Hei, olen 30-vuotias nainen ja pitkän yrittämisen jälkeen viimein ihanasti raskaana, viikkoja 17+3. Suureksi tyrmistyksekseni minulla todettiin eilen ilmeisesti kondylooma; papa-kokeen tulos tulee vasta ensi viikolla.
Olen hyvin järkyttynyt tilanteesta, sillä olemme olleet yhdessä 4 vuotta ja sinä aikana uskollisia toisillemme. Gynekologi sanoi, että tartuntaa on mahdotonta jäljittää kun molemmilla on ollut muutama (minulla vain 1) aiempi suhde.
Käynnin aikana gynekologi totesi, että minusta v. 2005 otettu papa on ollut ok, joten mitään syytä epäillä tartuntaa ei ole ollut aiemmin.
Olen lueskellut aiheesta netistä ja ymmärsin, että joskus tartunta voi tulla ja parantua ja olla oireettomana kauankin kunnes sitten taas jostain syystä aktivoituu uudestaan.
Voiko siis olla niin, että olen saanut viruksen jo joskus aiemmin, se on ollut oireeton ja parantunut pois, ja jos tänä aikana ei ole otettu papaa, ei tauti ole tullut ilmi? Ja nyt sitten raskaus on aktivoinut aiemmin saadun tartunnan?
Vai onko niin, että tartunta joka tapauksessa näkyisi aina papa-kokeessa, on se sitten parantunut tai ei? Koska minun tapauksessani se tarkoittaisi sitä, että olen saanut tartunnan vuoden 2005 keväällä otetun papan jälkeen enkä kyllä millään ymmärrä, mistä se olisi voinut tulla sillä kuten jo alussa totesimme, olemme olleet uskollisia.
Suuret kiitokset vastauksesta jo etukäteen. Olen hyvin järkyttynyt diagnoosista, se vie yöuneni ja mielenrauhani ja estää minua nauttimasta elämästä ja hartaasti toivotusta raskaudesta. Tauti saa minut pitämään itseäni likaisena ja huonona ihmisenä, vaikka en ole mielestäni käyttäynyt vastuuttomasti seksiasioissa.
Heips,
Onneksi olkoon raskaudesta ja nyt sinun pitää alkaa nauttia siitä että se on vihdoin onnistunut !!!
Kondylooma on hyvin yleinen virus, kun nainen aloittaa sukupuolielämän, niin 3 vuoden sisällä 50% on saanut kondylooma tartunnan ja pidemmän ajan kuluessa varmaan noin 80% meistä kantaa kondylooma virusta. Se ei yleensä näy PAPA kokeessa ja joksus joissakin tilanteissa (esim. jonkun muun tulehduksen yhteydessä tai sitten raskauden aikana..) se saattaa “päästä esiin”. Omassa työssäni olen tavannut täysin yksiavioisia vaihdevuosi-iän ylittäneitä naisia, joilla kondylooma tulee näkyviin kun limakalvot ohenevat vaihdevuosien jälkeen. On jopa ollut naisia, joilla ei ole kokskaan ollut yhdyntää ja silti löytyy kondyloomaa. Suurin osa naisista, joilla kondylooma näkyy PAPA kokeessa, on seksuaalikäyttäymiseltään täysin normaaleja.
Eli lääketiede ei täysin tunne kondyloomaa, tiedetään että se tarttuu sukupuoliteitse ja ilm käsienkin mukana, mutta tartunnan jäljittäminen on mahdotonta.
Vaikka tartunta olisi siis joskus saatu, se ei eina nä’y PAPA kokeessa..
Eli älä missään nimessä kyseenalaista uskollisuus asiaa, kondylooma diagnoosiin on aikoinaan päättynyt turhan usea avioliitto (aikana, jolloin asiaa pidettiin pahempana kuin se onkaan). Tottakai asia kannattaa kysyä, mutta jos toinen sanoo, että ei ole mahdollista, niin kannattaa uskoa ja jatkaa elämää yhtä onnellisena.
Kondylooma dg:n ei saa antaa pilata elämää. Käyt vain kerran vuodessa PAPA näytteessä ja silloin saadaan seurattua, ettei se aiheuta mitään kaohdunkaula muutoksia, jotka saadaan hoidettua tällöin aina ajoissa. Ja HUOM!! suurin osa kondyloomasta ei aiheuta mitään muutoksia !!
Kondyloomavirus on siis suurimmassa osassa naisista, joten älä vain tunne itseäsi mitenkään tautiseksi !! Kondyloomasta ei ole vaaraa vauvalle !!
Onnea matkaan ja alat nyt nauttia elämästä ja käyt PAPA:ssa kerran vuodessa..
