Kauneus

Yhä useampi nainen tavoittelee kaunista alapäätä leikkauksessa

Yhä useampi nainen on sitä mieltä, että alakerta kaipaa remonttia. Kosmeettinen vulvakirurgia on länsimaissa kasvanut selvästi, huomataan myös Suomen Lääkärilehdessä.

Teksti Sanna Tarvainen
Kuvat Thinkstock
25.6.2015

Usein kyse on siitä, että halutaan sisemmistä häpyhuulista pienemmät.

Suomessa on kuitenkin turha haikailla julkiselle puolelle leikkaukseen pelkästään esteettisistä syistä. Yksityissairaaloissa sen sijaan tehdään kosmeettista intiimikirurgiaa.

Myös fyysisiä syitä 

Syyt joiden takia leikkaukseen hakeudutaan, ovat sekä fyysisiä että psyykkisiä. Osa sanoo, että häpyhuulet hankautuvat esimerkiksi pyörällä ajaessa tai ratsastaessa. Osa kertoo, että häpeää näyttää suuria häpyhuuliaan seksikumppanille.

Esimerkiksi Sairaala Siluetissa yleisimmäksi syyksi hakeutua leikkaukseen ilmoitetaan fyysinen vaiva: kipu ja arkuus tai emättimen väljyys. Nuori nainen voi kokea yhdyntäkipua emättimen suuaukon kroonisen haavauman takia. Joskus voidaan kärsiä myös klitoriksen liikakasvusta eli hyperplasiasta. On mahdollista myös palauttaa neitsyys keinotekoisesti immenkalvoa korjaamalla.

Toisinaan leikkauksia tehdään pelkästään esteettisistä syistä. Sairaalastakin tosin muistutetaan, ettei leikkaus auta psykososiaalisissa ongelmissa, vaan niihin pitää hakea neuvoa esimerkiksi psykologilta tai seksuaaliterapeutilta.

Lisäksi potilaalle annetaan tietoa mahdollisista ongelmista, joita leikkaus voi tuoda.

- Tavallisimmat ovat haavatulehdus, leikkaushaavan jälkivuoto ja leikkaushaavan aukeaminen, kertoo lääketieteen tohtori, plastiikkakirurgian erikoislääkäri Timo Pakkanen Sairaala Siluetista.

Hän muistuttaa, että jos käytetään väärää leikkaustekniikkaa ja asialla on epäammattitaitoinen kirurgi, voi seurata vakavia komplikaatioita, kuten hermovammoja tai epäesteettisiä, kivuliaita arpia.

Häpyhuulten pienennys noin 2 000 euroa 

Esimerkiksi helsinkiläinen Botuliiniklinikka ilmoittaa myös hinnat avoimesti nettisivuillaan. Häpyhuulten pienennys nukutuksessa maksaa 1 900 euroa. Kun etsii tietoa suomalaisesta intiimikirurgiasta, löytyy helposti netistä informaatiota suomeksi myös virolaisista ja latvialaisista klinikoista.

Epärealistisia odotuksia 

Suomen Lääkärilehdessä (11.11.2011) kerrotaan lontoolaisesta tutkimuksesta, jossa syyt vulvakirurgiaan osoittautuivat epäselviksi ja epärealistisiksi.

Leikkaukseen haluavista 33 naisesta operoitiin lopulta julkisella puolella vain kolme. Alapäänsä parantelua haluavien keski-ikä oli 23 vuotta, ja nuorin oli 11-vuotias.

Lääkärilehdessä tulkitaan, että tämäkin tutkimus osoitti naisilla olevan vääriä käsityksiä omasta rakenteestaan ja epärealistisia odotuksia korjausleikkauksen merkityksestä. Potilaiden isoin ongelma oli huoli ulkonäöstä, ja leikkauksen odotettiin poistavan nämä pulmat.

Tukea ja ohjausta 

Täydellisen alapään tavoittelu voi olla vaarallista, sillä riskejä ei tunneta riittävän hyvin, kertoi BBC uutisessaan vuonna 2009.

Kuten BBC:n uutisessa todetaan, on leikkausten eettisyyttä myös kyseenalaistettu. Onko oikein tarjota silpomista hoitokeinoksi epävarmuudesta kärsivälle naiselle? Oikeampi vaihtoehto olisi tuki ja ohjaus, kenties psykologin juttusilla käyminen.

On kysytty myös, onko muutoinkaan järkevää tavoitella samanlaisia häpyhuulia, jotka nuorilla tytöillä on ennen murrosikää. Seksilehtien ja sivustojen alapääkuvat antavat usein epätodellisen käsityksen, jota naiset turhaan tavoittelevat. Kuvissa poseeraavien vulvaa on saatettu operoida, ja usein myös kuvankäsittelyllä on siistitty alapää sellaiseksi, mitä oletetaan katsojien haluavan.

Nuoren ulkonäön tavoittelua 

BBC:n uutisessa kerrotaan lontoolaisen yliopiston tutkijoiden huomanneen, ettei kosmeettisten intiimileikkausten pitkäaikaisista sivuvaikutuksista ole kerätty tarpeeksi tietoa. Tutkijat kävivät läpi kaikki vuonna 2009 saatavilla olleet tutkimukset esteettisistä intiimialueen leikkauksista.

Esimerkiksi on mahdollista, että häpyhuulten leikkaus vahingoittaa alapäätä niin, että seksuaalisen tyydytyksen tunteminen vähenee. Kudos, joka annetaan poistaa, on seksuaalisesti herkkää.

On näyttöä myös siitä, että leikattu alapää altistuu repeämille synnytyksessä todennäköisemmin kuin operoimaton.

”Pieni nipsaus – löysät pois” 

BBC:n uutisessa muistutetaan, että osa lääkäreistä pitää haittoja liioiteltuna: kysehän on pienestä leikkauksesta, jossa nipsaistaan pois löydää kudosta – ja tuloksena on elegantin näköinen alapää.

Angelica Kavouni, plastiikkakirurgi, joka tekee myös intiimileikkauksia, muistuttaa, että näitä operaatioita on tehty 1970-luvulta lähtien. Joskus vastaanotolle tulee nainen, jonka Kavouni lähettää kotiin, koska ongelmaa ei ole. Toisinaan taas näkee roikkuvia, tummuneita häpyhuulia, jotka Kavounin mukaan voidaan korjata helposti.

- Potilailta saatu palaute on ollut hyvin myönteistä, hän sanoo.

Lähteet: Suomen Lääkärilehti, BBC

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi