Tutkimuksen mukaan tytöt ja pojat lähettävät tekstiviestejä suunnilleen yhtä paljon, mutta tyttöjen tekstaamisella on tapana olla pakonomaisempaa kuin poikien. Tyttöjen kohdalla tämä saattaa näkyä arvosanojen laskemisena, uutisoi Time.
- Lue myös: Unitekstailu lisääntyy teinien parissa
Pew Research Centerin tekemästä tutkimuksesta selviää, että tekstaaminen on todella suosittua murrosikäisten keskuudessa. 63 prosenttia tutkimukseen osallistuneista teini-ikäisistä kertoi lähettävänsä ja vastaanottavansa päivässä keskimäärin 167 tekstiviestiä. Vain 35 prosenttia kertoi näkevänsä ystäviään kasvokkain kouluajan ulkopuolella.
Pakko tekstata
Tutkijat haastattelivat 403 teini-ikäistä, jotka jaettiin suunnilleen tasaisesti sukupuolen mukaan. Kysymykset koskivat koulumenestystä. Lisäksi tutkijat laativat pakonomaista tekstaamista käsittelevän taulukon, jonka avulla selvitettiin, kokiko vastaaja tekstaavansa pakonomaisesti vai ainoastaan tekstaavansa tiuhaan.
- Lue myös: Tästä syystä teinit eivät nuku öisin
Tutkijoiden mukaan pakonomainen tekstaaminen on monimutkaisempaa kuin tiuhaan tekstaaminen. Pakonomaisuuteen liittyy tekstaamisen vähentämisen yrittäminen ja epäonnistuminen, puolustelevuus, kun käytöksestä kysellään sekä turhautuneisuus, jos ei voi tekstata.
Syyt tekstaamiseen erilaiset
Tuloksista selviää sukupuolten välinen ero: vaikka pojat ja tytöt tekstaavat melko lailla samaa tahtia, tyttöjen pakonomainen tekstaaminen on noin 20 prosenttia yleisempää kuin poikien. Lisäksi tutkijat havaitsivat yhteyden pakonomaisen tekstaamisen ja huonojen arvosanojen välillä. Tämä yhteys oli vahvempi tytöillä kuin pojilla.
Syy tähän voi löytyä siitä, että tyttöjen ja poikien syyt tekstaamiseen ovat erilaiset. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu poikien tekstaavan välittääkseen tietoa, kun taas tytöt käyttävät tekstiviestejä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ihmissuhteiden muodostamiseen.
Tutkijat kuitenkin painottavat, ettei kaikki tekstaaminen ole pahasta. Vaikka tutkimus osoittaa pakonomaisen tekstaamisen laskevan arvosanoja, voi se kuitenkin olla myös hyvä kommunikoinnin väline, he sanovat.
Lähde: Time