Terveys

Ihomuutos rinnoissa

6.12.2013 Terve.fi
Kysymys

Hei, oikeaan rintaani tarkemmin kuvattuna lähes kiinni nänniin kasvoi raskausaikana (?) sellainen outo "uloke". Se oli ikään kuin pisaran muotoinen, noin 3-4 mm kokoinen, ja kiinni alaosastaan nännissä. En muista ihan tarkalleen, koska tämä ilmestyi, aina se ei ole mielestäni siinä ollut.  Ainoa muistikuva on sairaalassa imetystä opetellessa, että imetyksenohjaaja piti tätä hieman harmittavassa paikassa olevana.  Muistan hänen käyttäneen jotain nimitystäkin, mutten muista mitä. No, imetyksesta on aikaa jo 4 vuotta, ja tämä "näppylä" on pysytellyt paikallaan useamman vuoden, kunnes eilen huomasin suihkussa, että se oli ilmeisesti jäänyt kiinni rintaliivin saumaan, ja oli aivan musta, tummunut ja kova. Kun kosketin siihen, se irtosi nännin ihosta. Verta ei tullut. Järkeni sanoo, että tämä on varmaan ihan normaali juttu, mutta kuitenkin takaraivossa jyskyttää kaikki lausahdukset siitä, että nännien muutokset pitää näyttää lääkärille ja muutoksen mustunut värikin oudoksuttaa. Ei kai se kuitenkaan mikään luomi ollut..? "Värin muutos" tapahtui kuitenin ihan muutaman päivän aikana. Mikäli katsot, että minun kannattaisi mennä tilanteen johdosta lääkärille, minkä alan lääkäriä suosittelet, ihotauti tms. Ja mikä on nimi tällaiselle nännin "ulokkeelle".  Yst. terv. Hysteerikko

Vastaus
Vastaaja Maija Kautonen
Lääkäri, kolmen lapsen äiti

Hei,

kiitos kysymyksestäsi. En valitettavasti pystynyt erottamaan muutosta linkittämästäsi kuvasta. Kuvailemasi muutos kuulostaa harmittomalta. Muutos voisi sopia olemaan varsiluomi, engl. skin tag. Myös sanaa polyyppi käytetään joskus kuvailemaan varrellista muutosta ja sanaa fibrooma kuvailemaan pehmeää, hyvänlaatuista muutosta kehossa, tässä tapauksessa ihossa. Rintarauhasen fibroomat sijaitsevat syvällä ihon alla rintarauhaskudoksessa ja ovat eri asia. Nännipihan alueella ja nännissä olevat aivan normaalit ihorauhaset voivat myös näyttää muhkuraisilta, erityisesti raskaus-ja imetysaikana. Rauhaset eivät kuitenkaan olisi kuvailemallallasi tavalla pisaramaisesti vain juurestaan kiinni alustassa.

Varsiluomia voi esiintyä kaikkialla ihossa, erityisesti niskassa, kainaloissa, nivusissa ja rintojen alla. Monet niistä ovat pieniä ja irtoilevat itsestään jopa pyyhkeellä hangatessa tai ihokarvoja ajaessa. Luomia voi myös poistattaa lääkärin vastaanotolla. Tuolloin ei useinkaan tarvita puudutusta tai tikkejä, luomen varsi "napsastaan" poikki ja kohtaan jää pieni reikä, johon laitetaan laastari päälle.

Sinulle on todennäköisesti käynyt niin, että rintasi ihomuutos on hankautunut rintaliiveihin ja muutos on joko kiertynyt vartensa ympäri tai muutoksessa on tapahtunut pieni verenvuoto ("mustelma") ja muutokseen on tullut turvotusta. Kiertyminen tai  turvotus ovat muutoksen ohuessa varressa johtaneet ohuen ohuiden verisuonten kautta tapahtuneen verenkierron loppumiseen, muutos on mennyt kuolioon ja tipahtanut pois. Saattaa kuulostaa hurjalta, mutta kyseessä on ollut aivan vaaraton tilanne.

Mikäli rinnan iho on nyt tavallisen näköinen, ei ole tarvetta näyttää sitä lääkärille.

Omat rinnat ja kainalot kannattaa tutkia muutaman kuukauden välein kuukautisten jälkeen kädellä kevyesti painellen ja rintojen ulkonäköä kannattaa seurata peilistä. Mikäli rintarauhasessa tai kainoloissa tuntuu patteja tai muuta mietityttävää ja tuntuva muutos ei katoa muutamassa päivässä, on syytä käydä lääkärissä. Mikäli rintoihin ilmaantuu ihomuutos, esimerkiksi paikallinen ihottumaläiskä tai läiskämäinen kovettuma, nänni vetäytyy sisäänpäin tai nännistä tulee eritettä, on myös tuolloin syytä käydä näyttämässä muutosta lääkärille. Suosittelen osallistumaan seulontamammografioihin, mutta ilman lääkärin suositusta mammografiakäyntejä ei ole syytä aikaistaa tai tihentää säderasituksen vuoksi. Ultraäänitutkimuksessa ja rintojen palpaatiossa (käsin kokeilussa) säderasitusta ei ole. Rintojen muutoksia voi käydä näyttämässä esim.terveyskeskuslääkärille, yleislääkärille tai gynekologille. Mikäli muutos vaatisi jatkoselvittelyjä, voivat kaikki lääkärit laatia lähetteen mammografiaan ja ultraäänitutkimukseen.

Terveisin,

Maija Kautonen

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt