– Älä aloita ASA-hoitoa potilaalle, jolla ei ole muita valtimotaudin riskitekijöitä kuin kohonnut verenpaine, todetaan uudessa ohjeessa.
ASA-lääkityksen hyötyjä pidetään pienempinä verrattuna kallonsisäisten ja muiden vakavien verenvuotojen riskiin silloin, kun kohonneen verenpaineen lisäksi ihmisellä ei ole muita riskitekijöitä.
Beetasalpaajat eivät käy kaikille
Beetasalpaajat ja varsinkaan niiden ja diureettien yhdistelmä eivät sovellu kaikille: niitä tulisi välttää ensisijaisena lääkityksenä niillä potilailla, joilla on metabolinen oireyhtymä tai suurentunut riski sairastua diabetekseen.
Edelleen beetasalpaajat ovat silti ensisijainen valinta verenpainelääkkeeksi oireisilla sepelvaltimotautipotilailla ja sydäninfarktin sairastaneilla. Suosituksessa muistutetaan, että on myös muita tilanteita, joissa beetasalpaaja voi tulla kyseeseen, esimerkiksi eteisvärinä, muut sydämen rytmihäiriöt ja migreeni.
Yhdistelmähoidossa beetasalpaaja saattaa tulla kyseeseen ilman erityisaiheita useimmiten vasta neljänneksi tai viidenneksi lääkkeeksi, ellei muulla lääkityksellä ole päästy riittävään hoitotulokseen, todetaan ohjeessa.
RAS-järjestelmää lamaavat lääkkeet
Kolmannessa uudessa Vältä viisaasti suosituksessa verenpainelääkkeistä huomautetaan, että RAS-järjestelmää lamaavien lääkkeiden yhdistelmät eivät vähennä sydän ja verisuonitapahtumia kohonnutta verenpainetta sairastavilla. Sen sijaan ne lisäävät haittavaikutuksia.
– Vältä verenpainepotilaiden hoidossa ATR:n salpaajan tai reniinin estäjän yhdistämistä ACE:n estäjään, ohjataan suosituksessa.
Lähteet:
Lue myös: