Hei, minulla on aina ollut tuollainen punainen, syntymämerkiksi diagnosoitu läntti, vasemman pakarani yläpuolella juuri housujen vyötärön kohdalla. Siinä on ollu ainakin 10 vuotta pientä rupea sen keskellä, eikä ollut millään tavoin oireillut. Nyt viimeisen vuoden aikana tuo keskiläntti on suurentunut ainakin kolminkertaisesti sekä alkanut pahasti kirvelemään ja kutiamaan. Tuo keskiläntti, rupi, on kuiva josta lähtee pieniä palasia ja kasvaa aina takaisin. Punaisen osan koko on 8×4cm.
Haluaisin nyt asiantuntijan vastauksen, mikä tämä nyt oikeasti sitten on?
Kuva tästä syntymämerkistä: https://www.dropbox.com/s/kv3x0zeqyp0h9mz/2015-09-07%2018.56.01.jpg?dl=0
Kuvassa olevasta syntymämerkistä on lähtenyt noin neljäsosa rupea jo irti.

Kuvan perusteella melanoomaakaan ei voi poissulkea. Suosittelen siksi viipymättä ajan varaamista plastiikkakirurgille tarkempaa tutkimusta varten.