Olen 24-vuotias nainen. Liikun runsaasti, noin 20 tuntia viikossa. Sykkeeni ei kuitenkaan liikunnan aikana nouse kunnolla. Esimerkiksi zumbassa sykkeeni nousee korkeintaan 120:n paikkeille. Tarkoittavatko sykelukemat, että kuntoni on huono vai päinvastoin erinomainen?

Harrastat paljon liikuntaa, mikä on hyvä juttu, mutta muistatko pitää lepopäiviä? Riittävä ja oikeanlainen ravinto on myös tärkeä osa paljon treenaavan elämässä. Pidä huoli riittävästä syömisestä, muuten ongelmia alkaa tulla. Alhaiseen pulssiisi voi olla kaksi syytä. Kehosi saattaa olla ylirasitustilassa. Ylikunnosta puhutaan, kun kehoa rasitetaan enemmän kuin mistä sillä on mahdollisuus palautua. Onko sinulla jotain seuraavista oireista: haluttomuutta harjoitella, voimattomuuden tunnetta, vaikeuksia nukkua tai liikaunisuutta? Jos vastasit kyllä, ylirasitus on todennäköistä.Pidä totaalinen lepoviikko. Voit kävellä ja venytellä, mutta et saa hengästyä. Viikon jälkeen kroppasi on levännyt ja todennäköisesti sykekin nousee taas. Jatkossa muista pitää muutaman päivän lepojaksoja säännöllisesti, jotta kehosi ehtii palautua. Toinen syy alhaiseen pulssiisi voi olla se, että kuntosi on kehittynyt erinomaiseksi. Kehosi on niin tottunut harrastamiisi lajeihin, ettei sydämen tarvitse pumpata lujempaa. Siinä tapauksessa haasta kehosi ja kokeile jotain täysin erilaista liikuntaa kuin mihin olet tottunut.
