Terve.fi

Surun aika: kaamosmasennus

Surun aika: kaamosmasennus
Depressiosta kärsivien ihmisten masennusjaksot tavallisesti tulevat ja menevät. Tässä suhteessa kaamosmasennus eroaa vain siinä, että mielialan vaihtelut noudattavat vuodenaikojen kulkua masennuksen alkaessa yleensä syksyisin ja hellittäessä kevättä kohti kuljettaessa.
Julkaistu: 26.11.2008

Kirkasvalohoito ja masennuslääkkeet auttavat kaamosmasennuksessa.

Talvella synkkyys näyttää hiipivän syvälle monen ihmisen mieleen pimeyden vaikuttaessa mielialaan päivien lyhetessä. 1980-luvun lopulla American Psychiatric Association (APA) tunnisti tämän talvisen alakuloisuuden ja nimesi sen kaamosmasennukseksi (seasonal affective disorder). Sen englanninkielinen lyhenne SAD on osuva, merkitseehän sana ”sad” surullista.

Kirkasvalohoito, joka tarkoittaa istumista kirkkaan keinovalon edessä puolen tunnin ajan päivittäin, kohentaa monen kaamosmasennuksesta kärsivän mielialaa. Toisaalta masennuslääkkeetkin saattavat tehota yhtä hyvin. On myös näyttöä, tosin osaksi suulliseen tietoon liittyvää, että kaamosmasennuksesta kärsivät ihmiset voivat paremmin liikkumalla enemmän ulkona tai avaamalla ikkunaverhonsa päästämään enemmän valoa sisätiloihin. Tämä merkitsee ylipäänsä lisäaltistumista valolle.

Tämä saattaa toimia myös niillä, jotka eivät täytä kaamosmasennuksen kriteerejä, mutta jotka kärsivät masennuksesta talven pimeimpänä aikana.

Haluaisitko talviunille?

Depressiosta kärsivien ihmisten masennusjaksot tavallisesti tulevat ja menevät. Tässä suhteessa kaamosmasennus eroaa vain siinä, että mielialan vaihtelut noudattavat vuodenaikojen kulkua masennuksen alkaessa yleensä syksyisin ja hellittäessä kevättä kohti kuljettaessa. Häiriöstä tunnetaan myös kesäinen muoto, mutta se on harvinainen.

Kaamosmasennuspotilaat kärsivät masennuksesta myös muina vuodenaikoina, mutta APA:n määritelmän mukaan vaaditaan, että vuodenaikaan liittyvää oireilua on selvästi enemmän kuin muuntyyppistä. Tiukasti ottaen diagnoosiin vaaditaan kaksi vuotta kestävä jakso, jolloin masennusta esiintyy vain kaamosaikaan. Psykiatrien on myös vaikea erottaa syksyn ja alkutalven tapahtumien laukaisema masennus sellaisesta, joka liittyy itse vuodenaikojen vaihteluun. Tällaisia tapahtumia voivat olla mm. kouluvuoden alku ja kausityöttömyys.

Kaamosmasennusta on usein verrattu talviuneen. Ihmiset ovat tarmottomia, nukkuvat tavallista enemmän, himoitsevat makeita ja tärkkelyspitoisia ruokia ja lihovat. He saattavat vetäytyä sosiaalisesta elämästä ja kärsiä keskittymiskyvyn häiriöistä. Jotkut kertovat tuntevansa painontunnetta käsissään ja jaloissaan. Samanlaisia oireita liittyy myös epätyypilliseksi masennukseksi kutsuttuun tilaan, joka ei riipu vuodenajasta.

Tahdistus pielessä

Asiantuntijat väittelevät kiivaasti siitä, voidaanko syy-seuraussuhde osoittaa. On kuitenkin saatu jonkin verran näyttöä siitä, että auringonvalon puute laukaisisi talvisin kaamosmasennuksen. Kirkasvalo auttaa monia potilaita, mikä puhuisi syy-yhteyden puolesta. Toinen todiste on epidemiologinen näyttö siitä, että kaamosmasennus on pohjoisilla leveysasteilla yleisempi ja pitkäkestoisempi kuin etelämpänä.

Georgetownin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa toimiva psykiatri Norman E. Rosenthal, joka kuvasi kaamosmasennuksen ensimmäisten joukossa, uskoo, että perussyynä saattaa olla puutteellinen herkkyys valolle. Useimmat selviävät Rosenthalin mukaan talven yli melko helposti, koska sisävalaistus korvaa osittain luonnonvalon puutteen. Hän on kirjoittanut kirjan ”Winter Blues: Everything You Need to Know to Beat Seasonal Affective Disorder” (Guilford Press, 2005). Sisävalaistus saattaa kuitenkin olla liian heikkotehoista auttaakseen kaamosmasennuksesta kärsiviä.

Ei tiedetä tarkasti, miten valon puute vaikuttaa mielialaan. Valo on tietysti näköaistimuksen lähde, joka ärsyttää silmän takaosassa sijaitsevia verkkokalvon soluja, jotka lähettävät signaaleja aivojen näköhavaintoja luoviin ja käsitteleviin osiin. Verkkokalvoilta kulkee hermoratoja muihinkin aivojen osiin, kuten suprakiasmaattiseen tumakkeeseen. Tämä hypotalamuksen osa auttaa monien fysiologisten prosessien (uni, ruumiinlämpö) sirkadiaanisessa eli vuorokausirytmityksessä (katso kuva).

Erään teorian mukaan kaamosmasennuksesta kärsivien biologinen kello voisi olla väärässä vaiheessa, jolloin he olisivat valveilla ja aktiivisia silloin, kun heidän suprakiasmaattisen tumakkeen ohjaama sisäinen ajastimensa haluaisi heidän menevän nukkumaan.

Suprakiasmaattisella tumakkeella on osuutensa myös melatoniinin erityksen säätelyssä. Käpyrauhanen alkaa erittää tätä hormonia illan pimetessä. On mahdollista, että kaamosmasennuksesta kärsivät tuottavat talvisin liikaa melatoniinia tai yliherkistyvät sen vaikutuksille.

Toisen teorian mukaan valon puute tai huonontunut herkkyys valolle häiritsee aivojen dopamiini- ja serotoniinivälitteisiä prosesseja. Näillä aivojen välittäjäaineilla on tärkeä rooli mielialan säätelyssä.

On myös mahdollista, että muutkin aivojen ja elimistön osat liittyvät biologiseen ajastukseen. Vaikka suprakiasmaattinen tumake ja vastaavat rakenteet synkronoituisivatkin talvella, niiden vaikutukset saattavat jostakin syystä mitätöityä, joten tahdistus voi pysyä huonona.

Valoa

Tutkimukset kirkasvalohoidosta juontavat juurensa 1980-luvulle, mutta monet niistä ovat olleet pieniä, lyhytkestoisia tai niihin on liittynyt merkittäviä puutteita. Tutkijat tekivätkin meta-analyysin ja havaitsivat, että vain 20 julkaistuista 64 tutkimuksesta täytti heidän kriteerinsä. Jopa huolellisesti tehdyissä tutkimuksissa on törmätty vaikeuksiin löytää sopiva lumehoito. Näistä vaikeuksista huolimatta akanoiden joukossa on runsaasti jyviä tukemassa käsitystä, jonka mukaan kirkasvalohoito kiistatta auttaa joitakin kaamosmasennuksesta kärsiviä. Useimmissa tutkimuksissa on havaittu, että kirkasvalohoito tehoaa paremmin käytettynä heti aamulla kuin myöhemmin päivällä.

Jotkut kirkasvalolamput näyttävät lääketieteellisiltä laitteilta, toisten muistuttaessa enemmän tavanomaisia pöytälamppuja. Hinnat vaihtelevat, mutta pikasilmäys Internetiin kertoo, että kirkasvalolamppuun kannattaisi sijoittaa 75–150 euroa.

Kirkasvalohoidon voi aloittaa vähitellen. Useimpien tutkimusten mukaan kaamosmasennuksen hoitoon tarvitaan päivittäin noin 30–45 minuutin ajan valaistusvoimakkuudeltaan 10 000 luksin valoa. Luksi on valaistusvoimakkuuden yksikkö. 10 000 luksia vastaa suunnilleen auringon valaistustehoa aikaisin aamulla. Useimmissa kodeissa tavallinen valaistusvoimakkuus on 300–500 luksia.

Altistuminen näin kirkkaalle valolle on herättänyt jonkin verran huolta sen turvallisuudesta silmille. Jotkut yritykset myyvät kirkasvalolamppuja, jotka eivät säteile valoa sinisen valon aallonpituusalueella, koska sinisen valon uskotaan olevan verkkokalvoille vahingollisempaa kuin muunvärisen. Toiset valmistajat myyvät LED-lamppuja käyttäviä laitteita, jotka voidaan kalibroida säteilemään valoa sellaisilla aallonpituusalueilla, joiden valmistajat väittävät normalisoivan vuorokausirytmiä tehokkaammin kuin muunlaisen valon.

Silmävaurioiden mahdollisuutta ei voida sulkea pois kokonaan, mutta toistaiseksi julkaistuissa tutkimuksissa ei ole ilmennyt suurempaa huolenaihetta. Useimmat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että fluoresoivat lamput, kunhan niissä on ultraviolettisuodatin, ovat turvallisia ja tehokkaita. Haittavaikutuksina ne voivat aiheuttaa päänsärkyä ja silmien rasittumista. Tunnetaan myös hajanaisia raportteja valoaltistuksen laukaisemista maniajaksoista (hypomania).

Kirkasvalohoitoa on testattu moneen muuhunkin vaivaan, kuten bulimiaan (joka toisinaan esiintyy yhtaikaa kaamosmasennuksen kanssa), synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja Parkinsonin tautiin. Internetsivuilta löytyy tietoa tästä tutkimuksesta osoitteesta www.health.harvard.edu/health.

Entä Lääkehoito?

Kirkasvalohoito vie aikaa ja vaatii jonkin verran itsekuria. Kirkasvalolampun edessä on istuttava periaatteessa joka päivä. Masennuslääkkeet saattavat olla paljon helppokäyttöisempiä. Vuonna 2006 FDA hyväksyi bupropionin kaamosmasennuksen käyttöaiheella. Hyväksyntä perustui useisiin tutkimuksiin, joissa osoitettiin lääkkeen todellakin ehkäisevän kaamosmasennuksen oireita, mikäli sen käyttö aloitetaan jo syksyllä ennen oireiden ilmaantumista.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että fluoksetiini, sertraliini ja muutkin serotoniiniselektiiviset masennuslääkkeet saattavat auttaa kaamosmasennuspotilaita. Kanadalaistutkijat raportoivat vuonna 2006 tutkimustuloksistaan, joiden mukaan fluoksetiini ja kirkasvalohoito tehosivat yhtä hyvin (67 % potilaista reagoi kumpaankin hoitoon).

Melatoniinia käytetään aikaerorasituksen hoitoon, mutta se saattaisi tehota myös kaamosmasennukseen. Oregonilaiset tutkijat raportoivat, että iltapäivällä tabletteina otettu melatoniini auttoi joitakin kaamosmasennuspotilaita rukkaamalla heidän biologisen vuorokausirytminsä normaaliksi.

“Enemmän valoa”

Jos valo on tärkein kaamosmasennuksen oireita lievittävä tekijä, miksi sitten istua keinotekoisen valolähteen edessä? Sveitsiläistutkijat taisivat pohtia tätä kysymystä 1990-luvulla suunnitellessaan kokeen, jossa verrattiin tunnin kävelyä ulkona puolen tunnin istumiseen kirkasvalolampun edessä. Kävelijöiden mieliala koheni selvästi enemmän kuin istujien. Paransiko heidän mielialaansa liikunta vai altistuminen luonnonvalolle? Tutkimuksessa käytetty 2 800 luksin valo oli huomattavasti himmeämpi kuin nykyisten kirkasvalolamppujen 10 000 luksia.

Ne, jotka uskovat kaamosmasennuksen olevan yhteydessä vuorokausirytmeihin, ajattelevat, että biologinen kello pitäisi rukata aamuisin valolla. Sveitsiläistutkimus on joka tapauksessa muistutus siitä, että valoaltistus muinakin päivän aikoina kuin aamuisin saattaa auttaa joitakin kaamosmasennuspotilaita, ehkäpä kaikkein lievimmissä tapauksissa. Kirjassaan Rosenthal käsittelee potilaita, jotka ovat hyötyneet kodinsisustuksesta (enemmän lamppuja ja kattovaloja) ja talvimatkailusta aina Antarktikselle asti, jossa on pohjoisen talven aikana kesä ja erittäin aurinkoista.

Saksan kuuluisimman runoilijan ja mm. ”Nuoren Wertherin kärsimysten” kirjoittajan Johann Wolfgang von Goethen viimeisten sanojen kerrotaan olleen “Lisää valoa”. Hän lienee tarkoittanut sen pyynnöksi, mutta se voi olla myös hyvä keino selvitä talven yli.

Copyright © 2008 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Kommentoi »