Sairaudet

Outo sukupuolitauti

3.1.2006 Terve.fi
Kysymys

Olen 47-vuotias nainen ja seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa 6 vuotta. Uskon, että hän on ollut uskollinen minulle. Itse olen ollut uskollinen. Kevätkesällä minulla kuitenkin todettiin trikomonastulehdus. Mistä olen sen voinut saada? Olen lukenut, että sen voisi saada yleisistä saunoista tai uimahalleista.

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Vaikka trikomonas on Suomessa nykyään harvinainen, on se maailman yleisin sukupuolitauti. Vielä parikymmentä vuotta sitten sen yleisyys oli Suomessakin 100-kertainen nykytilanteeseen verrattuna.

Trikomonas on alkueläin ja yleensä sukupuolitauti. Ilmeisesti se voi myös tarttua uimahalleista tai yleisistä saunoista. Naisella se aiheuttaa runsasta, haisevaa vuotoa sekä virtsaamisvaivoja. Usein esiintyy myös kipua tai kirvelyä limakalvoilla. Myös oireettomuus on naisilla joskus mahdollista lisäten leviämisvaaraa. Miehillä tauti on yleensä oireeton.

Trikomonas on niin suuri, että se näkyy eritteestä suoraan mikroskoopilla, mutta se voidaan havaita myös samalla tavalla Papa-näytteestä. Eritteen viljelykin voi antaa diagnoosin. Metronidatsoli on tavallisin hoito. On tärkeää hoitaa molemmat osapuolet, sillä oireeton mies voi tartuttaa naisensa uudelleen.

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi