Terve.fi

Virvoitusjuomat rappeuttavat suomalaisten hampaita

Virvoitusjuomat rappeuttavat suomalaisten hampaita
Suomalaisten hampaat rappeutuvat huolestuttavaa vauhtia. Hampaiden eroosio eli syöpyminen on lisääntynyt selvästi viiden viime vuoden aikana.
Julkaistu 28.6.2006

Suomalaisten hampaat rappeutuvat huolestuttavaa vauhtia. Hampaiden eroosio eli syöpyminen on lisääntynyt selvästi viiden viime vuoden aikana. Siitä kärsii noin kymmenesosa suomalaisista.

Yksi keskeisistä syistä syöpymiseen on Hammaslääkäriliiton mukaan virvoitusjuomien kasvava suosio. Limsojen kesäkulutus näkyy hammaslääkäreiden vastaanotoilla etenkin syksyn saapuessa. Hampaiden liukeneminen on eri asia kuin reikiintyminen, jota aiheuttaa sokeroitujen juomien lipittäminen.

Eroosioon on syynä juomien happamuus. Kevytlimsatkaan eivät ole hampaille lainkaan vaarattomia, sillä ne ovat yhtä happamia kuin perinteiset virvoitusjuomat. Tavallisimmin happamuus tuotetaan juomiin sitruunahapolla. Ensimmäinen oire hampaiden kulumisesta on usein vihlominen.

Lähde: MTV3-STT

Lue lisäksi:

Kommentoi »