Terve.fi

A-vitamiinilisät pelastaisivat 600 000 vuosittain

A-vitamiinilisät pelastaisivat 600 000 vuosittain
A-vitamiinilisät voisivat vähentää kehittyvien maiden lapsikuolemia jopa neljänneksellä. Vuosittain näin voisi säästyä jopa 600 000 lapsen henki, tutkijat kirjoittavat British Medical Journalissa.
Julkaistu 1.9.2011

Näyttö A-vitamiinilisien hyödyistä on tutkijoiden mukaan niin vakuuttava, ettei asian selvittäminen uusissa lumekontrolloiduissa tutkimuksissa olisi eettistä. Tutkimusten sijaan voimavarat pitäisikin suunnata vitamiinien saamiseen lapsille, jotka niitä tarvitsevat.

A-vitamiini on tarpeen mm. immuunijärjestelmän ja silmien toiminnalle. Tämän vuoksi vitamiinin puutos altistaa hyvin monille sairauksille. Kuolemien lisäksi vitamiinilisät vähentäisivät ainakin ripulia, tuhkarokkoa ja silmävaivoja, tutkijat arvioivat.

Tulokset perustuvat 43 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin, jotka yhteensä koostuivat noin 200 000 lapsen terveystiedoista. Nuorimmat lapset olivat puoli- ja vanhimmat viisivuotiaita.

WHO on jo pitkään toteuttanut A-vitamiiniohjelmia eri puolilla maailmaa, mutta silti arviolta 190 miljoonaa alle viisivuotiasta kärsii A-vitamiinin puutoksesta.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: BMJ 2011

Copyright Duodecim 2011

Arkistosta poimittua:

Kommentoi »