään paremmin.

Ei pelkästään laihuutta

SYLIn mukaan syömishäiriö yhdistetään usein virheellisesti pelkästään laihuuteen, vaikka vain pieni osa potilaista on niin laihoja, että lääketieteellisen aliravitsemuksen kriteerit täyttyvät. Suurin osa sairastuneista on joko normaali- tai ylipainoisia.

Apua, tukea ja neuvoja syömishäiriöön voi saada esimerkiksi juuri Syömishäiriöliiton verkkosivuilta, josta löytyy perustietoa sairaudesta sekä yhteystietoja auttaville tahoille.

Lähteet:

Kommentoi »