Terve.fi

Virheelliset käsitykset tupakoinnin haittojen vähentämisestä ovat yleisiä

Virheelliset käsitykset tupakoinnin haittojen vähentämisestä ovat yleisiä
Yllättävän monet henkilöt luulevat voivansa tehdä tupakoinnista vähemmän haitallista. Lue lisää.
Julkaistu: 21.8.2017
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että yllättävän monet henkilöt luulevat voivansa tehdä tupakoinnista vähemmän haitallista. Virheelliset käsitykset olivat tiukimmassa niillä, joilla oli kaikkein suurin riski kärsiä tupakoinnin haitoista.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että tupakanvalmistajat ovat mainostaneet esimerkiksi tupakoiden suodattimia tai mentolitupakoita terveellisinä vaihtoehtoina, ja olleet omalta osaltaan luomassa valheellisia mielikuvia siitä, että esimerkiksi liikunta tai terveellinen ruokavalio vähentäisivät tupakoinnin haittoja.
– Ihmisten tulisi ymmärtää, että ainoa keino vähentää tupakoinnin haittoja on lopettaa polttaminen. Esimerkiksi liikunta tai laihduttaminen ei tee tupakoinnista terveellisempää, kommentoi Annette Kaufman Yhdysvaltain kansallisen syöväntutkimuslaitoksen tupakoinnin vähentämiseen pyrkivältä osastolta.
Tutkimuksessa selvitettiin, mitä ihmiset ajattelivat riskien pienentämisestä sekä sitä, eroavatko nämä käsitykset jotenkin eri ryhmien välillä. Ryhmiksi valittiin tupakoivat, tupakoinnin lopettaneet sekä sellaiset, jotka eivät ole koskaan polttaneet. Tämän lisäksi tutkijat selvittivät, vaikuttavatko tulot, koulutustaso tai etninen alkuperä ihmisten käsityksiin.
Yli 80 prosenttia kaikista tutkimuksessa mukana olleista ajatteli, että lopettaminen vähentää tupakoinnin haittoja merkittävästi. Alle kaksi prosenttia oli sitä mieltä, ettei se auta lainkaan.
Tupakoinnin lopettaneet ajattelivat useimmin, että lopettaminen on hyväksi terveydelle. Korkeakoulutuksen saaneiden parissa tämä käsitys oli myös yleisempi kuin muissa ryhmissä. Vähiten tienaavat taas ajattelivat useimmin, ettei lopettaminen vähennä tupakoinnin haitallisuutta.
Yli puolet tutkimuksessa mukana olleista ajatteli, että liikunta voisi vähentää tupakoinnin haitallisia vaikutuksia. Lähes puolet luuli lisäksi, että kasvisten ja hedelmien tai vitamiinien syöminen voisi poistaa tupakoinnin haitat.
Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi
Lue lisää:
Kommentoi »