Viitteitä esimerkiksi skitsofrenian ja autismin kirjon häiriöiden yhteyksistä on saatu aiemminkin. Nyt julkaistut tulokset ovat kuitenkin kattavimmat ja ne viittaavat myös siihen, että monien mielenterveyshäiriöiden osatekijänä voi olla kalsiumkanavien toiminnan häiriöt. Jos havainto varmistuu uusissa tutkimuksissa ja osoittautuu merkittäväksi, kalsiumkanavat voivat tarjota keinon hoitaa useita sairauksia ja häiriöitä, joita on pidetty toisistaan erillisinä.
Tutkijat pitävät merkittävänä myös sitä, että geenitason tiedon lisääntyessä heillä on entistä paremmat mahdollisuudet tunnistaa psykiatrisia sairauksia niiden mahdollisten syntymekanismien perusteella eikä vain psykiatristen oireiden avulla. Kasvava määrä tutkimustietoa viittaakin siihen, että monilla mielenterveysongelmilla on samoja geneettisiä riskitekijöitä, vaikka niiden oireet ovat erilaisia.
Tulokset perustuvat 33 000 potilaan ja 28 000 verrokin koko geeniperimän kattaviin tietoihin. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen näin suuri geenitutkimus, jossa useita eri psykiatrisia häiriötä on yhdistetty toisiinsa.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Lancet 2013
Copyright Duodecim 2013
Lue myös: