Terve.fi

Liika istuminen hirvittää

Liikunnanohjaaja

Mari Sainio
Julkaistu 27.10.2015

Kysymys:

Olen normaalipainoinen toimistotyöntekijä. Sain lahjaksi aktiivisuusmittarin. Järkytyin. Istun päivässä jopa 12 tuntia. Kuulin, että runsas istuminen kasvattaa jenkkakahvoja eikä treeni pari kertaa ­viikossa poista istumisen haittoja.

Minun ei ole mahdollista saada sähköpöytää, jonka voisi korottaa seisomistasolle. Selkääni kolottaa välillä.

Millaista taukojumppaa ja kuinka usein suosittelet? ­Tykkään erityisesti ryhmäliikunnasta.

Näytä vastaus

Vastaus:

Istuminen ei ole terveellistä, koska silloin asentoa ylläpitävät suuret lihakset, ­kuten ­pakarat ja reidet, ovat velttoina. Kun ne eivät ole liikkeessä, ne ­eivät ­kuluta energiaa. Silloin ­verenkierrossa kulkevat ravintoaineet eivät pääse käyttöön vaan varastoituvat keskivartaloon.

Istumisasento ei ole keholle luonnollinen. ­Istumme kyyryssä, huonossa ryhdissä ja ­alaselkä pyöreänä. Se kuormittaa selkärangan välilevyjä ja selän lihaksia. Kun pää roikkuu ­liian edessä, hartiavaivat uhkaavat.

Lihastasapainokin järkkyy. Kun nouset tuolista, osa ­lihaksista jää kiristyneeseen, osa velttoon tilaan. Veltostuneiden lihasryhmien työ siirtyy muille lihaksille,­ jotka­ kiristyvät entisestään. Silloin vammautumisriski lisääntyy.

Arkiaktiivisuus on kaikkein tärkeintä. Liiku ­aina kuin voit! Unohda hissit ja liukuportaat, kävele, ­pyöräile, kyykistele, kanna, nosta ja hyppää. Pääasia on, että liikut. 

Taukojumppaa töissä 20 minuutin välein. Kävele portaita, kyykkää ja hyppele niin, että veri alkaa kiertää. ­Liikuta selkärankaa: laita keppi harteille, tee kiertoja ja taivutuksia.

Pyri istumaan hyvässä ryhdissä. Huolehdi, että pää pysyy hartioiden välissä. Vaihtele asentoa. Tee seisten ne työt, ­jotka voit. Valitse ryhmäliikuntatunneista ­ne, joista­ nautit. 

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.