Verenluovutus
Verenluovutus on helppo ja nopea tapa pelastaa kanssaihmisen henki.

Verenluovutus on helppo ja nopea tapa auttaa ihmisiä. Yhdestä verenluovutuksesta voi saada avun jopa kolme potilasta. Esimerkiksi onnettomuuden uhrit, syöpä- ja leikkauspotailaat tarvitsevat usein lisäverta. Suomessa ihmisten verenluovutuksia järjestää ja verta käsittelee SPR:n Veripalvelu.

Verta ei voi valmistaa keinotekoisesti mistä syystä verta tarvitsevat potilaat ovat luovuttajien avun varassa. Veriryhmistä eniten käytetään yleisimpien A+ ja O+ -veriryhmien verta. Hätäveri O- on poikkeus, se sopii kaikille, joten sitä annetaan potilaille suhteessa enemmän.

Jokaisen ihmisen veri kuuluu johonkin neljästä ABO-veriryhmästä: siis veriryhmään A, B, O tai AB. Lisäksi jokainen näistä neljästä veriryhmästä jaetaan reesustekijän (Rh D -tekijän) mukaan vielä Rh D -positiiviseen ja Rh D -negatiiviseen.

Veriryhmä on geneettinen eli vanhemmilta periytyvä ominaisuus. Lapsella voi siis olla eri veriryhmä kuin vanhemmallaan. Lapsi voi periä esimerkiksi O-veriryhmän geenin, vaikka vanhemman veriryhmä olisi A. Sukupuolella ei ole väliä veriryhmän periytymisen kannalta.

Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuusuhrien, syöpää sairastavien ja keskoslasten hoitoon.

Kuka voi luovuttaa verta?

  • Olet terve ja tunnet vointisi hyväksi
  • Olet 18–70-vuotias. Ensiluovutus on mahdollista 59-vuotiaaksi asti, ja 66 vuotta täyttäneenä voit jatkaa, jos luovutat vähintään joka toinen vuosi
  • Painat vähintään 50 kg
  • Pystyt todistamaan henkilöllisyytesi
  • Hemoglobiinisi olla hyvä (naiset vähintään 125 g/l ja miehet 135 g/l). Hemoglobiini mitataan aina paikan päällä
  • Asut pysyvästi Pohjoismaassa tai muissa EU- tai Efta-maassa
  • Pystyt täyttämään terveydentilakyselyn suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi
  • Edellisestä kokoverenluovutuksestasi on kulunut vähintään 91 vuorokautta (naiset) tai vähintään 61 vuorokautta (miehet)

Sopivuus luovutukseen arvioidaan aina terveydentilakyselyn ja hoitajan haastattelun sekä hemoglobiiniarvon perusteella.

Voit luovuttaa verta vaikka et tiedäkään veriryhmääsi. Veripalvelu määrittää veriryhmäsi kun luovutat ensimmäisen kerran. Verenluovutus ja verensiirrot ovat Suomessa turvallisia, mikä johtuu osittain siitä, ettei verenluovutuksesta makseta palkkioita. Jos jostain syystä et voi itse luovuttaa, kannustathan toisia luovuttamaan verta.

Tärkeimpiä verivalmisteita, joita luovutetusta verestä valmistetaan, ovat punasolu-, verihiutale- ja veriplasmavalmisteet.

Verenluovutus voi pelastaa henkiä!

Lähde: SPR:n Veripalvelu

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi