Terveys

Suojaa silmät hangen hohteelta

Silmien suojaaminen tulee ajankohtaiseksi, kun kevätaurinko alkaa paistaa ja hanget hohtavat kirkkaina. Auringon säteily sisältää näkyvän valon lisäksi näkymättömiä infrapuna- eli lämpösäteitä sekä lyhytaaltoisia ultravioletti- eli UV-säteitä, jotka vahingoittavat ihon lisäksi myös silmiä.

2.12.2013 Terve.fi

UV-säteily aiheuttaa vaurioita

Aurinkoisena kevätpäivänä silmiin kohdistuu suuri määrä UV-säteilyä. Auringosta tulevasta UV-säteilystä noin 80 prosenttia heijastuu hohtavasta keväthangesta, jolloin silmän sarveiskalvolle tulee sekä suoria että heijastuneita UV-säteitä ja näin ollen säteilyn kokonaisannos kasvaa suureksi.

Auringon säteilyn aiheuttama häikäisy rasittaa silmiä ja voi aiheuttaa muun muassa päänsärkyä ja silmävaivoja. Alttius vaivoille lisääntyy iän myötä. Liiallinen lyhytaikainen UV-säteily vahingoittaa silmän sarveiskalvon pintasolukkoa aiheuttaen kivuliasta sarveis- ja sidekalvontulehdusta eli lumisokeutta. Lumisokeuden oireita ovat muun muassa valonarkuus, roskan tunne silmässä ja kyynelvuoto. Oireet alkavat noin 6-8 tunnin kuluttua altistumisesta ja paranevat yleensä itsestään muutamassa vuorokaudessa.

Pitkäaikainen altistus UV-säteilylle voi aiheuttaa silmän mykiössä hitaasti kehittyviä samentumia ja ennenaikaista harmaakaihia. UV-säteily on merkittävin ulkoinen tekijä harmaakaihin synnyssä. Osa UV-säteilystä voi tunkeutua silmän pohjaan asti aiheuttaen silmänpohjan rappeumaa.

Aurinkolasit suojaavat UV-säteilyltä

Helpoin tapa suojata silmiä auringon säteiltä on käyttää aurinkolaseja, joissa on UV-suoja. Hyvät aurinkolasit suodattavat pois kaiken ultraviolettisäteilyn ja peittävät myös sivuilta silmään pyrkivän säteilyn. Aurinkolasit suojaavat silmää UV-säteilyn lisäksi myös liialta valolta, häikäistymiseltä ja lasien muodosta riippuen myös tuulelta, lumipyryltä ja vierasesineiltä.

Aurinkolasien valintaa helpottavat erilaiset kehyksissä olevat merkinnät. CE-merkintä kertoo lasien täyttävän eurooppalaiset suojakriteerit, UV 100 % tai UV 400 -merkinnät taas kertovat linssin suodattavan UV-säteilyn kokonaan. Merkinnät eivät kuitenkaan takaa linssien laadukkuutta, sillä laadukkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat myös optiikan tarkkuus ja terävyys suhteessa linssin tummuuteen.

Aurinkolasien valinnassa tulee huomioida millaisissa olosuhteissa laseja käyttää, jotta niistä saa parhaan hyödyn. Lasien tulee pysyä tukevasti päässä ja ilmanvaihdon tulee toimia, jotta linssit eivät huurru. Polarisointi on yksi linssien käsittelytapa, jossa polarisoiva linssin kerros hyödyttää esimerkiksi heijastavilla hangilla liikkujia estäen vaakasuorilta pinnoilta tulevat häikäisevät heijastukset.

Lasten silmien suojaus tärkeää

Lapset ovat aikuisia herkempiä UV-säteilyn silmävaikutuksille, koska lapsen silmän mykiö on kirkas ja läpäisee UV-säteilyn aikuisen silmää helpommin. Lapset eivät myöskään osaa välttää aurinkoon katsomista. Rattaissa istuvalta lapselta häikäisyn saa poistettua usein vaunujen kuomulla ja lipallinen päähine suojaa silmiä etenkin matalalta viistosti tulevilta säteiltä. Lapsille soveltuvissa aurinkolaseissa kehysten linssin muovi on pehmeää ja kovaa käyttöä kestävää. Sangasta sankaan pään kiertävällä kiristettävällä nauhalla tai voimakkaasti taivutetuilla aisoilla lasit saadaan istumaan lapsen päähän paremmin.

Lähteet:

Ilmatieteenlaitos

Kansanterveyslaitos

Näkövammaisten keskusliitto ry

Optisen Alan Tiedotuskeskus

Optometria-lehti 1/2007

Säteilyturvakeskus

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt