Leikkaushoito ei todennäköisesti paranna varhaista ja paikallista eturauhassyöpää sairastavien ennustetta. Verrattuna pelkkään seurantaan leikkauksesta aiheutuu myös enemmän haittoja, tuore tutkimus osoittaa.
Havainnot perustuvat lähes 20 vuotta kestäneeseen seurantaan, jossa 730 eturauhassyöpää sairastavaa miestä satunnaistettiin joko radikaalileikkaukseen tai seurantaryhmään, jossa syövän etenemistä vain seurattiin. Tutkimus perustuu PIVOT-tutkimuksen aineistoihin.
Kahdenkymmenen vuoden seurannan aikana 60 – 70 prosenttia miehistä menehtyi, mutta kuolemantapauksia oli käytännössä saman verran kummassakin ryhmässä. Myöskään erot eturauhassyövästä johtuvissa kuolemissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Radikaalileikkaus ei tulosten perusteella parantanut miesten ennustetta, mutta se aiheutti heille monia haittavaikutuksia. Muun muassa virtsankarkailu, erektiovaikeudet ja seksielämän ongelmat olivat yleisempiä leikkausryhmässä. Toisaalta heidän syöpänsä ei myöskään edennyt niin todennäköisesti ja heille annettiin harvemmin syöpähoitoja kuin pelkässä seurannassa oleville.
Tutkijoiden havainnot viittaavat radikaalileikkausten olevan turhia suurelle osalle paikallista ja varhaista eturauhassyöpää sairastavista, mutta aiemmissa tutkimuksissa on saatu myös leikkaushoitoa tukevia tuloksia. Erot tutkimuksissa saattavat johtua siitä, että osa niistä on aloitettu ennen kuin PSA-tutkimukset yleistyivät eturauhassyövän diagnosoinnissa. Nyt julkaistussa tutkimuksessa miesten eturauhassyövät oli diagnosoitu PSA-testien varhaisaikoina. PSA-testit ovat kiisteltyjä, sillä valtaosa seulonnoissa löydetyistä syövistä on paikallisia ja hitaasti kasvavia, ja niiden ennuste on yleensä hyvä ilman hoitoakin.
Eturauhassyöpä on yleisin miesten syöpä Suomessa. Siihen kuolee noin 850 miestä joka vuosi. Uusia tapauksia todetaan vuosittain runsaat viisi tuhatta. Sairastuneiden keski-ikä on 70 vuotta.
Tutkimus julkaistiin New England Journal of Medicinessä.