Terve.fi

Onko pakko kunnioittaa äitiä ja isää?

Onko pakko kunnioittaa äitiä ja isää?
-Meillä vanhemmilta ja aiemmilta sukupolvilta peritystä huonosta perinnöstä puhuminen on vaikea aihe. Juurista puhutaan ylevään sävyyn. Vanhempien antamia elämän eväitä pitäisi muistaa kiittää, vaikka ne koostuisivat myrkyllisistä asenteista ja satuttavista sivalluksista, kirjoittaa Katriina Järvinen
Julkaistu: 3.9.2014

– Meillä vanhemmilta ja aiemmilta sukupolvilta peritystä huonosta perinnöstä puhuminen on vaikea aihe. Juurista puhutaan ylevään sävyyn. Vanhempien antamia elämän eväitä pitäisi muistaa kiittää, vaikka ne koostuisivat myrkyllisistä asenteista ja satuttavista sivalluksista.

Näin kirjoittaa Katriina Järvinen kirjassaan Kaikella kunnioituksella – Irtiottoja vanhempien vallasta (Kirjapaja 2014). Järvinen on sosiaalipsykologi ja antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja.

Vanhemmat pois jalustalta

Pitääkö äitiä ja isää aina kunnioittaa? Silloinkin, kun alkoholisoitunut vanhempi laiminlyö lastaan? Tai kun kiihkouskovaiset äiti ja isä pakottavat jälkikasvunsa ahtaaseen, uskonnolla perusteltuun elämänmalliin?

Järvinen ravistelee kirjassaan monia ajatusluutumia vanhempien ja aikuisen lapsen suhteesta.

Kirjassa lasketaan vanhemmat jalustalta. Järvinen kysyy, millainen valtasuhde perheen sisällä voisi paremmin rakentaa lasten kasvua yksilöiksi, jotka kykenevät elämään omaa itsenäistä elämäänsä.

”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan.”

Järvinen kirjoittaa neljännen käskyn uusiksi kirjassaan:

”Sehän on kuitenkin sun äiti…”

Ei ole pakko kunnioittaa vanhempiaan. Ei ole pakko myöskään antaa anteeksi. Järvinen tuo esiin myös nämä painokkaat äänet.

Eikä ole pakko uskoa heitä, jotka kenties puolihuolimattomasti heittävät kommentteja siitä, ettei lapsuuttaan pitäisi jäädä vatvomaan tai vanhempiaan arvostella liian kovin sanoin. ”Sehän on kuitenkin sun äiti/isä” ja ”varmasti ne on vaan tehneet parhaansa”…

Järvinen on rakentanut kirjansa haastatteluista, omista kokemuksistaan ja huomioista, joita hän on tehnyt kirjallisuudesta ja vähän elokuvistakin. Omasta suhteestaan vanhempiin tai aikuisiin lapsiin kertovat kirjailijat Juha Hurme, Taija Tuominen ja Claes Andersson sekä radiotoimittaja Päivi Istala ja hänen tyttärensä Anna Martikainen. Lisäksi on haastateltu viittä ihmistä, jotka esiintyvät etunimillään.

Kun lapsi ei uskalla nousta ylivaltaa vastaan

Järvinen muistuttaa, että suurin osa vanhemmista pystyy antamaan lapsilleen kelpo alun elämään. Haastateltujen kohdalla on kuitenkin ollut joko näkyviä tai pinnan alla piileviä ongelmia, esimerkiksi alkoholismia ja fanaattista uskonnollisuutta.

– Psykoterapeutin työssäni olen havainnut, että monen keski-ikäisen uupuneen, itkuisen, liikaa alkoholia käyttävän tai totaalisesti työhönsä uppoutuneen asiakkaan arkea kuormittaa vaikea suhde vanhempiin, kirjoittaa Järvinen.

– Aikuinen lapsi ei ole koskaan uskaltanut nousta vanhemman henkistä ylivaltaa ja vaatimuksia vastan.

Sukupolvien ketju poikki

Järvinen poimii myös esimerkkejä siitä, miten vanhempien ylivallasta voi yrittää pyristellä irti aikuisena. Päivi on päätynyt panemaan välit poikki äitinsä kanssa ja Sanna molempien vanhempiensa kanssa.

Suurin osa haastatelluista ei ole kuitenkaan päätynyt tällaiseen ratkaisuun.

Esimerkiksi Anna Martikainen on hyvinkin tekemisissä äitinsä Päivi Istalan kanssa ja äiti on hänelle tärkeä ihminen, nyt myös isoäidin roolissa. Lapsuutta varjosti kuitenkin äidin alkoholismi, ja tätä taakkaa Martikainen on kantanut myös myöhemmässä elämässään.

– Luulen äidin edelleen sovittavan syntejään minulle. Ei hän varmaan koskaan pääse siitä eroon, sanoo Martikainen.

Hän uskoo, että hänellä ja lapsillaan on kuitenkin paremmat lähtökuopat kuin äidillä, koska äiti on onnistunut katkaisemaan sukupolvien myrkkyketjun ja murtamaan vaikenemisen muurin.

Lähde: Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella – Irtiottoja vanhempien vallasta (2014, Kirjapaja),

Lue myös:

6 kommenttia