Terve.fi

Lapsen (nyt jo teini) vuosia jatkunut selittämätön nivelkipu

LL, liikuntalääketieteen ja fysiatrian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys

Hanna Junttila
Julkaistu 22.12.2015

Kysymys:

Minua (ja monia muita läheisiä) huolestuttaa nyt 13v tyttäreni pienestä asti jatkunut selittämätön nivelkipu. tyttö alkoi valittaa kipua ensin oikeassa polvessa noin kolmevuotiaana, yleensä iltaisin/öisin, jolloin se laitettiin ns. kasvukipujen piikkiin, ja hoidettiin lasten kipulääkkeellä. Kipu tosin paikallistui aina selkeästi juuri polviniveleen, joka ei kai ole ns. kasvukivulle ihan tavallista. Vähitellen kipua alkoi olla toisessakin polvessa, ja joskus myös nilkoissa. Päiväkodissa kiinnitettiin huomiota tähän jo välillä päiväsaikaankin ilmaantuvaan kipuun, ja saimme lopulta lähetteen terveyskeksukseen ja Oysiin (asuimme tuolloin Oulussa). Tytär oli ehkä 4-5 vuotias. Verikokeissa tutkittiin tulehdusarvot ja reumatekijä, mutta niissä ei näkynyt mitään. Polvet kuvattiin ja fysioterapeutti teki arvionsa lapsen liikkeistä, taivuteltiin jalat ym. mitään ei löytynyt.

Muutimme pois Oulusta pienemmälle paikkakunnalle tyttären ollessa 9v ja tuolloin kivut alkoivat olla useammin myös nilkoissa. Neljännellä luokalla tytär alkoi pelata säännöllisesti (2x viikossa) koripalloa, ja ajoittain liikunta tuntui lisäävän kipua nivelissä. Tytär on aina ollut vähän turhankin vilkas liikkumaan, joten  mielestäni on epätodennäköistä, että nivelten äkkinäinen kuormitus olisi laukaissut kivun. Vähitellen pelaaminen ja liikkuminen käyvät vain kivuliaammaksi, ja kipuja esiintyy nyt ajoittain myös lantiossa, kyynärpäissä sekä ranteissa. Joskus aamuisin tai liikunnan jälkeen nilkat ovat silminnähden turvoksissa. Lukuisten fysioterapeuttikäyntien jälkeen on selvinnyt vain, että oikeassa nilkassa on hyvin pieni virheasento, ns. ylipronaatio, mikä on kuitenkin niin pieni, ettei se normaalisti aiheuttaisi kipua. Olemme kuitenkin hankkineet tietysti pelikengät ammattilaisen avustuksella urheiluliikkeesstä sekä tytön jalan mukaiset pohjalliset (pronaatiopohjalliset). Monia kertoja on pidetty treenitaukoa ja jopa taukoa koululiikunnasta, kun jalkoja ei saada kivuttomiksi. Liikkumattomuus ei sinänsä kipuja poista, mutta aktiivinen pelaaminen tietysti rasittaa niveliä enemmän ja ne ovat päivittäin kipeät. Tulehduskipulääke helpottaa, mutta en haluaisi syöttää lapselle päivittäin läääkkeitäkään.

Tänä syksynä (2015) nilkat taas kuvattiin, koska kivut alkavat vaikuttaa jo niin paljon koululiikuntaankin. Opettajat ovat huomanneet asian, ja valmentajat kyselevät, eikö ratkaisua löydy, kun tytär nilkuttaa jo 10 min lämmittelyn jälkeen. Nyt treenejä olisi 3x viikossa ja pelejä noin joka toinen viikonloppu, tosin treeneistä jää väliin 1-2 viikossa juuri kivun takia. Kuvista ei löytynyt mitään “vikaa”, luut ovat oikeasa asennossa ja kasvulinjat menossa kiinni, kuten pitääkin kun kuukautisten alkamisesta on jo  2 vuotta. Ihmeellisintä on, että tyttären isällä on ollut samankaltainen vaiva myös lapsesta asti. Hän on kotoisin Brittein saarilta, ja hänellä kipu alkoi lapsena samoin ensin toisesta polvesta, leviten hiukan hitaammalla tahdilla muualle kehoon (nilkat, lantio). Myös häneltä on tutkittu verikokeet, mutta niistä ei ole löytynyt mitään hälyttävää, eikä röntgenkuvia ole siksi otettu. Nykyisellään hän syö kipukausina aika valtavia määriä tulehduskipulääkkeitä, ja hän sanoo, että esim. kostea sää, saunominen ja veto pahentavat kipua. Erosimme tyttären ollessa 2-vuotias ja nykyisin tyttären isä asuu Helsingissä. Hänen äidillään on reuma ja myös tyttäreni sisarpuolella (siis sama isä) on lapsesta asti ollut vaikea reuma. Omassa suvussani ei lähisuvussa ole nivelsairauksia. Vain isäni siskoilla on mm. selkärankareumaa.

Kuitenkaan tyttäreni oireet eivät oikein viittaa suoranaisesti reumaan tai nivetulehdukseen, eikä mitään konkreettisia löydöksiäkään ole. On vain vuosia, tosin hyvin tarkasti niveliin rajoittunut kipu, jolle tyttärellä on jo oma käsitteensä “polvikipu”; siis samantyyppinen kipu mikä aikanaan alkoi polvista, mutta nykyään voi tuntua vaikkapa kyynärpäässä. Jonkinlaista jomottavaa, kuumottavaa kipua. Liikunta pahentaa varsinkin nilkkojen kipuilua, mutta liikkumattomuus ei poista sitä, pitempiaikainen lepo kyllä vähentää. Parasetamoli poistaa kivun, mutta sitä menee minusta jo liikaa (muutaman kerran viikossa) – mitä kipulääkkeen kulutus onkaan tulevaisuudessa? Hieronta, jumppaohjeet, tukipohjalliset ym. tuet, venyttely, kylmägeeli… kaikki on kokeiltu ja käytössä, mutta mistään ei ole merkittävää apua ollut. Omasta mielestäni outoa on myös se, että tytön isällä on ollut samantyyppistä oireilua, siis jotain perinnöllistä taipumusta… johonkin? Onko kyseessä vain “huonot nivelet” ja lupaavasti alkanut mieluinen koripalloharrastus jätettävä pois? En haluaisi uskoa, että mitään “syytä” ei löydy, tai mitään muuta apua kuin jatkuva kipulääkkeen syöminen.

Vastaus:

Hei,

kasvuikäisen lapsen toistuvien ja pitkittyvien ja nivelestä toiseen laajenevien nivelekipujen kohdalla, varsinkin, kun niihin liittyy nivelten turvotusta, on syytä tehdä huolellinen lasten reumatologin arvio tilanteesta, pelkkä verikoearvio ei ole riittävä. Yksittäisen nivelen kipuillessa ja turvotellessa kuormituksen jälkeen myös nivelen magneettitutkimusta nivelen sisäisen rustoisen tai luisen irtokappaleen ns. “nivelhiiren” poissulkemiskesi on syytä harkita. Ymmärtääkseni kohdallanne ei kuitenkaan ole kysymys vain yksittäisen nivelen ongelmista. Kirjoittamasi perusteella nivelten kuormitustekijät on jo tarkoin arvioitu ja niiden korjaamiseksi fysioterapeuteilta oletan teidän saaneen jo hyviä ohjeita.

Näin ollen suosittelisin lasten reumatologin arvioon hakeutumista ja kaikkien aikaisempien tutkimustulosten mukaan ottamista ko. arviokäynnille.

Ystävällisin terveisin ja mukavaa Joulua toivottaen, Hanna Junttila

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.