Terveys

Älypuhelin vie vanhemman lapselta

14.3.2014 Terve.fi

Bostonilaiset tutkijat keksivät mennä muina miehinä seuraamaan perheiden ateriointia paikallisissa pikaruokaloissa. Havainnoitsija istahti perheen naapuripöytään ja teki muistiinpanoja tapahtumista. Kaikkiaan seurattiin 55 seurueen käyttäytymistä. Aterialla oli vähintään yksi vanhemmista ja 1-3 alle 10-vuotiasta lasta. 

Vain 15 perheen aterialla ei kännykkä ilmestynyt pöytään. Kaikissa muissa seurueissa vanhemmat käyttivät kännykkää aterian aikana. Raskaimmin älypuhelimen pauloissa oltiin 16 perheessä, joissa ainakin toinen vanhemmista seurasi ja sormeili laitettansa koko ajan, sekä syödessään että puhuessaan. Lapsiin ei edes katsottu. Osa lapsista näytti olevan tottunut tilanteeseen, eikä edes hakenut yhteyttä vanhempaan. Osa yritti hakea huomiota eri tavoin. Pari poikaa renkutti tuttua laulua hassuin omin sanoin toistuvasti, kunnes isä ärähti – tietysti irrottamatta katsettaan kännykästä. Jotkut lapset leikkivät ruoallaan häiriten vanhemman keskittymistä laitteeseensa. Tavallisesti vanhemmat vastailivat lasten kysymyksiin yhdellä sanalla edes katsomatta lapseen.

Näin älypuhelin haittaa seuraelämääsi 

Aiemmissa tutkimuksissa on korostettu perheaterian positiivista vaikutusta lasten kehitykseen. Vanhastaan yhteinen ateria on ollut tilaisuus, jossa  vanhemmat ja lapset voivat puida päivän tapahtumia. Se on kielellisen kehityksen kannalta hyväksi. Lapsista tulee myös sosiaalisempia ja ongelmat koulussa ja myöhemmässä elämässä ovat vähäisempiä. On harmi, jos yhteinen ateria menee älypuhelinten sormeiluun. Viisas vanhempi antaa aikaansa erikseen lapsille ja kännykälleen.

Lähde: (Pediatrics DOI: 10.1542/peds.2013-3703)

Lue lisää: Räpläätkö koko ajan kännykkää? Näin voit vähentää

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt