
Nuoret pyörtyvät eniten verenluovutuksessa
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alle parikymppiset verenluovuttajat pyörtyvät selvästi todennäköisemmin kuin vanhemmat luovuttajat. Eniten pyörtyilevät 16-17-vuotiaat, joita on noin 8 prosenttia yhdysvaltalaisluovuttajista. Suomessa verenluovuttajien pitää olla yli 18-vuotiaita.
Tulosten perusteella noin 11 sadasta 16-17-vuotiaasta luovuttajasta pyörtyy tai saa mustelmia tai muita verenluovutukseen liittyviä komplikaatiota. Vastaavaa käy vain kahdeksalle 18-19-vuotiaalle sadasta ja kolmelle yli 20-vuotiaalle sadasta.
Hyvin harva verenluovuttaja loukkaa itsensä esimerkiksi pyörtyessään, mutta nämäkin harvinaiset tapaukset olivat yleisimpiä nuorimpien verenluovuttajien keskuudessa.
Luovuttajien ikärajaa on laskettu Yhdysvalloissa, koska luovuttajista on suuri pula.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: JAMA 2008;299:2279-2286
Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2008