Haimasyöpä: Uutta tietoa salakavalasta syövästä

Haimasyövän hoito on edistynyt hitaasti. Miksi tämä syöpä on niin vaikeahoitoinen?

Viime aikoina syövästä on tulvinut jatkuvasti hyviä uutisia, imanitibin kaltaisista täsmähoidoista uusiin antiangiogeneettisiin hoitoihin, joilla pyritään estämään syöpäkasvainta huoltavien verisuonten kehittyminen. Jotkut syövät, kuten esimerkiksi Hodgkinin tauti, joka on yksi lymfoomatyypeistä, voidaan yhä useammin parantaa. Myös rintasyöpään sekä paksu- ja peräsuolen syöpään kuolee yhä vähemmän ihmisiä.

Haimasyövästä ei juuri saada hyviä uutisia. Lääkärit eivät ole löytäneet keinoa sen toteamiseksi ajoissa. Hoitomahdollisuudet ovat hieman parantuneet, mutta mitään läpimurtoa ei ole näköpiirissä.

Juuri nyt on aistittavissa paluuta takaisin lääketieteen suunnittelupöydälle, perustutkimukseen. Toivon mukaan parempi ymmärtämys taudin genetiikasta ja molekyylitason mekanismeista paljastaa jonakin päivänä taudin heikon kohdan, joka voisi toimia maalitauluna tehokkaammille hoidoille. Taudin varhainen toteaminen on toinen tärkeä tavoite, koska haimasyöpä todetaan harvoin ennen sen leviämistä etäpesäkkeinä muualle kehoon.

Haimasyöpään sairastuneille on, kuten muistakin sairauksista kärsiville, perustettu edunvalvonta- ja tukiryhmiä, jotka auttavat potilaita ja heidän läheisiään, keräävät varoja ja tukevat näin tutkimusta.

Haimalla on kaksi tärkeää tehtävää. Se vapauttaa haimanestettä ja ruoansulatusentsyymejä ohutsuoleen auttamaan ruoansulatusta ja umpieritysjärjestelmän endokriinisiä hormoneja verenkiertoon. Tällaisia hormoneja ovat mm. insuliini ja glukagoni, jotka ovat elimistön hiilihydraattiaineenvaihdunnan kannalta välttämättömiä.

Vain noin 10 % haimasyövistä saa alkunsa hormoneja tuottavassa eli endokriinisessä osassa haimaa, joka tunnetaan myös Langerhansin saarekkeina.

Haimasyöpä saa huomattavasti useammin alkunsa kudoksista, jotka tuottavat ja erittävät ruoansulatusentsyymejä ja haimanestettä. Nämä ns. eksokriiniset haimasyövät voivat kehittyä mihin tahansa haiman osaan, mutta valtaosa (60 %) niistä saa alkunsa haiman päästä, joka sijaitsee lähellä ohutsuolen mutkittelevaa yläosaa.

Toisinaan haimasyöpä aiheuttaa oireita, jotka varoittavat jo varhain vaarasta. Haiman päässä sijaitseva kasvain voi tukkia sappitiehyet, jolloin maksasta ja sappirakosta peräisin oleva bilirubiini kerääntyy verenkiertoon. Tuloksena on ihon ja silmänvalkuaisten keltaisuus eli ikterus. Enemmistö kirurgian kannalta ajoissa tehdyistä diagnooseista selittyykin juuri tällä oireella.

Haimasyöpä ei yleensä varhaisvaiheessaan kuitenkaan aiheuta juuri mitään oireita. Oireina voi ilmetä vatsavaivoja, painonlaskua ja ruokahaluttomuutta. Nämä oireet voi helposti sekoittaa dyspepsiaan tai muihin lieviin maha-suolikanavaoireisiin.

Tupakointi on yksi hyvin osoitettu haimasyövän riskitekijä. Tupakoijat sairastuvat haimasyöpään 2 – 3 kertaa todennäköisemmin kuin tupakoimattomat. Joissakin tutkimuksissa on tullut esiin myös rasvaisen ruokavalion osuus syytekijänä.

Haimasyöpä on selvästi yhteydessä eräisiin kroonisen haimatulehduksen muotoihin, joiden taustalla on useita syitä, kuten alkoholin suurkulutus. Sen sijaan alkoholismin ja haimasyövän välistä yhteyttä ei ole pystytty vahvistamaan. Jos näiden sairauksien välillä on yhteys, se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole vahva.

Tietyt akuutin haimatulehduksen muodot, kuten sappikivien aiheuttamat, eivät näytä kohottavan haimasyövän riskiä.

Haimasyöpä on ilmaantuvuudeltaan yhdenneksitoista yleisin syöpäsairaus. Näin ollen se ei kuulukaan aivan yleisimpiin syöpäsairauksiin. Se on silti yksi tappavimmista. Kuolemantapausten määrässä haimasyöpä onkin neljännellä sijalla. Keskimääräinen elinajan ennuste on noin puoli vuotta. Harvempi kuin yksi viidestä tautiin sairastuneesta yhdysvaltalaisesta voi odottaa elävänsä vielä vuoden kuluttua taudin toteamisesta.

Onneksi haimasyövän ilmaantuvuus on pysynyt vakaana huolimatta väestöllisistä muutoksista, joiden takia taudin pitäisi periaatteessa yleistyä.

Monien muiden syöpäsairauksien tavoin haimasyöpäkin on iäkkäiden ihmisten tauti. Neljä viidestä tautiin sairastuneesta on yli 60-vuotiaita. Elinikä pitenee koko ajan ja suuret ikäluokat ikääntyvät, joten ikääntyneiden lukumäärä kasvaa nopeasti.

Tästä huolimatta taudin ilmaantuvuus on pysynyt vakaana viimeisten parinkymmenen vuoden ajan: Yhdysvalloissa todetaan vuosittain 11 – 12 tapausta 100 000 asukasta kohti. (Yhdysvaltalaisen syöpäjärjestön American Cancer Societyn arvion mukaan vuonna 2006 tapauksia oli noin 34 000) On mahdollista, että tupakoitsijoiden määrän väheneminen suojaa ikääntyvää väestöä tältä sairaudelta.

Haimasyöpää voidaan hoitaa kirurgisesti poistamalla kasvain, mikäli syöpä ei ole levinnyt verisuoniin, imusolmukkeisiin tai muihin elimiin. Tämä on monesti toiveajattelua, koska tauti usein todetaan leikkausta ajatellen liian myöhään. Alle viidennes haimasyövistä voidaan poistaa leikkauksella.

Gemsitabiinin käyttöönotto kirurgian liitännäishoitona toi suuren muutoksen haimasyövän hoitoon. Tämä sytostaatti kuuluu antimetaboliitteihin, jotka toimivat häiritsemällä syöpäsolujen kasvua. Lääkettä käytetään leikkauksen jälkeen estämään syövän uusiutuminen.

Saksalaisen tutkimusryhmän tammikuussa 2007 JAMA-lehdessä olleen artikkelin mukaan gemsitabiinin käytön tulisi olla sädehoidon ja vanhemman lääkkeen, 5-fluorourasiilin (5-FU), ohella vakiohoitoa. Gemsitabiinin käyttö sädehoidon ja 5-fluorourasiilin jälkeen saattaa hyödyttää joitakin potilaita. Asiantuntijat ovat kuitenkin jo vuosia kiistelleet leikkauksenjälkeisen hoidon vivahteista ja kiistelevät varmaan jatkossakin. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että miten hyvänsä hoitoja yhdistellään ja kohdennetaan, silti 75 % leikatuista potilaista kuolee taudin uusiutuessa 3 – 4 vuoden kuluessa.

Eri lääkkeiden yhdistelmillä, usein useaa eri tavoin vaikuttavaa lääkettä käyttämällä, on saatu hyviä tuloksia joidenkin syöpäsairauksien hoidossa. Tutkijat ovat kokeilleet tätä lähestymistapaa myös haimasyövän hoidossa. Yli kahdessatoista tutkimuksessa on kokeiltu gemsitabiinia yhdessä muiden lääkkeiden kanssa. Näiden joukossa on muutamia täysin uusia lääkkeitä, kuten bevasitsumabi, joka on antiangiogeneettinen lääke, sekä erlotinibi. Yritykset ovat kuitenkin tuottaneet pettymyksen.

Haimasyövän vaikeahoitoisuus voi johtua siitä, että haima ei muiden sisäelinten tavoin sijaitse kalvon eristämänä. Sen alastomuus saattaa edistää syövän paikallista leviämistä. Lisäksi haimasyöpäsolut koteloituvat herkästi arpimaiseksi kudokseksi, joka luo niukkahappiset olosuhteet. Tästä syystä sädehoito ja kemoterapia tehoavat heikommin. Haimasyöpäsolujen geeneihin kehittyy myös lukuisia mutaatioita, jolloin ne voivat entistä paremmin puolustautua sytostaatteja vastaan.

Kun haimasyöpää ei enää voida leikata, lääkärit tekevät parhaansa lievittääkseen oireita ja pidentääkseen potilaan elinaikaa.

Kun haimasyöpä tukkii sappitiehyet tai ruoansulatuskanavan, tukoksia voidaan avata käyttämällä stenttejä tai ohitusleikkauksilla.

Kipua voidaan hallita monin tavoin. Opioidit (kuten fentanyyli, morfiini ja oksikodoni) ovat hyvin tehokkaita. Hyviä tuloksia on saavutettu myös ruiskuttamalla haiman läheisiin hermoihin tai niiden ympärille alkoholia.

Kemoterapiaa ja sädehoitoa voidaan myös käyttää oireenmukaisessa eli palliatiivisessa hoidossa vähentämään kipua ja lievittämään muita oireita pienentämällä kasvainta. Gemsitabiini on osoittautunut tässä hyväksi.

Geneettiset tutkimukset. Haimasyöpä esiintyy myös suvuttain. Malliesimerkki tästä on entisen Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin perhe. Hänen isänsä, veljensä ja sisarensa ovat kaikki kuolleet haimasyöpään.

Tutkimuksissa on myös havaittu, että haimasyöpä on tavallisempi perheissä, joissa ilmenee tiettyjä harvinaisia periytyviä syöpäoireyhtymiä (Peutz-Jeghers-oireyhtymä on niistä yksi), joiden ei aikaisemmin edes ajateltu olevan yhteydessä haimasyöpään. Tutkijat ovat hiljattain tehneet kiintoisan havainnon, jonka mukaan rinta- ja munasarjasyöpiin jo aikaisemmin liitetyn BRCA2-geenin mutaatiot saattavat olla myös haimasyövän taustalla. Gloria Petersen, joka on Mayo-klinikan tutkija, kehittää suurta yhdysvaltalaista haimasyöpärekisteriä, jotta voitaisiin tunnistaa muitakin haimasyöpään liittyviä geenejä.

Joulukuussa 2006 haimasyövän tutkimuksesta saatiin erittäin mielenkiintoisia uutisia. PloS Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli tunnistettu ensimmäinen nimenomaan haimasyöpään liittyvä geeni – mutatoitunut palladiini-geeni.

Palladiini-geeni tuottaa solunseiniä muodostavaa palladiini-proteiinia. Nimensä palladiini on muuten saanut renessanssiajan arkkitehdiltä Andrea Palladiolta. Muuntuneen geenin tuottama proteiini saattaa sallia solujen normaalia nopeamman liikkumisen, mikä voisi selittää haimasyövän nopean leviämisen muualle kehoon.

Muita haimasyöpään liittyviä geneettisiä poikkeamia ovat mm. K-ras-geenin (jota löytyy 90 %:ssa haimasyövistä) ja p53-kasvunrajoitegeenin (jota löytyy 50 – 70 %:ssa haimasyövistä) mutaatiot.

Erityisen jännittävä tutkimusalue on sellaisten merkkiaineiden etsiminen, jotka voisivat auttaa havaitsemaan haimasyöpä nykyistä aikaisemmin. Muuntunut palladiini-geeni, tai sen tuottama proteiini, voisivat toimia tällaisina merkkiaineina.

Tutkijat ovat myös kiinnostuneita tietyistä kasvua säätelevistä proteiineista, jotka tunnetaan yleisnimellä TGF-beeta-kasvutekijät (transforming growth factor-beta). Niillä näyttää olevan tärkeä osuus haimasyövässä ja niitä voitaisiinkin ehkä käyttää taudin varhaisessa diagnosoinnissa.

Toistaiseksi yksikään kuvantamistekniikka, kuten kerroskuvaus (CT), magneettikuvaus (MRI) tai ultraäänitutkimus, ei ole osoittautunut seulontaa ajatellen käyttökelpoiseksi. Meneillään on kuitenkin tutkimuksia henkilöillä, joiden sairastumisriski on suuri.

Tutkimuksissa voi osoittautua, että eri menetelmien yhdistelmiä voitaisiin käyttää havaitsemaan poikkeava kasvu varhain.

Haimasyöpä ei kehity yhtäkkiä. Harvardin yliopiston syöpäasiantuntijan, Robert Mayerin, mukaan haimasyöpä on erittäin vaikea havaita sen kasvaessa hitaasti. Tutkijoiden käsityksen mukaan haimasyöpään saattaa liittyä esiasteita, joihin voi liittyä haiman paikallisia intraepiteliaalisiksi neoplasioiksi kutsuttuja muutoksia. On mahdollista, että nämä muutokset vapauttavat verenkiertoon proteiinia, jota voitaisiin käyttää hyväksi haimasyövän seulonnassa ja varhaisessa toteamisessa.

Haimasyöpätutkimus on jo kauan kärsinyt ihmisen sairautta jäljittelevän eläinkoemallin puutteesta. Eläinkoemallien avulla tutkijat voisivat etsiä uusia merkkiaineita ja kokeilla uusia hoitoja vaarantamatta potilaita. Käyttämällä risteytystekniikoita ihmisille tyypillisten geneettisten poikkeamien luomiseksi tutkijat ovat useissa tutkimuslaitoksissa (kuten Dana-Farber/Harvard Cancer Center) kehittäneet lupaavan hiirimallin. Johns Hopkinsin tutkijat puolestaan kehittelevät seeprakalamallia.

Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.