Mistä tahansa riippuvuudesta kärsivä ihminen ei todennäköisesti ymmärrä olevansa vaikeuksissa ja tarvitsevansa apua. Joissakin tapauksissa läheisten on järjestettävä väliintulo, jotta tuhoisat seuraukset voitaisiin tulevaisuudessa estää.
Väliintuloihin 30 vuoden ajan perehtynyt, lisensoitu terapeutti Heather Hayes kertoo CBS Health Newsille, milloin ja miten väliintulo on tarpeellista järjestää.
– Jos olet huolissasi rakkaasta ihmisestä, hänelle tapahtuu pahoja asioita uudestaan ja uudestaan eikä muutosta parempaan ole näkyvissä, on aika kerääntyä yhteen ja järjestää väliintulo, Hayes sanoo.
Väliintulolla tarkoitetaan ammattilaisen johtamaa tilannetta, jossa perheenjäsenet ja ystävät kohtaavat riippuvuudesta kärsivän läheisensä kasvokkain. Väliintulon tarkoituksena on selventää henkilölle, miten hänen riippuvuutensa on yhteydessä hänen elämänsä ongelmiin. Tavoitteena on saada henkilö ottamaan vastaan apua.
Yllättäen tai kutsumalla
Hayes kertoo, että median luoman kuvan takia jotkut ovat saattaneet saada väliintulosta sellaisen käsityksen, että siinä tavallaan järjestetään väijytys läheiselle ihmiselle. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Väliintuloja on Hayesin mukaan kahdenlaisia: yllätyksellisiä ja sellaisia, johon henkilö kutsutaan varta vasten paikalle. Useimmissa tapauksissa kutsuminen on paras lähestymistapa.
– Tässä tilanteessa henkilölle kerrotaan, että häntä rakastetaan, hänestä ollaan huolissaan ja hänen kanssaan halutaan keskustella.
Hayesin mukaan yllätyksellistä väliintuloa saatetaan tarvita, jos henkilö saattaa paeta tai hänen kutsumistaan väliintuloon on yritetty, mutta yritys on epäonnistunut.
- Tietopaketti alkoholismista: Alkoholismin oireet, aiheuttaja ja hoito
Oli lähestymistapa mikä hyvänsä, ammattilaisen läsnäolo on aina hyvä ajatus.
– Jos perheet kokoontuvat tällaiseen tilanteeseen ilman ammattilaista, tuloksena voi olla valtava riita, ja asiat saattavat mennä vain pahemmaksi, Haeys toteaa.
Lähde: CBS Health News
Lue lisää:
Poltatko? Testaa kuinka riippuvainen olet nikotiinista!
Onko lapsesi koukussa videopeleihin? Tunnista nämä 4 varoitusmerkkiä!