Terve.fi

Luulosairauttako muka? Mitä tehdä kivulle, jolle ei löydy syytä?

Luulosairauttako muka? Mitä tehdä kivulle, jolle ei löydy syytä?
Esimerkiksi selkäkipu, päänsärky tai huimaus on voinut jatkua vuosikausia. Koko ajan sattuu, vaikkei lääketieteellisesti todennettavaa vikaa löydetä. Potilaita nimitellään ongelmallisiksi, koska lääkäreillä on heitä kohdatessaan ongelma, sanoo Vainio.

Kolme neljäsosaa yleislääkärin potilaista kärsii MUS-vaivoista, joille ei löydy selitystä, sanoo kivunhoidon ja saattohoidon pioneeri, anestesiologi, LT Anneli Vainio, joka oli puhumassa Pohjolan Lääkäripäivillä 2015.

Esimerkiksi selkäkipu, päänsärky tai huimaus on voinut jatkua vuosikausia. Koko ajan sattuu, vaikkei lääketieteellisesti todennettavaa vikaa löydetä. Potilaita nimitellään ongelmallisiksi, koska lääkäreillä on heitä kohdatessaan ongelma, sanoo Vainio.

Potilasta saatetaan epäillä lintsariksi, koska syy on piilossa. Jos syy löytyy, esimerkiksi reuma tai syöpä, solahtaa potilas uuteen sairausidentiteettiinsä – mutta nimeä vaille jääneille ei ole omaa lokeroaan.

Miksi kotirouva kärsi?

Kotirouvaa vaivasivat kovat vatsakivut. Häneltä oli leikattu syöpä kymmenkunta vuotta aiemmin. Nyt vatsa leikattiin auki uudelleen, mutta kas kummaa: kiinnikkeitä ei löytynytkään eikä muutakaan selitystä kivuille.

Mutta naisen tuska ei loppunut. Hän kiemurteli kivuissaan osastolla. Tehtiin lääkekokeiluja ja lukuisat lääkärit tutkivat. Kaikki oli normaalia.

Tutkimusrumba ja kuvaukset jatkuivat. Itkevää rouvaa taluttava aviomies vaati uusia tutkimuksia.

-Yritin keskustella kivusta ja perhetilanteesta, mutta rouvan mies sanoi, ettei näillä ole mitään tekemistä kivun kanssa, kertoo Vainio.

Viimein selvisi, mitä rouva oli eräänä yönä kertonut hoitajalle. Miehellä oli toinen nainen. Mies oli kuitenkin luvannut pysyä rouvansa vierellä toistaiseksi.

-Tuli mieleen psykologimme kysymys: onko teillä varaa parantua?

 

Lääkäriltä toiselle

Kun ei ole helppoa potilaalla, ei tehtävä ole lääkärillekään helppo, tuntuu Vainio kuvailevan. Potilaan odotukset voivat olla varsin korkeat. Hän on kenties joutunut pettymään valkotakkiin toisensa jälkeen. Jälleen kerran hän toivoo, että tohtori löytäisi syyn ja parantaisi.

On puhuttu rumasti myös lääkärishoppailijoista tai luulosairaista, jotka kiertävät lääkäriltä toiselle.

Keksittykin diagnoosi vapauttaa

On keksitty diagnooseja, jotka nimeävät, koska emme pysty selittämään, ajattelee Vainio. Hän viittaa esimerkiksi fibromyalgiaan, idiopaattiseen kipuun ja monimuotoiseen paikalliseen kipuoireyhtymään (CRPS).

-Keksittykin diagnoosi vapauttaa: ympäristö tunnustaa sairauden ja oikeuttaa kärsivän rooliin maailmassa, jossa siihen tarvitaan biolääketieteellinen vahvistus.

Miksi hoidamme kroonista kipua huonosti?

Vainion mukaan me hoidamme huonosti kroonista kipua, koska unohdamme herkästi tärkeät psykologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät, jotka vaikuttavat kivun syntyyn, käsittämiseen ja hoitoon.

Kärsimyksen todellinen syy on usein potilaalle hämärän peitossa. Pitkässä hoitosuhteessa tähän voidaan päästä käsiksi, kun ei rajata huomioita pelkästään elimiin ja hermosoluihin, vaan otetaan mukaan koko ihminen, hänen elämäntilanteensa, historiansa ja ympäristönsä, näkee Vainio.

Potilasta pitää kuunnella

Vainio puhuu potilaan kuuntelemisen puolesta. Tässä ajassa vain voi olla, että eettiset argumentit on korvattu taloudellisilla, hän pohtii. Potilaitten kärsimyksiä hoidetaan mekaanisesti lääkkeillä välittämättä kuunnella heidän puhettaan. Lääketieteestä on tullut sairauden etuoikeutettu määrittelijä ja muut nimitetään puoskareiksi.

Ei kyseenalaisteta, vaan annetaan tunteille sanat

Vainio viittaa Paul Verhaeghen ajatuksiin. Jos sanat tunteille puuttuvat, ne jäävät ruumiilliselle tasolle oireiksi. Jos hädän ilmaisuun ei vastata, muuttuu somaattinen hätä psykologiseksi ahdistukseksi niin kuin käy, kun vauva huutaa nälkäänsä, mutta vanhempi ei tule ruokkimaan.

MUS-ilmöiden takia somaattisen lääkärin vastaanotolle hakeutuva potilas saattaa jyrkästi kieltää oireidensa yhteyden psykososiaalisiin ongelmiin. Vainio kuitenkin näkee MUS-ilmiöt ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden somaattisina  vastineina.

Potilas voi kuitenkin olla kyvytön tunnistamaan ja kuvailemaan omia tunteita. Häneltä puuttuvat sanat tunteiden kuvailemiseen.

-Hoitavan ihmisen pitäisi kyetä ymmärtämään potilaan ongelman laatu. Tämä on kuitenkin vaikeaa, koska potilas itse ei yhdistä oirettaan ahdistukseen tai masennukseen.

-Pahin virhe on yrittää tulkita somaattisia oireita ja antaa niille merkityksiä silloin, kun potilas ei ole tähän itse valmis. Painopiste on sopivan kontekstin luomisessa, jotta tämä voisi tapahtua.

-Hätä ja avuttomuus tulisi tunnistaa ja kivulle löytää sanat. Hoitava ihminen voi asettua kuuntelijan asemaan ja onnistua vähitellen pääsemään sisälle toisen maailmaan.

-Jo sillä päästään aika pitkälle, ettei kyseenalaisteta kipua.

Myötäelävä nimeäminen voi helpottaa

Vainio viittaa Matti Huttusen sanomaan, jonka mukaan myötäelävä nimeäminen on biologinen täsmälääke.

-Oireelle voi löytää nimiä ja kokemuksille sanoja, kun puhutaan yhdessä kaikesta, kuvailee Vainio.

-Aluksi keskustelu pysyttelee somaattisissa oireissa, ja muuta tulee mukaan myöhemmin. Tarvitaan aikaa. Usein käy myös niin, että lääkärin ja potilaan sukset menevät ristiin heti alkuvaiheessa ja ensimmäinen vastaanotto jää viimeiseksi.

Uskomuslääkinnästä haetaan jotain muuta

Joskus kärsivät ihmiset kääntyvät uskomuslääkinnän ja huuhaalääkäreiksi nimitettyjen puoleen. Miksi?

-Yksi syy on lääketieteen persoonattomuus. Lääketiede ei välitä ihmisen tunteista, haluista ja peloista. Vain tautidiagnoosi kiinnostaa. Sairas ihminen on sivuilmiö, pääosaa esittää hänen ruumiissaan tapahtuva ilmiö. Leikkaussaliin tuodaan sitä jalkaa, huoneessa 13 on keuhko, esimerkittää Vainio puhetapojamme.

Moderni lääketiede on hänen mielestään unohtanut ruumiin kärsimisen, sairauden ja kuoleman jaetut sosiaaliset ja symboliset merkitykset. On ohitettu tärkeä keino saada tuloksia niillä alueilla, joilla ei tarkkaa diagnoosia löydy.

Vainion mielestä tieteellinen tietämys ei sulje pois kommunikaatiota ja monipuolisempaa ymmärrystä. Lääketiede ei ole taistelulaji, jonka pitäisi olla nokikkain esimerkiksi uskomuslääkinnäksi nimitetyn alan kanssa.

-Mekanistinen ajattelu on köyhää ja naiivia, kun se yrittää ratkoa ongelmia, jotka eivät kuulu sen ymmärrysalueeseen.

Kuva: Pitkään ulkomailla asunut Anneli Vainio osallistui Lääkäripäiville Oulussa.

Lue myös:

Julkaistu: 19.2.2015
1 kommentti