Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Kysymys:
Olen 24-vuotias diabeetikko. En ole koskaan tupakoinut. Kuluneen vuoden aikana hengitykseni on muuttunut hyvin raskaaksi. Rintalastassa ja yläselässä on usein ahdistava painontunne. Varsinaisia hengenahdistuskohtauksia ei ole, vaan hengittäminen tuntuu raskaalta ja jopa työläältä.Olen jatkuvasti väsynyt ja minua myös huimaa. Sairastin keuhkokuumeen viime keväänä, mutta tulehdus oli lievä. Hengenahdistus voimistui tämän jälkeen. Molemmissa poskionteloissani on kystat. Voisivatko ne aiheuttaa hengenahdistuksen? Eräs ystäväni sanoi, että jumiutuneet lihaksetkin voivat aiheuttaa hengenahdistusta. Onko näin?
Vastaus:
Pienellä varauksella kystat eivät todennäköisesti liity oireisiisi. Sopivasti sijaitseva nenän sivuontelon kystarakkula voi silti olla altistamassa poskiontelotulehdukselle ja mahdollisesti sitä kautta myötävaikuttamassa oireistoosi.
Todennäköisempi vaihtoehto on rintakehän alueen lihaksiston ongelma, joka taas voi liittyä tämän alueen selkärangan jäykkyyteen ja lukkiutumatilanteeseen. Ahdistava tunne rintalastan alueella sopii tähän myös: kuvattu tilanne voi heijastua tällä tavalla. On myös mahdollista, että vastaavanlaisia ongelmia on rintakehän etuosassa. Mahdollinen tunnusteluaristus kylkiluiden ja rintalastan liitoskohdissa tukisi tätä mahdollisuutta.
Väsymys ja huimaus ovat varsin epämääräisiä oireita. Niiden tulkinta on siksi hyvin vaikeata. Hengenahdistus voi johtua myös keuhko- ja sydänperäisistä syistä.
Ehdotan, että hakeudut kokeneen yleislääkärin vastaanotolle, joka perustutkimuksen lisäksi myös todennäköisesti ottaa erilaisia kokeita ja mahdollisesti röntgentutkimuksia oireilevasta kehon alueesta.
Arvaukseni on, että kuvaamasi oireet saattavat johtua stressistä ja mahdollisesti myös ergonomisista syistä. Arvaus on kuitenkin arvaus ja ehdotettu lääkärintarkastus siksi paikallaan.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.